ISÄPUOLI 5

Oli kulunut viisi päivää siitä, kun Tamás oli vaatinut minua vastaamaan. Olin vastannut ei. Pelkäsin, että käryäisimme tavalla tai toisella ja inhosin ajatusta, että Tamás pani äitiä ja puolta Eurooppaa siinä sivussa.

Tamás oli ottanut vastaukseni tyynesti. Hän ei ollut yrittänyt puhua minua ympäri tai hyökätä kimppuuni. Himoni ei tietenkään ollut kadonnut mihinkään yhden ein ansiosta. Se kouri vartalossani jatkuvana tarpeena ja oli varmaan äkisti heränneen seksuaalisuuteni ansiota, että ylipäänsä pystyin poseeraamaan sellaisissa kuvissa kuin mitä Tamás välistä otti.  Mutta aina kun aloin tuijottaa miestä ja vaipua unelmiin, yritin muistaa hänen puheensa muista naisista ja romanttisista unelmista.

Kun olin antanut vastaukseni, oli seuraavana päivänä ateljeehen ilmestynyt pari assistenttia, jotka kuulemma opiskelivat valokuvausta Aalto-yliopistossa. En tiedä oliko se sattumaa vai Tamásin tapa luoda välillemme puskuri, mutta kaiken kaikkiaan oli hyvä, että ympärillämme oli muitakin ihmisiä. 

Alma oli pieni, sinitukkainen ja pisamainen, minua pari vuotta vanhempi tyttö, jolla oli lävistyksiä kaikkialla kasvoissaan ja aina mustat vaatteet päällään. Teemu taas oli 24-vuotias, pitkä, vaalea, herkällä tavalla komea ja boheemilla tavalla tyylikäs mies. Hänellä oli unelmoivat ruskeat silmät ja huomasin hänen tuijottavan, kun Tamás otti minusta kuvia ja varsinkin, kun hän otti alastonkuvia. Mitä enemmän selkäni oli kaarella, tissini tanassa ja takapuoleni tarjolla, sitä tuskallisemmin hän tuijotti.

Minun on myönnettävä, että se kiihotti minua hiukan. Tamás oli ilmeisesti saanut libidoni villiintymään muidenkin miesten suhteen ja mietin, oliko se hyvä vai huono asia. Teemu ei kuitenkaan koskettanut minua.  Alma oli ottanut tehtäväkseen asetella minua oikeisiin asentoihin Tamásin ohjeiden mukaan. Ateljeehen oli tuotu suuri parivuode, jossa minulla oli tilaa esiintyä. Aluksi minua oli hämmentänyt poseerata takapuoli pystyssä tai kädet rinnoilla usean vieraan ihmisen edessä, mutta sopeuduin parissa päivässä, kun en keskittynyt vartalooni tai asentooni, vaan kuuntelemaan Tamásin ja muiden juttelua, kun kamera naksahteli. 

Kun kuulin, että Alma olisi poissa seuraavana päivänä, minuun meni pieni piru. Oli esineellistävän kuvaamisen vuoro. Minut meikattaisiin niin pornografisesti kuin mahdollista ja pukisin ylleni jotain, mitä en vielä ollut edes nähnyt. Todennäköisesti jotain todella huorahtavaa. Olin myös saanut määräyksen ajella alapääni melkein paljaaksi: pieni kolmio häpyhuulien päällä oli sallittu. Olin poissa mukavuusalueeltani, mutta nahkani oli parkkiintumassa ja päätin yrittää hiukan ärsyttää Tamásia, jos siihen tulisi tilaisuus. 

