Juhlat 2 ja luvut 3-5 kaupassa!

Heips!

Tämä kävikin nopeammin kuin aioin, mutta koska juuri nyt minulla ei ole aikaa jaaritella enempää, sanon vain, että tällään nyt kakkosluvun Juhlat-nimisestä tarinasta tähän (löytyy myös kotisivuiltani) ja  totean, että joka tarinasta kiinnostuu, voi ostaa luvut 3-5 hyvin kohtuulliseen 1,65 euron hintaan postauksen lopusta.

Jos ensimmäistä lukua et vielä ole lukenut, siihen pääsee TÄSTÄKIN.

Ihanaa sunnuntaita toivotellen

Lilith

Todellinen journalisti on rohkea, eikä pelkää suuriakaan haasteita. Hän etsii totuutta pitkäjänteisesti ja kunnianhimoisesti ja on valmis tekemään sen eteen moninaisia uhrauksia. Totuushan ei pala tulessakaan, mutta usein sitä yritetään peitellä ja salata. Toimittajan tehtävä on repiä julkisivut ja paljastaa todellisuus. Kaikessa karuudessaan.

Itselleni kirjoittamani mahtipontinen tsemppipuhe sai huutia, kun katsoin epäuskoisena sisartani, joka kiljaisi:

-Totta kai sä laitat tän koneeseen! Pistä sit vaikka paksut sukkikset, jos on pakko, mutta Intian valtamerellä ei oo talvi tammikuussa!

Vanessa pyöritteli silmiään ja nykäisi kädestäni asialliset ja mukavat farkkuni. Hän korvasi käteeni jääneen tilan pienellä määrällä viininpunaista kangasta ja osoitti minua sormella.

-Sä oot menossa bileisiin, jonka järjestäjä on vuokrannu kokonaisen saaren. Sä et voi näyttää linnunpelättimeltä, jos sä aiot mennä täydestä. Sitä paitsi mä en missään tapauksessa hyväksy sellaista, koska sun pitää näyttää multa.

-Sellähän on kymmeniä ihmisiä!, muistutin kitkerästi ja lisäsin:

-Mä en aikonu tunkea itteeni Aallon nenän alle. Mä tarkkailen kaikkea sivusta.

-Voi luoja mua pelottaa. Mitä jos se hoksaa, että sä et oo oikea henkilö?, Vanessa ähki jälleen kerran.

Hän kiersi taakseni ja nykäisi lyhyelle poninhännälle kokoamani pähkinänruskeat hiukset auki.

-Kuinka todennäköistä se on? Itehän sä sanoit, että sen bileissä oli paljon jengiä. Ja jos se oli ihan pelti kiinni…

Sain yskänkohtauksen, sillä Vanessa oli taikonut jostain esille valtavan hiuslakkapullon ja hukutti minut haisevaan kaasupilveen.

-Siellä oli paljon jengiä, mutta mä sentään panin sitä!, sisareni tiuskaisi.

Pyöräytin mielessäni silmiäni. Sen yksityiskohdan olisin muistanut muistuttamattakin.

-Mutta jos sä et juuri puhunu sen kans…

Vanessa hihitti silmät loistaen.

-No en, mutta ei puhunu paljon muutkaan! Me oltiin yhessä sviitissä ja me kaikki oltiin melkein alasti ja jotku rupes paneen siinä kaikkien nähden…

Minua kuvotti hiukan ja haukahdin vaimeasti:

-Mä tajuun jo!

-Tosta jeesustelusta sun pitää päästä. Daniel ja sen seurapiiri on rohkeeta porukkaa, Vanessa virnisteli.

Suljin suuni ja yritin saada selville, miten punainen kangas pitäisi pukea päälle. Kun viimein älysin, että roikkuvat rihmat olivat osa mekon yläosaa, kiemurtelin kangasvähyyden päälleni suorastaan järkyttyneenä. Silmäilin itseäni peilistä ja kiskoin äärimmäisen lyhyttä helmaa alaspäin, mutta kangasta oli kerta kaikkiaan liian vähän. Reiteni olivat ja pysyivät paljaina ja samoin vatsani – sitä peitti vain vartalolleni kietoutuva muutama kangaskaistale, kun yläosana toimi bikineitä muistuttavat liivikupit.

-Tossa on sulle takki, Vanessa hihkaisi ja heitti minulle lyhyen mustan nahkatakin.

Vedin takin kiireesti päälleni, mutta häpesin asuani silti. Harkitsin hetken Vanessan mainitsemia sukkahousuja, mutta sitten päätin, että olisi parasta ottaa lento Suomesta Intiaan totuttelun kannalta. Goassa siirtyisin Aallon omistamaan yksityiskoneeseen muiden samana päivänä saapuvien osallistujien kanssa, ja he edustaisivat todennäköisesti samaa tyyliä kuin Vanessa.

-Mistä sulla ees on tällaisia kuteita?, kysyin ihmeissäni.

Sisareni nauroi.

-Mä saan niitä postauksia vastaan. Ja totta kai mä ostan aina cooleja juttuja, kun mulla on varaa.

Vanessa toimi sekä kiinteistövälittäjänä että puhelinmyynnissä, mutta epäilin, että kahdesta työstä huolimatta hänen täytyi sijoittaa leijonanosa tuloistaan vaatteisiin. Päälläni oleva mekko ei voinut olla kovin halpa. Sen näki jo siitä, miten se istui päällä.

Vedin jalkaani Vanessan minulle tarjoamat bootsit ja pakotin varpaani sopeutumaan. Sisareni jalka oli numeroa pienempi kuin minun, mutta minulla taas ei ollut hänen tarjoamiinsa vetimiin sopivia kenkiä.

-Sähän näytät hyvältä. Sun pitäis pukeutua vähän villimmin ja kuka tietää, millainen uros sut poimis mukaansa, Vanessa kehui.

-Ehkä mun elämäntehtävä ei oo löytää jotain urosta, huokaisin ja kyykistyin sulkemaan valtavan matkalaukkuni.

-Sun pitää lähteä. Hitto, kun mä oon kateellinen. Mutta toisaalta…en mä pystyis juomaan mitään ja jos siellä on jotain rankkoja haasteita…

Hädin tuskin kuulin Vanessan sanat, sillä minua oli alkanut jännittää toden teolla. Suunnitelman mukaan matkaisin Goalle omalla lentolipulla Danielin tiimin lähettämän lipun sijasta. Olin tutkinut vähän asioita ja todennut, että olisi turha yrittää taistella biometrisen passin muodostamaa estettä vastaan. Goasta matka taittuisi kuitenkin yksityiskoneella, ja tietääkseni Danielin tiimin pitäisi olla tyytyväinen, kunhan se ja paikalliset virkamiehet näkisivät Vanessan passin siellä. Vanessan passi minulla oli mukanani oman passini lisäksi.

-Mä lähen nyt. Toivota onnea. Ja ota rennosti. Älä vaaranna vauvaa.

Sanani tulivat töksähtelevinä, sillä pelko kutitti kurkkuani jo tukahduttavalla voimalla. Vanessa lennähti kaulaani ja heläytti:

-Kirjoita sitten hyvä juttu. Sellanen, että vauvaki tienaa, vaikka Daniel hylkäiski meidät.

Halasin Vanessaa hätäisesti, tilasin taksin kontulalaisen kaksion eteen ja astuin odottamaan puolialastomana minut ja synkän kolean ilmanalan erottaman lasiseinän eteen. Taksi tuli nopeasti, matka kentälle sujui vielä nopeammin ja ennen kuin huomasinkaan, olin lentokoneessa matkalla kohti Sexusin kymmenvuotisjuhlia.

Tilasin pari vodkapaukkua ja nukahdin pariksi tunniksi. Herättyäni tutkin uudestaan Vanessan minulle välittämiä tietoja Sexusin juhlista. Oli aikatauluja, esimerkkejä pienistä kilpailuista, joiden voittajat pääsisivät kokeilemaan esimerkiksi syvänmerenkalastusta tai matkalle Mumbaihin ja sitten oli lääkärintarkastus. Vanessan oli jo hakuprosessissa edetessään pitänyt lähettää todistus terveydentilastaan ja sukupuolitautitesteistä ja allekirjoittaa sähköisesti salassapitosopimus. Mokomat varotoimenpiteet kertoivat mielestäni jo paljon juhlien luonteesta. Varsinkin sukupuolitautitestit.

Toisaalta tuntui tietenkin järkevältä, että yksittäinen juhliin osallistuja ei saanut jakaa ilman lupaa materiaalia toisista ihmisistä, mutta toisaalta tiukat määräykset kuulostivat hieman sensuurilta. Esimerkiksi Daniel Aaltoa ei saanut edes kuvata –  rikkomuksen paljastuessa kuvaaja saisi mojovat sakot ja tietysti potkut saarelta, jos kuvaaminen paljastuisi kesken juhlien.

Tutkin loputonta dokumenttimäärää koko loppumatkan ja yritin opetella kaiken tärkeän ulkoa. Kun pääsin Intian maaperälle, valtava ihmismassa ja kuumuus tuntuivat pyyhkäisevän minulta jalat alta.  Ennen pitkää onnistuin kuitenkin löytämään lentokentän uloskäynnin ja taksin, sillä lento Danielin vuokraamalle saarelle lähtisi pienemmältä lentokentältä.

Saarelle. Mies todella oli vuokrannut kokonaisen saaren naurettavia juhliaan varten. Olisi senkin kuluerän pistänyt ennemmin köyhyyden torjuntaan, ajattelin halveksuvasti.

Kun saavuin taksilla määränpäähäni, sain todeta todeksi sen, mitä Vanessa oli ennustanut. Paikalla oli viisi naista ja neljä miestä, ja vaikka asuni olikin rohkea, sulauduin helposti joukkoon. Donnaksi esittäytynyt tyttö löi minut myös kirkkaasti laudalta asukokonaisuudella, johon kuului rintaliivimäinen toppi ja pikkuiset farkkusortsit, jotka paljastivat suurimman osan muodokkaista pakaroista.

Yritin löytää itsestäni rennon ja innostuneen vaihteen ja luoda nahkani. Unohdin päättäväisesti sen, mitä oikeasti olin, unohdin sen mitä olin tekemässä ja juttelin niitä näitä muiden osallistujien kanssa, kunnes astuimme suurehkoon yksityiskoneeseen. Kukaan ei vaikuttanut olevan täydellisen rentoutunut, joten päätin, että minunkin oli turha stressata epävarmuuttani. Sitä paitsi kello olisi saarelle saapuessamme aika paljon, ja juhlat käynnistyisivät muutenkin vasta seuraavana päivänä. Minulla olisi aikaa sulautua joukkoon.

En voinut olla ihailematta yksityiskoneen leveitä nahkapenkkejä ja perälle rakennettua olohuonemaista tilaa, vaikken huudahdellutkaan innosta kuten moni osallistujista. Istuuduin muiden joukkoon, vaikka mieleni olisi tehnyt vetäytyä omiin oloihin ja otin vastaan lasin samppanjaa. Suutani en enää jaksanut juuri avata, mutta se ei ollut tarpeenkaan. Useimmat seurueestani kulauttivat ensimmäisen lasin samppanjaa kerralla alas ja alkoivat olla jo vartin sisään varsin riehakkaissa tunnelmissa.

Lentomatka ei ollut pitkä, ja kun laskeutuminen alkoi, nojauduin jo melkoisen itsevarmana penkkiäni vasten ja odotin innoissani, mitä tuleman piti. Vaikeinta kaikessa oli ollut päästä saarelle ilman epäilyksiä. Nyt minulla ei olisi enää mitään hätää. Kunhan sulautuisin joukkoon, minua ei narauttaisi kukaan, vakuuttelin itselleni.

Koneen laskeuduttua astelin muiden kanssa leppeässä, trooppisessa ilmanalassa kohti meitä odottavaa limusiinia. Kun saavutimme auton, tervehdimme sen äärellä seisovaa pientä ja leveää mustapukuista miestä. Työntekijä nyökkäili pontevasti, hymyili meille säteilevästi ja sanoi sitten:

-Herra Aalto saapui vähän aiottua aiemmin ja matkustaa kanssanne talolle.

Leppoisa levollisuuteni kärsi kolauksen ja astahdin innostuksesta hypähtelevän vaalean Ginan taakse. Olin tietenkin valmistautunut Daniel Aallon tapaamiseen, mutta nyt se tuntui tapahtuvan liian nopeasti ja odottamatta. Tuijotin vastahakoisesti limusiinin avoinna olevaa ovea, kuin siitä johtaisi tie helvettiin. Osallistuja toisensa jälkeen sukelsi sisälle valtavaan autoon, kuulin innostuneita tervehdyksiä ja puheensorinaa ja pakotin itseni liikkeelle.

Astuin oviaukkoon, kumarsin päätäni, ja kun työnnyin sisään, törmäsin suoraa päätä Daniel Aallon tuttuun hahmoon. Kurkkuni tuntui kuristuvan umpeen, silmäni alkoivat poukkoilla paikasta toiseen ja juutuin hetkeksi siihen – toinen jalka limusiinissa, toinen vielä asfaltilla.

Aalto istui rennosti pitkällä nahkapenkillä jalat hieman harallaan ja toinen käsi ojennettuna selkänojalle – siten, että hänen viereensä asettunut Donna näytti olevan hänen kainalossaan.

Suuri mies, sopusuhtainen, pitkä vartalo, leveät hartiat. Tuhkanvaaleat paksut hiukset, jotka olivat vielä valkoisemmat kuin muistin, ja joita luonnonvalkoinen kesäpuku vain korosti. Yritin kääntää silmäni pois, mutta ne eivät totelleet. Vatsaani puristui tiukka, kuuma nyrkki, kun tein vastentahtoisia ja silti häpeällisen innokkaita havaintoja. Voimakas leuka, korkea otsa, hiukan vino, pitkä nenä. Mantelinmuotoiset suuret silmät, joiden ukkosensinistä tummuutta ei auton hämärässä kunnolla erottanut. Daniel Aalto näytti aikuiseksi kasvaneelta, tummasilmäiseltä Draco Malfoylta. Vain sata kertaa seksikkäämmältä kuin Tom Felton.

Miehen katse oli laiska, melkein väsynyt, ja yhtä laiska oli hänen hymynsä, kun se levisi hänen huulilleen. Siniset silmät siristyivät, ja sitten Daniel nosti oikean kätensä, käänsi kämmenensä ylöspäin ja lausui matalan kumealla äänellä, jonka kaiun muistin menneisyydestä:

-Ei minua tarvitse pelätä. Tule sisään. Tervetuloa.

Ääni iski hermonpäihini kuin seinään törmäävä auto ja sain taistella, jotta pystyin järjestelemään kasvoilleni asianmukaisen ilahtuneen hymyn. Tartuin minulle tarjottuun käteen ja yritin pohtia, miten Vanessa reagoisi päästessään Aallon kanssa samaan limusiiniin. Kiitäisi ainakin ja yrittäisi…En ollut varma, mitä sisareni yrittäisi, joten laskettelin vaiston varassa.

-Kiitos, herra Aalto. Olen niin iloinen, että pääsin tänne. Ehkä sinä muistatkin minut. Minä olen Vanessa. Suomesta.

Ääneni tuli ulos kiitettävän kiitollisena ja hengästyneenä – jopa siinä määrin, että mieleni teki läimäistä itseäni – ja irrotin nopeasti otteeni kämmenestä, jonka kosketus sai kipinäparven toisensa jälkeen syöksähtelemään käsivarttani pitkin vartalooni. Daniel kallisti mietteliään näköisenä päätään ja kauhistuttavan hetken pelkäsin, että hän muisti minut. Viola Hovin lukion matematiikan tunneilta.

Mahdotonta, vakuutin itselleni. Siitä oli kaksitoista vuotta, kun hän oli toiminut opettajanani ja minulla oli paksut tekoripset, kilo meikkiä ja vaateparsi, jollaiseen en olisi normaalisti ikinä pukeutunut.

Liu’uin penkille vastapäätä Danielia ja yritin näyttää rennolta. Mies tuijotti minua edelleen levottomuutta herättävällä tavalla ja nielaisin. Kun hän kaivoi povitaskustaan puhelimen ja alkoi selata sitä, pelko huuhtoi sisikuntaani uudelleen.

Danielin silmät käväisivät puhelimessa ja taas minussa. Mitä hittoa hän puuhasi? Oliko hän ottanut paremminkin selvää osallistujista? Vertasiko hän minua Vanessan Sexus-kuviin? Olimme melko samannäköisiä, mutta kyllä meidät toisistaan erotti, jos olimme rinta rinnan.

Tajusin yhtäkkiä, että en ollut suunnitelmaa tehdessäni ajatellut nenääni pidemmälle tai ottanut huomioon mahdollisia matkaan tulevia mutkia. Olin keskittynyt vain saarelle pääsemiseen ja ollut niin varma, että voisin pitäytyä huomaamattomana ja hiljaa, että mieleenikään ei ollut tullut laatia esimerkiksi pakosuunnitelmaa. Nyt tajusin, että pakenemista olisi näissä olosuhteissa melkoisen vaikea toteuttaa, kun olimme herra ties kuinka kaukana mantereesta.