Täysin järjenvastaisesti minua sapetti Tamásin kyky hallita itseään – ehkä siksi, että itse sain tehdä koko ajan hartiavoimin töitä, etten olisi juossut hänen luokseen ja rukoillut häntä polvillani ottamaan minut. Vaikka mies ei koskettanut minua, uneksin hänestä öisin ja tyydytin itseäni joka päivä häntä ajatellen. Tamás sen sijaan näytti sujahtaneen ammattimaisen kuvaajan rooliinsa helposti ja vaivattomasti ja hän kohteli minua kuin kaupan kassa asiakasta. Persoonattomasti ja kohteliaasti. Se suututti minua hirvittävästi. Aivan kuin hän ei koskaan olisi minulle kiihkeitä sanojaan ladellutkaan. Aivan kuin hän ei olisi pannut minua kuin henkensä hädässä.

Kun tulin ateljeehen puolenpäivän aikoihin, astelin paikalle pelkissä alusvaatteissani. Molemmat miehet olivat paikalla ja pöydällä oli iso meikkilaukku. 

Huomasin, että Tamásin silmät käväisivät vartalollani, kuten ne aina välistä tekivät, mutta ilme ei paljastanut mitään. 

– Tuutko sä Teemu auttaan mua?, minä kysyin viattomalla äänellä. – Sähän olit opiskellu maskeeraustakin?

Teemu yskähti ja vilkaisi Tamásia, mutta Tamás kohautti olkapäitään.

– Ihan hyvä idea. Muistakaa sitten, punaiset ja kiiltävät huulet. Paljon rajausta silmiin.

Kun Teemu tuli luokseni, istahdin läheiseen nojatuoliin, suoristin selkääni ja avasin vähän polviani. Miehen silmät soljuivat vartalolleni ja itsevarmuuteni kasvoi piirun verran. Tein itse pohjameikin Teemun ojennellessa purkkeja ja neuvoessa, mutta sitten mies tarttui siveltimiin ja alkoi meikata. Tuijotin häntä niin viettelevästi kuin osasin ja vääntelehdin hiukan, kun hän kosketteli kasvojani. Teemu nielaisi pari kertaa vaikeasti. Tamás oli sentään opettanut minulle jotain. En olisi koskaan kehdannut käyttäytyä tällä tavalla, jos en olisi mennyt panemaan isäpuoltani ja kuuntelemaan hänen irstaita kehujaan.

Kun Teemu oli valmis, katsoin itseäni peilistä ja hätkähdin. Suuni näytti kaksi kertaa suuremmalta ja se kiilsi kuin punainen peili. Silmäni oli varjostettu voimakkaasti tummanruskealla ja rajattu paksusti mustalla ja tekoripset loivat varjoja silmiini. Kulmia oli tummennettu ja poskiin lisätty punaa. Näytin pornahtavalta, mutta en epäsiistiltä. Kun Tamás nappasi jotain pöydältä, joka näytti vaatepinolta, henkäisin miehelle:

– Teemuhan voi auttaa mua tässäkin? Sä saat rauhassa valmistella laitteet kuntoon.

Tamás pysähtyi kesken askelen ja hymyili sitten jäykästi. Hänen katseensa oli liimaantunut suuhuni, kunnes pitkän hetken jälkeen se nousi silmiini. En ollut varma, mitä näin, mutta tiesin, ettei hän ollut tyytyväinen. Ehkä se oli vain sitä, että hän ei pitänyt siitä, että astuin hänen varpailleen. Joka tapauksessa hänen selvästi teki mieli sanoa ei, mutta hän tiesi itsekin, että esitykseni oli looginen ja olisi kummallista vastustaa sitä.

– Totta kai, Margareta. Hyvä idea. 

Se, mikä oli näyttänyt vaatepinolta, oli paljon vähemmän. Asuni koostui nahkaisesta nyöritettävästä korsetista, joka nosti suuret, terhakat rintani entistä terhakammin ylös ja puski ne yhteen. Kun Teemu puki korsettia ylleni, päästin pari syvää huokausta ja liikahdin tahallani niin, että hänen kätensä osui rinnalleni ja toisen kerran takapuolelleni. Miehen hengitys kuulosti kiivaammalta. Näin sivusilmällä, että Tamás katsahti meihin pari kertaa terävästi. Odottamatta huomasin olevani hyvää vauhtia kiihottumassa tilanteesta. 