Danielin ilme ei paljastanut yhtään mitään, ja kun hän pisti puhelimensa takaisin taskuun, henkäisin helpotuksesta. Mies vilkaisi kaikkia autossaolijoita, rykäisi ja säihkytti sitten taas hymyään, ennen kuin sanoi:

-Tervetuloa kaikki. Tehän tiedättekin, että varsinaiset juhlallisuudet alkavat huomenna. Me olemme järjestäneet kaikkea mielenkiintoista, illallisista pieniin kilpailuihin. Millainen olo teillä on? Ainakin te kaikki näytätte todella hyvältä.

Nyrpistin vaistomaisesti nenääni. Näytätte. Sehän kai Aallolle oli tärkeintä. Se, miltä ihmiset näyttivät. Minulla oli itselläni karvaita kokemuksia miehen asenteesta, ja Sexus sovelluksenakin oli siitä erinomainen esimerkki.

Sexusin julkaisuissa ihmiset poseerasivat mahdollisimman rohkeissa kuvissa ja esittelivät mahdollisimman kiinnostavaa elämäänsä ja keräsivät näin pisteitä muilta sovelluksen käyttäjiltä. Sexusia käytettiin sekä deittailuun että itsensä markkinointiin, joten se toimi vähän kuin Tinderin ja Instagramin sekoitus. Kun tietyn maan tai alueen käyttäjä nousi suosituksi, hänen profiilinsa näkyi vaikkapa kaupunkia hakiessa sitä ylempänä, mitä enemmän hänellä oli pisteitä ja seuraajia. Oman havaintoni mukaan persoonalliset profiilit olivat harvinaisia – ellei persoonallisuudella tarkoitettu napakorujen, tatuointien tai pullistelevien lihasten esittelyä.

Matkakumppanini hihkuivat kilpaa, kuinka innoissaan he olivat, ja tajusin, että minunkin kannattaisi kantaa korteni kekoon. Donna ehti kuitenkin ensin ja hän sirkutti:

-Milloin me pelaamme Infamousia livenä? Minä osallistuisin siihen mielelläni! Laitoin hakemukseenikin, että olen tehnyt pari aikuisviihde-elokuvaa.

Tuijotin Donnaa epäuskoisena. Sellaistako täällä vaadittiin? Julkista seksiä ja pornotähden ansioita? Yritin pitää kieleni kurissa, mutta se suorastaan ryöstäytyi hallinnastani.

-Toivottavasti täällä ei sentään odoteta, että kaikki haluavat harrastaa seksiä kaikkien nähden! Eivätköhän ihmisoikeudet ja itsemääräämisoikeus ole kuitenkin voimassa Sexusinkin bileissä.

Autoon laskeutui hiljaisuus ja kaikkien osallistujien katseet lennähtivät ensin minuun ja sitten Danieliin. Helvetti. Minä ja suuri suuni.

Daniel siirsi katseensa taas minuun ja hymyili suopeasti.

-Totta kai. Ketään ei missään tapauksessa pakoteta mihinkään. Mutta kannattaa suhtautua asioihin avoimin mielin. Sillä tavalla voi oppia jotain aivan uutta itsestäänkin…Vanessa kulta. Sehän sinun nimesi oli?

Näin Danielin naamasta, että hän muisti nimeni vallan mainiosti ja äsähdin:

-Puolet oikein. Minun nimeni on Vanessa. Ei kulta.

Donnan suu loksahti auki, mutta Danielin ilme ei värähtänytkään. Mieleni teki hakata päätäni seinään. Kun Daniel Aalto oli kyseessä, en näköjään osannut pitää päätäni kiinni, vaikka mikä oli. En ollut edes ajatellut, että joutuisin paljoa tekemisiin miehen kanssa – varsinkaan heti paikan päälle saavuttaessa – ja nyt olin tekemässä itsestäni hyvää vauhtia aivan liian mieliinpainuvan tapauksen.

-Ah, onko meidän joukossamme feministi? Anteeksi Vanessa. En tee samaa virhettä toiste.

Daniel liukui pari astetta alemmas nahkapenkillä ja rutisti taas Donnan kainaloonsa. Samaan aikaan hänen jalkansa liukui meitä erottavan tilan yli, ja vaaleanruskea mokkakenkä työntyi säärieni väliin.

-Tiedoksesi, että minua saa kutsua Daniel kullaksi, Daniel lisäsi tahallisen venyttelevällä, hiukan ivallisella äänellä.

Tuijotin miehen säärtä vihamielisesti ja samaan aikaan sydän oudosti vääntyillen. Mieleni teki potkaista jalkaa napakasti bootsini kovalla kärjellä, mutta sen nimenomaisen mieliteon onnistuin voittamaan. Nostin leukaani, mulkoilin yllyttävästi kimaltaviin silmiin ja vastasin teennäisen ihastuneesti:

-Ihanaa, Daniel kulta.

-Kuulostipa se hyvältä, Daniel kehräsi ja nyökkäsi minulle kuin olisimme juuri jakaneet keskenämme jonkin suuren salaisuuden.

Huomasin hänen kätensä nykivän Donnan topin ohutta olkainta. Vaaleaverikkö vilkaisi minua terävästi, painautui näyttävästi Danielia vasten ja puhui, ennen kuin ehdin kommentoida miehen sanoja.

-Minä en ole mikään tiukkapipo. Olen aivan valmis pitämään tuhmaa hauskaa vaikka heti.

Daniel silmäsi naista vieressään kasvoillaan ilme, josta ei ottanut selvää. Sitten hän tokaisi:

-Kiitos kulta, mutta olen nussinut koko viikon. Ehkä huomenna.

Olin niin ällistynyt tökeröstä kommentista, että jäin onnekseni täysin sanattomaksi. Millainen ihminen puhui tuolla tavalla? Vaikka olisi miten rikas tai paatunut naistenmies, kyllä kai jotain häpyä pitäisi olla? Porno-Donnakin näytti hetken häkeltyneeltä, mutta kihersi sitten ilahtuneena:

-Minä kuulinkin, että sinä et kiertele.

-Niin. Paitsi silloin kun ajan serpentiinitietä Sveitsissä, Daniel vastasi melkein kyllästyneellä äänellä.

Hän kupersi kätensä Donnan rinnalle, puristi sitä ja silmäili naisen rintavarustusta niin, että hänen pitkät ripsensä laskeutuivat poskille. Kun Donnan suusta pääsi naurettavan teennäinen voihkaisu, Daniel hymähti:

-Kyllä näitä pari kertaa mielellään pyörittelee.

Päässäni pimeni uudestaan, kun näin miehen nipistävän Donnan nänniä siinä kaikkien edessä. Ärähdin niin, että auto tärisi:

-Miten vitussa sä kehtaat? Pidä nyt jo se turpas kiinni, jos sulla ei oo alkeellisia käytöstapoja!

Daniel näytti hätkähtävän ja niin taisi tehdä koko seurakunta, mutta mies oli ainoa, joka tiesi, mitä suomeksi sinkoamani sanat merkitsivät. Hänen katseensa tuntui leikkelevän minut palasiksi ja minua alkoi pelottaa toden teolla. Minulla ei ollut juuri kokemusta tutkivasta journalismista, jollei mukaan luettu paria huuhaa-artikkelia, joita varten kesätöissä ollessani olin selvittänyt, millaisia kahveja asiakkaiden take away -kupeissa oli tai kuinka monta mustiin legginseihin pukeutunutta naista löysin Helsingin keskustasta parissa tunnissa. Minun olisi pitänyt tajuta, että tällaiseen soluttautumiseen vaadittiin muutakin kuin uskottava ulkonäkö. Minun olisi pitänyt harjoitella muun muassa metodinäyttelemistä.

-Anteeksi, pakottauduin sanomaan suu hapanta makua täynnä ja yritin hymyillä.

Kun auto pysähtyi melkein samalla hetkellä, olisin voinut itkeä onnesta. Työntäydyin kiireesti ensimmäisenä ulos ja yritin saada kaoottisilta ajatuksiltani selvää ympäristöstäni. Olin nähnyt kuvia Vanessan saamassa esittelymateriaalissa, mutta ne hävisivät todellisuudelle. Edessäni kohosi valtava kaksikerroksinen, siirtomaa-aikainen kartano. Rakennus oli valkoinen, mutta sen julkisivua elävöittivät pylväskäytävät, jotka kulkivat molemmissa kerroksissa. Päärakennuksen molemmin puolin kohosi kaksi vaatimattomampaa rakennusta, joissa juhliin osallistujien oli tietääkseni määrä asua kahden ja neljän hengen huoneissa.

-Raj ohjaa kaikki oikeisiin huoneisiin, Daniel ilmoitti aivan takanani.

Muut astelivat tottelevaisesti kohti valkopukuista miestä, joka viittoi kaikkia luokseen, mutta kun liikahdin mennäkseni joukon mukana, Daniel mutisi minulle:

-Paitsi sut.

Jähmetyin paikoilleni. Tässäkö se oli? Heitettäisiinkö minut ulos, ennen kuin juhlat olivat ehtineet alkaakaan? Käännähdin kohti Danielia ja pakotin hymyn huulilleni.

-Anteeksi jos mä loukkasin. Mä en ehkä ole vain…rohkeimmasta päästä ja aattelin, että…

Ääneni kuulosti värisevältä ja epäaidolta, ja vilkaisin nopeasti Danieliin. Miehen kulmat olivat kurtussa, ja hän nyökkäsi vakavasti.

-En mä loukkaantunu. Mä vaan aattelin, että kun sä oot erityisen tarkka sun itsemääräämisoikeudesta ja…soveliaisuudesta, mä annan sulle omaa tilaa. Sä pääset omaan huoneeseen.

Mieleni teki polkea jalkaa kuin pikkulapsi. Olin odottanut ryhmäasumista. Sillä tavalla olisin voinut tarkkailla kaikkea tavallisen osallistujan näkökulmasta ja saanut kuulla herkullisimmat juorut.

-En mä tarvi omaa huonetta! En tosiaankaan. Mä varmaan vähän ylireagoin, kun tää on mulle aivan uutta, yritin mahdollisimman vakuuttavasti.

Daniel nyökytteli jälleen samaan vakavaan, selvästi liioiteltuun tapaan.

-Ja koska sä oot selvästi toisia herkempi, mä kutsun sut päärakennukseen. Pääset mun makuuhuoneen viereiseen huoneeseen. Sulla on mahdollisuus kertoa heti, jos nää…uudet olosuhteet jotenkin ihmetyttää tai herättää huolta.

Suljin suuni surkeana. En voinut oikein kieltäytyä erityiskohtelusta, kun se todennäköisesti olisi ilahduttanut ketä tahansa osallistujaa. Tosin epäilin, että Danielin halu ottaa minut saman katon alle johtui ennemminkin epäilyksistä, joita olin ehkä herättänyt kuin muusta kiinnostuksesta. Yritin etsiä sisältäni Dustin Hoffmanin ja Christian Balen kaltaista metodinäyttelijää ja nyökkäsin urheasti värisevä hymy huulillani.

-Hyvä on. Kiitos. Vaikka en mä varmasti mistään huolestu. Mä oon kyllä ihan vapaamielinen. Enhän mä tänne muuten olis hakenu.

-Totta kai oot. Täällä sitä voi testata yllin kyllin. Vapaamielisyyttä.

Miehen äänessä oli selvää ironiaa. Daniel piti niin pitkän tauon, että nostin katseeni valkoisen paidan rintamuksesta ukkosensinisiin silmiin. Ne välkkyivät pirullisesti.

-Sussa on kyllä paljon munaa, mutta jos sä haluut, mä annan sitä lisää. Vaikka heti, mies lupasi.

Aukaisin suuni möläytelläkseni taas herra tietää mitä, mutta onnistuin estämään lisätuhon viime hetkellä. Sen sijaan hymyilin niin, että poskiani särki ja yritin puhua pehmeästi mutta tavalla, joka ei eroaisi liikaa äskeisestä ärhentelystäni.

-Sä oot niin tärkee mies, että mä en haluu olla vaivaksi. Sun täytyy olla väsyny, kun sun viikko on ollu niin…kiireinen, vastasin hieman nenäkkäästi.

Daniel kohotti kulmiaan.

-Jostain syystä mun väsymys haihtui. Mä oon pirteä kuin peipponen, mies vakuutti silmät kimaltaen.

Hymyilin entistä leveämmin ja yritin kuulostaa edes vähäsen ihastuneelta.

-Ihanaa. Kiitos. Ehkä joku päivä. Mutta hei! Donnallehan tää on ilouutinen. Sä voit pyöritellä sen tissejä nyt vaikka koko yön.

KIINNOSTUITKO TARINASTA? VOIT OSTAA LUVUT 3-5 HINTAAN 1,65 EUR (SIS. ALV) TÄTÄ LINKKIÄ KLIKKAAMALLA!

www.eroottisiatarinoita.fi

suhteet runot-novellit-ja-kirjoittaminen seksi hopsoa

TUOMARI 1

Leea

Niitä on lukemattomia samaa tarkoittavia sanontoja. Sitä niittää mitä kylvää. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Niin makaa kuin petaa.

Minä olin niittänyt, huutanut ja pedannut väärin. Olin ollut laiska, omahyväinen ja harhainen. Laiskuus liittyi siihen, että valmistuttuani yleisestä historiasta maisteriksi, en ollut edes yrittänyt hakea työtä sopivalta tai vähemmän sopivalta alalta. Omahyväisyys liittyi jonkinlaiseen loputtomaan optimismiin, että kaikki olisi ikuisesti hyvin, ja etten tarvinnut jotain niin maallista kuin työpaikkaa. Harhaisuus taas liittyi kyvyttömyyteeni ymmärtää omaa itseäni. Sitä, etten sittenkään jaksanut olla kenenkään kanssa yhdessä pelkän rahan takia.

Olin seurustellut vuosia puolalaisen Michalin kanssa, joka oli rikkaan teollisuuspohatan poika. Hyvännäköinen, hienoissa kouluissa koulutettu, hyväkäytöksinen, kilttikin. Sinisilmäinen, hemmoteltu, avuton, mitä oman elämän järjestämiseen tuli.

Olin uskotellut itselleni ja muille olevani rakastunut, ja kun jonkin ajan kuluttua en aivan ollut onnistunut vakuuttamaan itseäni tunteistani, olin siirtynyt filosofisiin pohdintoihin siitä, että miljoonat naiset ennen minua olivat tehneet samoin. Valinneet tietoisesti miehen, josta he pitivät, ja joka rakasti enemmän. Miehen, joka kykeni tarjoamaan elämän, jossa ei ollut puutetta rahasta ja rahan suomista nautinnoista kuten vaatteista, matkoista, kauniista kodista.

En ollut aina halunnut ratkaista raha-asioitani miehen avulla. Oikeastaan ennen Michalia sellainen ei ollut juolahtanut edes mieleeni. Olin suunnitellut valmistuvani kuten muutkin ja meneväni sitten töihin yritysmaailmaan esimerkiksi viestintätehtäviin. Yritysmaailmasta olin haaveillut nimenomaan suuremman palkkapussin toivossa – sen verran tärkeää raha minulle kuitenkin oli.

Vanhempani eivät olleet käyneet kouluja yhtään enempää kuin oli pakko, ja koska kumpikaan ei ollut taipuvainen yrittäjyyteenkään, isä oli tehnyt koko ikänsä töitä rekkakuskina ja äiti suurtalouskeittiössä. Lapsuudessani kaikki oli ollut suurin piirtein kohdillaan, mutta raha oli ollut aina tiukassa. Minä ja siskoni emme koskaan olleet saaneet merkkivaatteita tai kalliita laitteita ja jo varhain aloin unelmoida enemmästä rahasta. En mistään lottovoittomiljoonista, vain mukavammasta elämästä, jossa kaikesta ei tarvinnut pihistellä.

Olin kahlannut läpi lukion ja yliopisto-opintojen kaikella kunnialla, kunnes olin päätynyt Varsovaan vaihto-oppilaaksi. Siellä olin eräissä bileissä törmännyt Michaliin. Kun mies oli piirittänyt minua muutaman viikon, olin antautunut ylellisen romanssin pauloihin.

Ulkomaalainen rakastaja, lahjoja, illallisia, viikonloppumatkoja ympäri Eurooppaa. Ennen kuin olin huomannutkaan, olin päättänyt jäädä Puolaan ja kirjoittaa graduni sieltä käsin valmiiksi. Olin myös onnistunut. Graduni suhteen siis. Muussa en sitten onnistunutkaan.

Lupailin itselleni säännöllisin väliajoin, että hakisin töitä, opettelisin puolan kielen ja tekisin sitten vaikutuksen sekä itseeni että Michalin sukuun. Loppujen lopuksi suurimman vaikutuksen taisin tehdä viinanjuontikyvyilläni. Minulla on aina ollut kova viinapää ja hakkasin helposti aika monet harjaantuneet puolalaisetkin.