Kun Teemu oli kiristänyt korsetin niin, että sain hädin tuskin henkeä, hän astahti kauemmas ja työnsi jotain minua kohti.

– Sä varmaan osaat pukea nää itse.

Teemun kädessä oli ohuen ohuet mustat sukat, jotka kiinnitettiin sukkanauhavyöhön. Pelkät sukat ja vyö. Ei edes stringejä.

– Ei kun auta nyt vaan. Tää korsetti kiristää mua, sanoin flirttailevasti.

Teemu puki sukkanauhavyön ja polvistui pujottamaan sukat sääriini. Kun hän kiinnitti ne reisilleni, hänen kätensä hipaisi paljasta häpyäni. Nytkähdin jo aivan oikeasta himosta. Näin, että Tamásin silmät seurasivat minua ja hänen hartiansa näyttivät kiristyvän. Asuun kuuluivat vielä korkeat mustat platform-avokkaat. 

– Aletaan kuvata, sanoi Tamás Teemulle. – Ja Margareta, mee sä sängylle. 

Tamás otti ensin minusta kuvia yksin. Suu auki, silmät kiinni. Selälläni, kontillani, polvillani, reidet levällään. Näin sivusilmästä Teemun hehkuvan punaiset posket, mutta myös sen, että hän ei voinut olla katsomatta.

– Ota sä Teemu nyt ohjat ja kuvaa. Mä otan piiskan, Tamás kehotti tasaisella äänellä. 

Tiesin, ettei minua piiskattaisi todella kovaa. Vain sen verran, että vaikutelma olisi oikea. Tamásin ilme oli kuitenkin sellainen, että en olisi ihmetellyt, vaikka hän olisi täräyttänyt takamukselleni kunnon iskun.

– Sähän se taiteilija tässä oot. Anna Teemun tehdä assistentin hommat, uskalsin sanoa kovaan ääneen, uhmakkaasti.

Tamás puristi huulensa yhteen ja nyökkäsi Teemulle. 

– Lyö napakasti. Sillä tavalla, että se tuntuu, Tamás ärähti Teemulle. 

Teemu näytti eksyneeltä pikkupojalta, vaikka pakkohan hänen oli tietää, mihin oli tullut. Mies läiskäisi ensimmäisen kerran niin kevyesti, että se oli ennemmin hyväily kuin piiskan isku. 

– Kovempaa, Tamás komensi. Minä vilkaisin Tamásia ja sitten Teemua. 

Huomasin, että Tamásin kevyen äänensävyn alla kupli jotain vihaista ja kuumaa. Erinomaista. Olin niin kiihottunut, vihainen ja päättäväinen, että Tamásin suuttumus tuntui vain hyvältä, aivan kuin se olisi nipistellyt intohimoisesti ihoni alla. Tämän ottelun voittaisin minä ja ottaisin luulot pois tuolta isäpuolen irvikuvalta ja sarjanussijalta.

– Lyö vaan lujempaa, minä kehotin silmät Teemun silmissä. – Lyö useamman kerran. Ja työnnä toi kahva sitten mun sisään. 

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. 

– Eiks se olis hyvä idea?, minä kysyin muka hämmästyneenä. – Mehän tehtiin se jo siveltimellä, jatkoin ja mieleni teki melkein nauraa, kun Tamás näytti horjahtavan. Mies nyökkäsi tuimana ja Teemu kakisteli kurkkuaan.

– Jos nyt Tamás kuitenki tekis tän…

– Ei kun sä, sanoin Teemulle matalalla, käheällä äänellä, ja mies sulki suunsa. 