Yritin kyllä parhaani, mutta lopulta en kyennyt viemään laskelmoitua loppuelämän suunnitelmaanikaan maaliin. Vähitellen Michal alkoi näyttää liian hintelältä, kalpealta, vaalealta, liian kaikelta. En koskaan oppinut ymmärtämään kunnolla hänen huumorintajuaan saati pedantteja tapojaan solmia vaikkapa kengännauhoja, ja viimeisinä kuukausina mies inhotti minua jo kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Kaikkein eniten minua inhotti seksi. Se ei tuntunut miltään, ellei Michalin kimeän voihkimisen herättämää vastenmielisyyttä otettu huomioon. Loppuaikoina pakotin itseni avaamaan reiteni edes joskus, jotta mies saisi rynkyttää mielensä mukaan ja jättäisi minut taas joksikin aikaa rauhaan.

Oikeastaan seksi oli aina ollut kompastuskiveni. Minulla oli ollut muutama poikaystävä ja pari yhden yön juttuakin, mutta seksistä en ollut saanut irti sitä, mitä olisin halunnut. Pidemmissä suhteissa olin yrittänyt selittää itseäni ja toiveitani, mutta kukaan ei ollut halunnut läimäistä takapuoltani, sitoa minua tai mitään muutakaan, mitä olin ehdottanut.

Michal oli jopa kutsunut minua hulluksi, ja väittänyt, että saattaisin muuttaa mieleni ja syyttää häntä sitten pahoinpitelystä. Sitä kai muutkin olivat pelänneet. Olin kyllä vieraillut bdsm-sivustoilla ja -keskustelupalstoilla, mutta en koskaan ollut käynyt edes nettitreffeillä, enkä osannut kuvitella tapaavani asianharrastajia, kun en edes ollut varma, että itse olin…asianharrastaja.

Nyt minulla ainakin oli pysyvä rauha, mitä Michaliin tuli, eikä minun tarvinnut huolehtia enää hänen tavoistaan, haukkumisistaan tai surkeasta seksistä. Olin matkalla takaisin Suomeen, ylhäisessä yksinäisyydessäni.

Vanhempieni talosta oli löytynyt rakennusvirhe, joka oli johtanut homeeseen, hyönteisiin ja valtavaan korjauslaskuun, ja kun asia oli paljastunut, olin nähnyt siinä mahtavan tekosyyn paeta paikalta. Olin selittänyt Michalille, että minun täytyi auttaa vanhempiani. Vielä siinäkään vaiheessa en ollut myöntänyt tappiotani ja sitä, että oikeasti halusin vain eroon silloisesta elämästäni.

Todellinen herääminen oli tapahtunut, kun Michal oli kosinut. Olin yrittänyt puhua itseni ympäri ja suostutella itseni suostumaan. Mielessäni oli jopa käväissyt, että voisin erota parin vuoden päästä, kun Michal olisi rahoittanut lapsuudenkotini remontin. En vain ollut onnistunut.

Kun olin kieltäytynyt kunniasta, Michal oli ilmeisesti havahtunut hereille. Hän oli ilmoittanut, että jos lähtisin, lähtisin hänen elämästään pysyvästi.

Joten tässä minä nyt istuin – jo hyvin lähellä Helsinki-Vantaan lentokenttää ja elämää tekojeni seurausten kanssa. Tai oikeastaan tekemättä jättämieni asioiden seurausten. 28-vuotiaana minulla oli vain yliopistotutkinto eikä mitään kunnollista työkokemusta, koska olin kolmen vuoden ajan ahnehtinut helppoa elämää.

Kaikesta huolimatta olin päättänyt, että jotenkin minä vanhempiani auttaisin. He eivät olleet vaatineet tai pyytäneet mitään, mutta halusin todistaa – ehkä eniten itselleni – että minustakin oli vielä jotain hyötyä. Siskoni sairasti skitsofreniaa, joten hänestä ei taloudelliseksi auttajaksi ollut, eivätkä vanhempani enää olleet niin nuoria, että he olisivat jaksaneet tehdä kahta työtä. Ilman lisätuloja he eivät saisi millään talon korjauksia maksettua. Vakuutuskaan ei korvannut edes osaa vahingoista, sillä isä oli aikoinaan säästänyt rakentamalla talon itse parin sukulaismiehen kanssa.

Kun olin jättänyt Michalin ja sulkenut varsovalaisen huoneiston oven takanani, olin luvannut itselleni, että tekisin mitä vain. Menisin kioskiin, kauppaan tai vaikka jakamaan lehtiä. Mitään kovempipalkkaista työtä en noin vain saisi, mutta vaatimattomammatkin tulot riittäisivät ainakin aluksi. Paras ystäväni Krista oli nimittäin kutsunut minut kotiinsa ja vakuuttanut, että hänen ja hänen miesystävänsä asunnon vierashuone olisi minun niin kauan kuin haluaisin. Olin vastustellut aikani, mutta lopulta minun oli myönnettävä, että tässä tilanteessa Kristan tarjous oli taivaan lahja. Ainakin minulla olisi tilaisuus hakea töitä ja asuntoa kaikessa rauhassa.

Lentokone alkoi laskeutua ja suoristin penkkini ja ryhtini. Krista oli puhelimessa kuulostanut omalta itseltään – iloiselta ja touhukkaalta. Hän oli valmistunut juristiksi ja työskennellyt jo opiskeluaikoinaan suuressa lakitoimistossa, joka hoiteli enimmäkseen yritysjuridiikkaan liittyviä kiemuroita. Toisin sanoen asioita, joista minulla ei ollut mitään hajua.

Krista oli sanonut tulevansa vastaan. Olin nähnyt hänet viimeksi kesällä, kun olin käväissyt lomailemassa parin viikon ajan, mutta Maxia en vieläkään ollut onnistunut tapaamaan. Max oli Kristan miesystävä, jonka kanssa ystäväni oli seurustellut jo pari vuotta ilman, että olin tavannut häntä kertaakaan. Mies oli muutaman vuoden vanhempi ja opiskellut samaten oikeustiedettä, mutta Kristan kertoman mukaan hän tähtäsi tuomariksi ja työskenteli siten oikeuslaitoksessa – jossain esittelijän virassa viime kuuleman mukaan.

Olin uteliaisuuttani kaivellut Maxin kuvia silloin, kun Krista oli alkanut seurustella ja vajaa vuosi sitten uudestaan, kun hän oli muuttanut miehen kanssa yhteen. Krista ei ollut sitä tyyppiä, joka olisi lyhyiden tapaamistemme aikana alkanut esitellä romanttisia otoksia itsestään ja poikaystävästään (jos niitä edes oli),  joten olin tehnyt johtopäätökseni Facebookin ja Instagramin muutaman kuvan perusteella. Arvioni mukaan Max oli melko tavanomaisen näköinen. Säännölliset piirteet, tumma tukka, tuimat kulmat, kaikissa kuvissa hymytön suu.

Kun lentokone hetken päästä saavutti maan kamaran, jännitys ja hienoinen häpeä viilsivät vatsaani. Maitojunalla takaisin kotimaahan. Tuhlaajatytön paluu. En varmasti olisi uskonut, jos joku olisi pari vuotta aiemmin väittänyt minulle käyvän näin. Sipaisin hunajanvaaleita hiuksiani korvan taakse, nousin ylös ja kaappasin mukaani pienen lentolaukkuni ja takkini. Hetken kuluttua olin pujotellut lehmälauman lailla oikeaan osoitteeseen suuntaavan ihmisjoukon mukana matkatavaroiden vastaanottoon.

Kuten usein Suomessa, matkatavarat ilmestyivät linjalle uskomattoman nopeasti. Olin lähettänyt suurimman osan tavaroistani synnyinkotini homeettomaan autotalliin, joten minun ei tarvinnut ottaa vastaan kuin sininen Samsoniteni  ja lähteä kävelemään kohti aulaa.

Tuskin pääsin liukuovista ulos, kun kuulin innostuneen kiljaisun:

-Leea! Täällä! Täällä!

Minua päätä lyhyempi ruskeaverikkö ryntäsi luokseni, puristi minut omituisen vahvaan syleilyyn ja sitten Krista heläytti:

-Tänään pidetään hauskaa!

Huokaisin mielessäni ja vastasin varovaisesti:

-Mä oon väsyny. Ehkä huomenna. Tai ylihuomenna, kun mä oon saanu vähän asettauduttua…

-Höpöhöpö. Roudataan sun kamat kotiin, käyt suihkussa ja sit mä teen meille margaritoja. Vahvoja margaritoja. Ja kun me on otettu pohjat, me mennään…

-Anna mun ees päästä sun kämpille. Mä oon persaukinen, mulla ei oo omaa kotia ja mä oon vasta vähän aikaa sitten käsittäny, että laskelmoiva lutka ei oo rooli, johon mä sovin. Mä en välttämättä jaksa riemuita.