Toinenkin isku oli kevyt, mutta kun Teemu pääsi vauhtiin, takapuoltani alkoi poltella. Viimeinen isku oli niin kova, että vinkaisin ja sätkähdin eteenpäin. Työnsin kuitenkin takapuoleni takaisin tarjolle. Tämä hävytön näytelmä kiihotti minua oudolla tavalla koko ajan enemmän ja tiesin, että Tamás näki sen. Eikä hän pitänyt näkemästään – yhtään.

Ratsupiiskan kahva hakeutui jalkoväliini. Tunsin, että Teemun käsi vapisi ja voihkaisin, kun kahva lipui häpyhuulieni välissä hetken, ennen kuin se työntyi sisääni.

– Syvemmälle, henkäisin ja katsoin Teemua. 

Teemu ei enää näyttänyt järkyttyneeltä. Hän punoitti edelleen ja hengitti raskaasti, mutta järkytyksen sijaan hänen silmissään kiilsi himo. Hänen nenänpielensä olivat laajentuneet ja mustuaiset täyttivät ruskeat iirikset. Mies teki työtä käskettyä. Hän työnsi kahvan pohjaan  ja kuin huomaamatta hieraisi sormillaan kosteita poimujani. Huokaisin ja painauduin hänen kättään vasten. Kuulin kameran naksahtelua ja kuvittelin olevani pornotähti ja Tamásin ohjaajani. Yhtäkkiä kiimasta sekava vartaloni keksi ratkaisun piinaansa ja pani minut puhumaan. 

– Pane mua, sihahdin Teemulle. 

– Häh?, Teemu kysyi ällistyneenä.

Tamás ei ollut kuullut meitä, sillä puhuin hyvin hiljaa ja hän oli juuri tarkistamassa kuvia. 

– Se kuuluu hommaan, sanoin yhtä matalalla äänellä. Tamás oli kääntynyt ikkunaan päin, mutta käännähti, kun kuuli sanani.

– Mikä kuuluu hommaan?

Olin itsekin ällistynyt, että olin menossa näin pitkälle, mutta kaikki tapahtunut ja sen hetkinen tilanne kiertyi kuumaksi keitoksi vatsanpohjaani ja tärkeimpänä ainesosana oli se, että Tamás näytti sitä vihaisemmalta, mitä pitemmälle menin.

– Eiks se pornografisen parittelun kuvaaminen kuulunu hommaan? Sen, missä nainen on objekti eikä elävä ihminen. Sun ei Teemu tartte panna oikeesti, jos sä et haluu. Asetat vaan…elimen mun pimpan päälle. Kiemurtelin hiukan ja tarjosin Teemulle anteliaan välähdyksen avoimesta, märästä pillusta, jossa törrötti ratsupiiska.

Teemu näytti siltä, että hän ei ollut kuullut parittelun kuvaamisesta, mutta kun Tamás ei sanonut mitään, hän alkoi riisuutua nopeasti. Teemu ei ollut lihaksikas, mutta hänen pitkä, jäntevä vartalonsa oli kaunisrakenteinen. Hänen kalunsa seisoi miltei tuskallisen punaisena vasten vatsaaa ja se oli pitkä, vaikkakaan ei niin paksu kuin Tamásilla.

Tunsin, kuinka Teemu kiipesi taakseni sänkyyn ja otti kevyesti lantiostani kiinni. Mies veti piiskan pois ja jalkovälistäni kuului selvä kostea maiskahdus. Näytti siltä kuin Tamás olisi hätkähtänyt ääntä, ja näin viimein, ettei hänkään ollut aivan niin tyyni kuin esitti. Hänen naamionsa alkoi lipsua. Asettelin itseäni uudelleen, hieroin vähän rintojani ja nuolaisin huuliani. Sitten katsoin taas Tamásiin. Miehen kasvot olivat kalpeat ja hänen suunsa oli kireä, ohut viiva. Teemun kullin kärki sujahti häpyhuulilleni ja tunsin, kuinka se suorastaan ui nesteissäni. Mieheltä pääsi matala oh. Kun hän painoi kaluaan tiukemmin pilluani vasten, naukaisin äänekkäästi silmät edelleen Tamásissa.

Ihmettelin kaukaisesti, missä järkeni oli. Se oli varmaankin pyörtynyt kauhusta jo suunnitelmani ensivaiheessa. Kun Teemu liu’utti elintään pitkin poimujani, tietoinen ajattelu karkasi taas päästäni. Tuijotin Tamásia luomet raskaina nautinnosta ja huohotin. Minusta tuntui siltä kuin panisin pian kahta miestä.

– Teemu kulta, pane mua jos haluut. Mä oon niin märkänä, kuiskasin Teemulle. 

Tamás räiski valokuvia katsomatta linssiin ja tuijotti meitä kasvot vahamaisen valkeina ja silmät mustina.

– Totta kai mä haluun, Teemu vastasi ja alkoi hivuttautua sisälleni.

Pyöritin persettäni ja uikutin kiimasta, kun miehen kalu porautui sisääni pitkänä ja kovana samalla, kun Tamásin silmät seurasivat joka liikettämme. Tamásin silmät, ajattelin utuisesti. Ne olivat…kiihottuneet, ajattelin epäselvästi. Mutta jotain muutakin, päässäni välähti. Raivoissaan. Sitä se oli. Raivoissaan. Väkivaltaisen, valohehkuisen raivoissaan. Heti kun ajatus konkretisoitui päässäni, kuumat punaiset aallot alkoivat velloa ruumiissani ja suljin hetkeksi silmäni. 

Nostin takapuoltani vaativasti ylöspäin ja liikutin itseäni niin, että lantioni iski Teemun lantiota vasten aina, kun hän työntyi minuun.

– Voi luoja mikä perse sulla on Margareta…aivan taivaallisen ihana, Teemu voihki. Vartaloni keinui ja heittelehti, rintani heiluivat rytmikkäästi tahdissa ja suuni huohotti avonaisena ympyränä, mutta jotenkin pystyin erottamaan vihasta liekehtivät harmaat silmät, jotka olivat kuin majakka, jota kohti minun piti tuijottaa.

Tietoisesti, Tamás oli vaatinut. Tässä minä nain toista miestä. Tietoisesti. Tässä sinulle tietoista, isäpuolikulta.

Orgasmi oli viemässä minua mennessään. Se koostui himosta Tamásia kohtaan. Vihasta, koska Tamásilla oli sellainen valta minuun. Se koostui järjenvastaisesta kostonhimosta. Teemun kivikovasta kullista sisälläni. Omasta rivosta puvustani ja meikistäni. Ja Tamásin ilmiselvästä raivosta. Pilluni suorastaan haukkasi kiinni Teemun kyrpään, kun kliimaksi löi ylitseni ja paiskauduin pimeyteen, jossa sähköiset piiskat hakkasivat vartaloani ja pakottivat vartaloni vääntymään ja suuni huutamaan kuin helvetin pohjalta. Siellähän minä olinkin. Helvetissä, välähti mieleni pohjalla kun aloin tointua. Teemu oli lauennut nyyhkyttäen ja karjuen yhtä aikaa samaan aikaan kuin minä, mutta hän piteli minua edelleen kouristuksenomaisesti lanteista, puristuneena minua vasten.

Lysähdin hänen allaan vasten peittoa ja kierähdin selälleni. Katselin hetken kattoon raukein silmin. Teemun hahmo ilmestyi ylleni ja hän hymyili minulle tyydytettynä ja silti vähän ujona. 

– Saanko mä soittaa sulle joskus, Margareta?, mies kysyi. 

Hymyilin Teemulle takaisin ja hän tarttui edelleen jännittyneeseen rintaani ja puristi sitä yllättävän tiukasti. Ehkä hän ei ollutkaan niin kiltti poika kuin miltä hän vaikutti. Ainakin hän oli nainut minua kuin sonni.