-No vedät sitten perisuomalaiset vitutuskännit, Krista kuittasi huolettomasti ja lähti ohjaamaan minua pysäköintialueelle.

-Eikö me mennä junalla?

-Ei. Mä tulin Maxin Volvolla. Se pitää autoa, kun se joutuu…Tai se mitään joudu. Se on vaan naurettavan omatunnontarkka duuninsa suhteen ja saattaa käydä paikan päällä jossain hevonkuusessa, jos se joutuu vaikka tekeen esityksen – apua – jossain maanmittausasiassa!  Mutta kai se sitten on maksanu vaivan. Sitä esitetään käräjätuomariksi, eikä se oo huonosti 33-vuotiaana. Mä sain just tietää.

Nielaisin häpeää, joka tuntui vatsassani jo kuin kovan kouran puristus. Jotkut olivat tuomareita 33-vuotiaina. Toiset eivät mitään 28-vuotiaina. Ponnistin ja sain kuin sainkin ääneni ihailevaksi.

-Vau. Lähteekö Max mukaan baariin? Mä saisin vähän tutustua siihen. Mä en oo ees nähny sitä.

Krista heilautti epäilevästi kättään.

-Katotaan. Ehkä tuomarinimitys saa senki juhlatuulelle. Ennen me käytiinki jossain, mutta viime aikoina se ei oo enää tehny mitään muuta kuin töitä tai asioita, jotka edistää sen uraa. Ja onhan nyt herranjestas vasta torstai. Ei tuomarit villiinny ja lähe riehumaan keskellä viikkoa. Aivanku Max nyt koskaan riehuis missään. Jos multa kysytään, se on ihan liian järkevä. Ja himpun verran turhan mustavalkoinen ja tuomitseva.

Krista piti pienen tauon, virnisti ja julisti sitten voitonriemuisesti:

-Ei ihme, että siitä tulee tuomari! Kun mä möläytin kerran pikku päissään, että osasyy siihen, että sä seukkasit Michalin kans oli raha, se alkoi nyrpistellä nokkaansa ja ärhennellä mulle, että mun pitäis ilmoittaa Michalille, että sä et oikeesti rakasta sitä. Sillä ei oo oikein tajua elämän arkirealiteeteista.

-Miksi sä sellaista menit sanoon?, älähdin entistä nöyryytetympänä ja lisäsin hetken päästä ahdistuneena:

-Ja nyt mä oon tulossa teille asuun!

-No en mä aikonu, se oli vaan joku keskustelu siitä, että hyvä ihminen ei käytä hyväkseen ketään ja blaa blaa ja mä pyrin osoittaan, että hyvän ja pahan raja ei ole kiveen hakattu. Vaikka en mä oo sua siis koskaan yhtään pahana pitäny. Mä yritin selittää sun taustaaki Maxille ja kaikkea, mutta…

-Voi luoja, minulta pääsi väliin ja kysyin:

-Miten se sitten ottaa mut kotiinsa, jos mulla on kerran sen mielestä epäilyttävä tausta ja kyseenalainen moraali?

-Max on kuule kyseenalaisen moraalin yläpuolella. Se voi vähän halveksua sua salaa, mutta se on myös kunnon mies, joka ei pistä vaikeassa tilanteessa olevaa kaveria…öh, vaikeaan tilanteeseen. Eikä tässä kauan mee, kun sä jo voitat sen puolelles. Sä oot nätti, fiksu ja kiltti. Näkeehän sen siitäki, että sä epäonnistuit.

Nauroin kolkosti ja kysyin:

-Mitähän epäonnistumista sä nyt tarkoitat?

-Lähinnä kai Michalia. Itehän sä sanoit, ettet sä pystyny jatkaan teeskentelyä.

-Joko sä oot senki laulanu Maxille?

-En tietenkään! Mä pidän salaisuudet!, Krista puolustautui loukkaantuneena.

-Et todellakaan pidä, minä mutisin ja heitin laukkuni suuren, vanhahkon Volvon takakonttiin.

-Ihmisillä on syynsä tehdä valintoja. Kyllä Maxkin sen vielä oppii. Se on vasta 33-vuotias ja mies. Miehet kehittyy hitaammin.

Minulta pääsi nauru – tällä kertaa aito sellainen.

-Krista. Jos sä et tienny, Max on ohittanu jo sen vaiheen, jossa toi sääntö toimii. Se koskee murkkuikäisiä poikia ja esim niiden rintakarvojen kasvua. Ei aikuisen miehen maailmankuvaa.

Krista käynnisti auton päättäväisesti ja ilmoitti:

-No. Maxin maailmankuva kyllä kehittyy, kun se huomaa, että sä oot oikeesti kiva tyyppi.

__________________________

Muutamaa tuntia myöhemmin olin saanut purettua tavarani viihtyisän, vaalein sävyin sisustetun vierashuoneen kaappeihin, käynyt suihkussa ja pukenut päälleni puhtaan vaatekerran. Vierashuone ja koko asunto oli pohjoismaisen minimalistisesti sisustettu ja kaikin puolin tyylikäs. Vain vähän tylsä. Itse olisin lisännyt sinne tänne kukkia, värikkäitä tekstiilejä, ehkä taidettakin.

Istuin olohuoneen sohvalla toinen sääri poikittain istuintyynyillä ja tunsin mukavan pehmeän, pienen hiprakan keinuttavan minua. Olin hetken harkinnan jälkeen kieltäytynyt lähtemästä vielä samana iltana baarikierrokselle, mutta lupautunut nauttimaan margaritoja. Suunnitelmaa silmällä pitäen olin pukeutunut lempiyöpaitaani – sammalenvihreään trikoomekkoon, jossa oli lyhyt helma ja ohuet olkaimet – ja lisännyt asuun villasukat.

Krista ilmestyi piinallisen puhtaasta keittiöstä uusien juomien kanssa ja kailotti kovaäänisesti:

-Max saa paskahalvauksen! Sitruunamehua kaikkialla.

Ja margaritaa sohvalla, minä julistin reippaasti ja pyyhkäisin kosteaa sohvakangasta.

Kun Krista istuutui viereeni, kysyin uteliaasti:

-Miten sä oot päätyny yhteen Maxin kans, jos te ootte niin erilaisia? Sä oot muaki surkeampi pitään paikkoja järjestyksessä ja…

-Sä oot saanu nyt ehkä yksipuolisen kuvan Maxista, kun mä oon vähän valittanu. Se voi olla joskus vähän takakireä, mutta toisaalta sillä on ihanan likainen mielikuvitus…

-Jaaaaaaa mä oon sitä mieltä, että te sovitte loistavasti yhteen, enkä kaipaa yhtään lisää informaatiota, minä keskeytin.

Krista virnisti, mutta kun ovelta kuului rapinaa, hän pomppasi seisomaan ja kiljaisi:

-Max. Leea on täällä!

Kuulin vaimean moin ja käännyin uteliaana katsomaan. Näin pitkän, selin kääntyneen hahmon riisuvan hienostunutta tummaa villakangastakkia täsmällisin liikkein vaatekaappiin ja kääntyvän sitten suukottamaan pikkuista Kristaa.

-Ja onnea ihan hirveesti! Kyllä sä oot raatanuki. Kuinka sä nyt voit ees harkita asuvas normi juristin kans, kun…

Kristan ääni häipyi taustalle, kun jännitys läikähti vatsanpohjassani. Se, mitä Maxista olin kuullut, ei ollut kovin rohkaisevaa. Osasin kyllä tarvittaessa puolustaa itseäni, mutta en halunnut alkaa riitelemään talon isännän kanssa heti kättelyssä. Nousin vähän haluttomasti sohvalta, siirsin margaritan sohvapöydälle ja lähdin kohti eteistä. Max astahti Kristan vanavedessä sisemmäs, minä olin enää parin metrin päässä pariskunnasta ja sitten tapahtui jotain kauheaa.

Max nosti päänsä.

Ehdin tuijottaa toffeenruskeisiin, hymyileviin silmiin vain sekunnin, kun kehoni jo reagoi. Ihokarvani nousivat pystyyn, vatsanpohjassani sukelsi jokin kohtalokkaalla vauhdilla ja kurkkuni tuntui kuroutuvan umpeen, kuin joku olisi puristanut minusta ilmat pihalle. En tiedä, miten oli mahdollista katsella jotakuta silmiin ja samalla hahmottaa hänet yhtä täydellisesti kuin olisin käyttänyt ikuisuuden aikaa tutkimustyöhön, mutta minä pystyin siihen.