– Totta kai, minä henkäisin. – Pyydä Tamásilta mun numero. 

Teemun käsi liukui vatsalleni ja käväisi sitten märällä pillullani.

– Tää me otetaan uusiksi, hän lupasi.

Yhtäkkiä Tamásin ääni leikkasi ilmaa. 

– Teemu, sun työaika on ohi. Mun pitää jutella Margaretan kanssa huomisesta. 

Teemu näytti tajuavan yhtäkkiä, ettemme olleet yksin ja alkoi pukeutua rivakasti. Kun hän oli vetänyt vaatteet päälleen, hän meni Tamásin luo.

– Margareta lupas sen numeron…

– Mä en oo mikään Fonecta Finder. Antakoon itse jos haluu, Tamás murahti ja kääntyi niin, että Teemu vilkaisi hämmästyneenä minuun.

Minä vilkutin hänelle. Hymy palasi Teemun kasvoille ja hän lähti Tamásin asenteesta huolimatta iloisen näköisenä pois.

Kun Teemu oli poissa, huoneeseen laskeutui syvä hiljaisuus. Vatsanpohjaani vihlaisi pelko, vaikka järkeni sanoi, ettei siihen ollut mitään syytä. Tuijottelin kattoa ja odotin. Kun Tamás lähti tulemaan minua kohti, käännyin katsomaan kiinnostuneena. Miehen hymy oli vääntynyt ja silmät polttavat, kun hän sanoi:

– Sä kun nyt otit vähän varaslähdön näiden ottojen kanssa, niin hoidetaan tääkin pois.

Vartaloni alkoi osoittaa heti heräämisen merkkejä, vaikken edes tiennyt mistä Tamás puhui. 

– Mitä sä tarkoitat?, kysyin spontaanisti. 

Mies alkoi riisuutua ja nieleskelin kuolaani, kun katsoin vahvoja käsivarsia ja tummaa karvoitusta. Kulmikkaita kasvoja ja vihaisia harmaita silmiä.

– Mähän sanoin sulle, että mä en…

Tamás oli riisunut vaatteensa ja nielaisin kaipauksesta ja siitä, kuinka kovana hänen kyrpänsä seisoi.

– Tää on työtä. Teemun työaika loppui, mutta mulla on aikaa koko ilta. Suu auki.

Tuijotin Tamásia hetken aivan hiljaa. Minun teki niin mieli. Vaikka olin juuri harrastanut seksiä toisen miehen kanssa. 

– Sä et voi…, yritin heikosti.

– Suu auki. Mä en nussi sua suuhun enkä mihinkään, jos sä et haluu. Sehän se periaate on, mies lupasi vaarallisen pehmeällä äänellä.

Kehoni alkoi liikkua ennen kuin mieleni ehti perässä. Tamás asettautui seisomaan sängyn eteen ja minä polvistuin lattialle. Avasin suutani vain hiukan ja painoin huuleni miehen paksua, punaista terskaa vasten. Tamásin kurkusta pääsi korahdus ja silmäni lennähtivät hänen kasvoihinsa. Mies oli heittänyt päänsä taaksepäin ja näin vain leuan kaaren. 

Huumaannuin vallantunteesta, joka syöksähti lävitseni. Pieni kosketus, ja Tamás tuntui menettäneen otteensa. Avasin huuliani enemmän ja lipaisin kärjestä pursuavaa nestettä. Tamás vavahti ja äännähti tuskaisen kuuloisesti, mutta ei liikuttanut lantiotaan tai yrittänyt työntää kaluaan suuhuni. Kamera kävi koko ajan, mutta sen ääni oli takimmaisena mielessäni. Minun oli pakko maistaa lisää. Imaisin terskan kokonaan suuhuni ja nuolin ja imin vuoronperään. En ollut tehnyt tällaista koskaan, mutta olin minäkin oman osani pornoelokuvia nähnyt. 

Tamásin lantio liikahti rajusti ja kulli työntyi syvemmälle suuhuni. Kun nostin silmäni mieheen, näin että hänen silmänsä olivat ammottavat mustat lähteet, joissa ei ollut mitään muuta kuin himoa. Hän ei kuitenkaan liikahtanut uudestaan, joten hänen täytyi tajuta jotain ympäristöstään. Nostin hitaasti käteni Tamásin kalulle ja aloin runkata sitä samalla, kun suutelin ja imin hänen jättimäistä kulliaan. Kun seuraavan kerran otin kyrvän suuhuni, Tamás nappasi hiuksistani kiinni.

– Senkin pieni narttu, hän sihahti. – Ime kovempaa. 

Hän painoi päätäni kohti lantiotaan ja hänen paksu kalunsa ahtautui suuhuni ja kurkkuun asti. Aloin kakoa, mutta Tamás ei hetkeen antanut armoa. Hänen silmänsä tuijottivat kuin noiduttuina huuliani ja niiden liikettä kovalla varrella. Yhtäkkiä Tamás vetäisi kalunsa pois suustani ja tempaisi minut ylös. 

– Mä haluun sut alasti, hän murisi ja alkoi nyörittää korsettiani auki ja riisua sukkiani kovakouraisesti pois. 

Silmäni tuntuivat raskailta ja vartaloni huusi himosta. Kun korsetti putosi päältäni ja ylläni oli enää pelkkä sukkanauhaliivi, Tamás puristi minut kovaa vartaloaan vasten takaapäin. Vaikersin nautinnosta ja ähkäisin:

– Mä haluun sut.

– Niinkö tosiaan? Eikö Teemu riittänytkään?, Tamás tivasi kireästi.

Mies leipoi rintojani ja vatsaani niin, että kiemurtelin hänen käsissään. Hän jatkoi matalasti ja kiivaasti:

– Nyt sä saat isän kädestä, senkin kiimainen jakorasia. 

Tamás pyöräytti minut itseään vasten ja nosti minut hajareisin syliinsä. Hän kantoi minut olohuoneen ja keittiösaarekkeen välissä olevalle ruokapöydälle.

– Mä oon halunnu tehdä tän joka kerta, kun mä oon syöny tässä, hän mutisi, laski minut pöydälle selälleni ja survoi itsensä sisään, kourat reisieni ympärillä. 

Vaikka pilluni oli märkä ja täynnä Teemun spermaa, kirkaisin sekä yllätyksestä että onnesta. Tamás oli niin valtavan paksu ja suuri. Niin hemmetin, taivaallisen täydellinen. Miehen kasvot kiristyivät ja hänen kätensä puristivat rintojani kuin pihdit. 

– Nyt sä saat tietää, mitä tarkoittaa, kun sua nussitaan kunnolla. Mä teen sitä koko päivän ja mä lupaan, että mä viis veisaan, onko sun äiti täällä vai ei.

Tamás nojasi hiukan ylleni ja alkoi sitten naida. Hänen lantionsa jysähteli lantiooni armottomasti, hänen kullinsa venytti pilluni äärimmilleen, hänen kätensä puristelivat rintojani, kylkiäni, vyötäröäni, reisiäni. Hänen sormensa sivelivät ja nipistelivät minua kaikkialta ja hän avasi reiteni ammolleen ja porasi aivan perille.

– Mä en toista kertaa tuu jälkiliukkaille, Margareta. Jos sä haluut monta miestä kerralla, mä panen sua aina ensin. Onko selvä?, Tamás murisi hampaidensa välistä.