Maxilla oli suklaanruskeat hiukset. Suklaanruskeat hiukset, toffeenväriset silmät. Aloin käsittää, mitä syötävän hyvännäköinen tarkoitti. Mies ei ollut kaunis tai varsinaisesti komea, mutta hän oli ankarine piirteineen miehekkäin ilmestys, mitä ikinä olin nähnyt. Poskipäät olivat veistokselliset, otsa korkea, tuuheat kulmakarvat hieman kaartuvat. Siinä katsellessani hymyilevä, leveä suu vakavoitui ja muuttui yhtä hymyttömäksi kuin kuvissa. Se ei äkisti heränneitä vaistojani hidastanut.

Nielaisin suuhuni noussutta himon verenkarvaista makua ja jatkoin stalkkerimaista toljotustani, vaikka Krista kuului sanovan jotain. Max oli 176 senttiäni kymmenisen senttiä pidempi, hänen lämpimänruskeaan pikkutakkiin ja meripihkan väriseen korkeakauluksiseen neuleeseen verhottu ylävartalonsa oli hoikka ja leveäharteinen ja…

Hätkähdin hereille, kun Krista tarttui käsivarteeni ja työnsi minua hieman eteenpäin. Henkäisin melko tarpeettomasti:

-Hei. Mä oon Leea.

Max suoristi jo erinomaisessa ryhdissä olevaa varttaan, nosti hieman leukaansa ja totesi:

-Mä tiedän.

Olisin voinut pillahtaa itkuun. Miehen äänikin oli kuin suklaata. Tai toffeeta. Ehkä molempia. Pehmeä, täyteläinen, syntinen…

-Sä oot näköjään pannu jo talon sekaisin ja juottanu mun tyttöystävän humalaan keskellä viikkoa, Max lisäsi ykskantaan, rypisti kulmiaan ja veti Kristan tiukasti kainaloonsa.

-En mä…eikä me nyt humalassa…, sopersin voimattomasti.

Krista keskeytti minut.

-Max vitsailee. Sillä on outo huumorintaju.

Max katsahti minua tavalla, joka sai minut epäilemään Kristan sanoja, mutta hymyilin joka tapauksessa – hiukan jälkijunassa.

-Ei me olla ehditty ottaa kuin pari, sanoin puolustelevalla äänellä ja peräännyin kohti olohuonetta, kun Max lähti liikkeelle Krista kainalossaan.

Taivaan kiitos margaritoista, ajattelin miltei paniikissa. Jos Krista olisi ollut selvin päin, hän olisi takuulla huomannut avuttoman kuolaamiseni. Yritin saada silmiäni irti Maxista ja muistutin itseäni tietyistä tosiasioista.

Max oli Kristan mies.  Avomies. Varattu mies. Mies, jonka käsitys minusta oli jo valmiiksi heikohko. Mitä hän ajattelisi minusta, jos jatkaisin typerää töllistelyäni?

Kun törmäsin takanani olevaan lipastoon, sain viimein käännyttyä pariskuntaan selin ja haparoin tieni takaisin sohvalle. Krista kellahti vierelleni ja vilkasin heikosti hymyillen ystävääni, jotten katsoisi liian tarkkaan, kun Max riisui pikkutakkiaan. Jostain syystä pystyin silti seuraamaan miehen liikkeitä ja aloin pohtia, oliko päähäni pullahtanut äkkiä kahdeksan silmää kuten hämähäkeillä.

Tämä oli yksinkertaisesti mahdotonta, ärähdin itselleni vihaisesti. Minun pasmojani ei kukaan mies sekoittanut tällä tavalla. Se oli yksi syy siihen, että olin uskonut onnistuvani Michalin kanssa.

Nappasin margaritan ja kulautin sen kerralla kurkkuuni. Silmäni osuivat taas Maxiin, joka nojautui nojatuolissa taaksepäin ja asetti käsivartensa käsinojia vasten. Vilkuilin mahdollisimman huomaamattomasti, miten hienosti hyvinistuva neule korosti upeaa ylävartaloa. Mies silitti sormillaan tuolin kangasta samalla, kun silmäili tyhjää lasiani. Sormien liike hypnotisoi minut hetkeksi ja olisin voinut vaikka vannoa, että tunsin sen ihollani.  Rinnoillani, vatsallani, aina pillussani asti, joka nytkähti onnellisen piitaamattomana siitä, että sen himoitsema kohde oli ehdottomasti, kaikilla tavoin kielletty.

-Mitä se sun pari tarkoittaa? Tolla vauhdilla kai pulloja, Max murjaisi naama peruslukemilla.

-Margaritat oli kyllä Kristan idea, suustani karkasi omituisen käheällä äänellä.

-Niin oliki ja…, Krista aloitti vierestäni, mutta Max tarttui sanoihini.

-Saako sut aina noin helposti puolustuskannalle? Mä en kysyny, kenen idea margaritat oli, enkä mä syyttäny sua mistään.

Mies hymyili hiukan ja panin toivottomana merkille vasempaan poskeen ilmaantuvan hymykuopan.  En ollut koskaan kuvitellut, että hymykuoppa saattaisi olla ankara, mutta Maxin hymykuoppa oli. Samaan tapaan kuin hänen kasvonsa muutoinkin. Se oli vihainen viilto poskessa ja käsittämättömän seksikäs.

Minussa oli yleensä enemmän puhtia, mutta sinä päivänä olin jo valmiiksi alamaissa puhumattakaan siitä häpeällisestä faktasta, että himoitsin parhaan ystäväni miestä. Avasin suuni ja sanoin vain melko onnettomalla äänellä:

-En mä tarkottanu…mä tarkotin vaan…

Krista puuttui puheeseen ääni terävänä ja kulmikkaana.

-Max. Lopeta. Leealla on jo tarpeeksi vaikeaa ilman, että sä alat vihjailemaan jotain…mitä sä ees vihjailet? Että Leea on joku juoppo, vai?

Maxin katse käväisi Kristassa ja hän kohautti tyylikkäästi olkapäitään, ennen kuin siirsi kellanruskeat silmänsä takaisin minuun ja vastasi säyseästi:

-En tietenkään. Anteeksi. Ei ollu tarkoitus loukata. Mun huumori on joskus pisteliästä.

Sitten hänen silmänsä liukuivat vartaloni yli. Nopeasti ja huomaamattomasti kuin perhosen siiven pyyhkäisy mutta tavalla, joka sai ylivirittyneen vartaloni jännittymään odotuksesta.

Ei ei ei.

Ei ollut mitään mitä odottaa. Ei ollut luvassa seksiä, kosketuksia tai suudelmia. Ei edes halauksia. Ei ollut juuri mitään, mikä sillä hetkellä oli kielletympää kuin Max Oraste. Suoraviivaiset, vakavat rikoksetkin tuntuivat paremmilta vaihtoehdoilta.

Eihän Max ollut edes minkään näköinen, valehtelin itselleni ja vilkaisin puolihuolimattomasti miehen käsiä. Ne olivat suuret, leveät kädet, joiden sormet olivat pitkät ja sormenpäät…oliko lapiomainen sana? Eivät mitkään hienostuneet kädet mutta epäilemättä vahvat. Erittäin vahvat.

Käänsin pääni lähes yli-inhimillisin ponnistuksin Kristaan. Krista. Ystäväni sohvalla. Mitä Krista olikaan sanonut? Paitsi että Maxilla oli likainen mielikuvitus ja…

Sävähdin, kun yritin paimentaa ajatuksiani pois seksuaalissävytteisistä huomioista ja kohotin sääreni taas poikittain sohvalle, kuten usein tein. Näin sivusilmällä, että Max liikahti. Krista sanoi jotain, mitä en kuullut, ja silmäni karkasivat taas omille teilleen.

-Ei mitään ihmeellistä, Max kuului vastaavan ja siinä katsellessani hän vilkaisi taas minua.

Miehen katse näytti liimaantuvan hetkeksi syliini ja nousi sitten kummallisen arvioivana silmiini. Vilkaisin alas päin ja punastuin korviani myöten. Kipeästi ja vastaansanomattomasti. Yömekkoni helma oli kuroutunut ylös ja vain ohuiden vaaleanpunaisten pikkupöksyjen peittämä jalkovälini oli kuin tarjolla vastapäätä istuvalle Maxille. En kestänyt enää sekuntiakaan, vaan hyppäsin ylös sohvalta.

-Baariin. Meidänhän piti lähteä baariin!, ilmoitin kovaäänisesti ja katsoin rukoilevasti Kristaa.

Krista ei vastustellut. Päinvastoin.

-Vihdoinkin mä kuulen järjen ääntä, ystäväni vastasi tyytyväisesti ja nousi hänkin.

Pikemminkin epätoivon, minä vastasin hiljaa mielessäni – ja karkasin uuteen omaan huoneeseeni laittautumaan.

__________________________

Heräsin seuraavana aamuna pää jyskyttäen ja suu kuivana ja tarkkailin hetken ympäristöäni. Kesti vähän aikaa, ennen kuin muistin missä olin ja vielä vähän pitempään hahmottaa edellisillan tapahtumat. Olimme juoneet itsemme todelliseen jälleennäkemishumalaan, tanssineet villisti uusimpien hittien tahdissa ja iskeneet miehiä. Krista ei tietenkään ollut iskenyt miestä itselleen vaan minulle.

Äännähdin nolona, kun muistin muka viettelevät liikkeeni tanssilattialla, suustani vuotaneet tunnustukset ja elämäntarinan, useamman miehen aluksi kiinnostuneen ja sitten hieman säälivän katseen. Nyt kun tarkemmin ajattelin, epäilin että minulla oli sängyssä seuraa.

Tunsin, että olin alasti, ja kun vilkaisin olkani yli, näin tyynyllä uneen rentoutuneet kasvot ja vaaleanruskean hiuspehkon. Mikä hänen nimensä nyt olikaan?, mietin alistuneena ja yritin samalla keräillä lisää muistikuvia kasaan.

Olimme hoilanneet Sommaren är kortia keskellä talvea, mukana oli ollut tämä…hmm…mieshenkilö ja sitten…Valahdin veltoksi tyynyjä vasten, kun muistin hämärästi kotiinpaluumme. Krista oli hakenut tequilapullon, olimme mölynneet epäilemättä kuin lauma kännisiä satamajätkiä ja herättäneet Maxin.

Sami…Sami! Se oli vieressäni nukkuvan miehen nimi. Sami oli uupunut jo sohvalle, ja minä olin unohtanut hänen olemassaolonsa pitkäksi toviksi, kun Max oli saapunut paikalle. Vaikka olin ollut aivan tillin tallin, olin kyennyt tuijottamaan hämmästyttävän keskittyneesti Maxin paljasta, leveää rintakehää, kun tämä oli tullut makuuhuoneesta ärtyneen näköisenä ja kiskonut ylleen valkoista t-paitaa.

Olikohan Krista huomannut? Olikohan Max huomannut?

Ei ehkä Krista, huomautin itselleni. Hän oli ollut niin ympäripäissään, että muisti tuskin sitäkään vähää kuin minä. Mutta Max…

Mies oli ilmoittanut melko viileästi, että kello oli yli neljä yöllä, mutta istunut sitten samaan nojatuoliin kuin aiemminkin. Minä olin istunut lyhyessä pikkumustassani toisessa tuolissa hänen vieressään, enkä ollut nähnyt tai kuullut mitään muuta kuin Maxin. Olin tuijottanut miestä puolitajuttomassa tilassani ja…voi saakeli. Kyyristyin peiton alla, kun muistin ristineeni sääreni ja sivelleeni toista reittä siinä toivossa, että mies katsoisi minua.

Max oli katsonut. Hän oli katsonut ja hänen silmänsä olivat välähtäneet tavalla, joka oli tuntunut ruoskaniskulta ihollani. Viinan suoma kokovartalopuudutuskin oli hellittänyt hetkeksi, kun se katse oli kipinöinyt ihollani tietäväisenä ja häijynä, ennen kuin Kristan akrobaattiset liikkeet sohvalla olivat kiinnittäneet miehen huomion.

Ystäväni oli huojunut vaarallisesti takapuoli pystyssä sohvan käsinojan yläpuolella ja kikattanut ääneen. Sitten hän oli sukeltanut ja Max oli syöksynyt pelastamaan naisystäväänsä. Paitsi että Krista ei ollut tarvinnut apua. Hän oli kurottautunut käsilaukkuani kohti, jonka olin heittänyt sohvan kylkeen ja kauhonut käsiinsä laukusta esille levinneitä kondomipakkauksia.

-Sulla ainaki riittää sadetakkeja!, Krista oli julistanut ja nauranut makeasti päälle.

Max oli katsellut lattialle, kun minä olin horjunut paikalle korjaamaan jälkiäni.

-Krista pakotti ostamaan, olin sanonut epävakaasti samalla, kun olin tunkenut kondomeja takaisin laukkuun.

-Ja hyvä oli, että pakotin, Krista oli hekottanut ja osoittanut Samia.

Olin työntänyt ehkäisyvälineet piiloon, sulkenut laukkuni ja ottanut vastaan tequilapaukun. Muistin Maxin ivalliset silmät, Kristan naurun, sen kuinka olin kiivennyt tajuttoman Samin syliin ja…voi saakeli, taas. Olin herätellyt Samia suutelemalla tätä ja riisumalla tämän vaatteita, ja kun olin onnistunut tavoitteessani, olin raahannut hänet vierashuoneeseen erittäin humalaiseen ja epäonnistuneeseen seksisessioon.

Liikahdin levottomasti ja vatsassani kupli inho, kunnes Maxin kuva leimahti taas mielessäni. Miehellä oli kaiken muun hyvän lisäksi ihanat, pitkät sääret. Ja jos hyvinistuvista boksereista saattoi mitään päätellä, hänellä oli myös ihana ja pitkä kalu.

Mieleni teki voihkaista silkasta epätoivosta. Enkö minä enää muuta osannut ajatella?

Osasyy humalaiseen hyökkäykseeni Samin kimppuun oli ollut itsesuojeluvaisto. Estoni olivat päihtymystilassa romahtaneet ja olisin saattanut seuraavassa hetkessä käydä Maxin kimppuun ja vaikka Kristan nenän edessä.  Kun mielikuva minusta miehen sylissä ajelehti aivoihini, jalkovälini kiristyi päänsärystä ja pahoinvoinnista huolimatta.

Vilkaisin sivulleni. Eihän yrittänyttä laitettu. Mistä sen tiesi, millainen velho Sami olisi selvin päin?

Tönin varovasti miestä olkapäähän, hivuttauduin viinalta haisevan hengityksen lähelle ja yritin päästä tunnelmaan. Sami avasi silmänsä. Harmaansiniset silmät. Oikein kauniit. Mutta eivät toffeenväriset. Eivät silmät, jotka näyttivät yhtä aikaa lämpimiltä ja kylmiltä. Pehmeiltä ja kovilta. Hypnoottisen tarkkaavaisilta.

-Haluutko sä kulta lisää munaa?, Sami kehräsi karhealla äänellä ja nousi nopeasti istumaan.

Keskimittainen vartalo oli niin treenattu, että lihakset pullistelivat kaikkialla kaulasta reisiin ja mietin, harrastiko mies kehonrakennusta. Vertasin automaattisesti Samia aamuyöllä näkemääni jäntevän lihaksikkaaseen mieskehoon ja mieleni teki huutaa raivosta. Miten minä saatoin muistaa niin paljon yksityiskohtia Maxin vartalosta mutten Samin nimeä?

Minun olisi pakko muuttaa. Minun olisi pakko löytää toinen asunto. Aivan sama, vaikka se olisi Rovaniemellä asti. Olin niin tolkuttoman viehtynyt Kristan vaiteliaaseen, tuomitsevaan miesystävään, että paljastaisin itseni ennemmin tai myöhemmin. Todennäköisesti ennemmin.

Sami veti minua virnistäen kädestä, keinautti minut jalkopäähän ja könysi päälleni. Avasin pää tyhjänä reiteni, annoin miehen hieroa rintojani ja suudella kaulaani ja suljin hetkeksi silmäni. Kuulin vähän kauempaa kolinaa, avasin silmäni ja juuri, kun Sami työntyi sisääni, käänsin pääni melun suuntaan.

Vedin henkeä niin terävästi, että ääni olisi voinut leikata muutakin kuin ilmaa. Max seisoi ovella hiukset pörrössä, t-paita ja collegehousut yllään, sanomalehti kädessään. Vaaleanruskeat silmät välähtivät, mies hymyili jäykästi ja samalla hetkellä, kun Sami vetäytyi, hän painoi huoneeni oven kiinni.

TUOMARI JULKAISTAAN E- JA ÄÄNIKIRJANA KESÄLLÄ 2023 KAIKISSA ÄÄNIKIRJAPALVELUISSA JA NETTIKIRJAKAUPOISSA.

suhteet seksi hopsoa runot-novellit-ja-kirjoittaminen