Minä tuijotin hänen hurjia silmiään ja voihkin on, on, on. Joka työnnöllä huusin ja vääntelehdin kuin kidutuspenkissä, ja kun Tamás läiskäisi rintojani avokämmenellä, kirosi ja nosti toisen sääreni hartiaansa vasten ja työntyi vielä piirun verran syvemmälle, vartaloni alkoi vapista kuin kouristuskohtauksessa. Vereni ei enää kohissut, se jyrisi kuin ukkonen ja mustat salamat iskivät hermoratojani pitkin. Pilluni räjähti kouristelemaan ja imemään tiukasti Tamásin kullia sisään, sisään, sisään. Siinä samassa Tamásilta pääsi karjahdus, joka varmasti kaikui koko talossa ja hän laukesi yhtä epätoivoisen rajusti kuin minäkin. Kierimme yhteisessä kliimaksissa iäisyyden. Kuulin vain huohotusta, vaimeita ähkäisyjä, epäselviä sananpalasia, jotka tulivat joko minusta tai Tamásista. En tiennyt.

Oli vain yksi asia, jonka tiesin. Minun oli aivan turha taistella vastaan. En enää jaksanut taistella vastaan. Isäpuoleni saisi nauttia minusta niin paljon kuin hän halusi. En enää jaksanut välittää. En äidistä, en naisista, en yhtään mistään. Aivan sama, kunhan hän tyydyttäisi minut. Joka päivä.

 

Suhteet Seksi Suosittelen Höpsöä

ISÄPUOLI 4

Koekuvausta seuraavana aamuna hiivin keittiöön, ennen kuin äiti tai Tamás tapasivat nousta. 

Olin tarkoituksellisesti pysynyt taas poissa näkyviltä koko eilisen illan, enkä ollut hakenut edes ruokaa, vaikka mahani oli murissut. Tamás ei ollut pannut minua toista kertaa. Sen sijaan hän oli kuvannut takapuoltani ja jalkoväliäni ja pannut minut esittelemään niitä eri asennoissa. Sitten hän oli käskenyt minun mennä peseytymään aivan kuin olisi tiennyt, että äiti tulisi puolen tunnin sisään. Olin melkein hypännyt ilmaan, kun äiti oli tullut minua vastaan. 

Äiti oli lörpötellyt iloisesti jostain rikkaasta asiakkaasta ja minä olin myönnellyt ja nyökytellyt ja teeskennellyt hymyileväni. En ollut koskaan tehnyt sellaista roolisuoritusta. Mieleni oli tehnyt tunnustaa kaikki ja itkeä katumuksesta ja häpeästä, mutta kulissini oli pysynyt yllä. Tiesin kyllä miksi. En katunut enkä hävennyt tarpeeksi. Se hävetti minua entistä enemmän.

Kun olin päässyt yksinäisyyteen, olin yrittänyt sättiä itseäni ja Tamásia. Olisin halunnut panna kaiken Tamásin piikkiin, mutta kun muistin, miten olin levittänyt reiteni ja puristanut rintani yhteen hänen edessään, nieleskelin nöyryytyksen sappea suustani. En vain pystynyt vastustamaan Tamásia. Minusta kuoriutui täysiverinen viettelijätär, kun jouduin samaan tilaan miehen kanssa. Viettelijätär, jonka en tiennyt sisälläni asuvankaan ennen Tamásia.

Katsoin keittiösaarekkeen yläpuolella olevaa kelloa, kun avasin jääkaapin oven. Puoli kahdeksan. Tamás tai äiti eivät kumpikaan nousseet koskaan ennen yhdeksää, joten minulla oli hyvin aikaa. Lapoin pöydälle jogurttia, mysliä, leipää, kinkkua ja mehua ja tein itselleni aamupalan. Olin niin nälkäinen, että suorastaan hotkin ateriani. Juuri kun olin kaatamaisillani itselleni lisää mehua, kuulin äidin ja Tamásin makuuhuoneesta ääniä. 

Jäykistyin valmiina pakenemaan, mutta sitten tajusin, että äänet eivät vaikuttaneet siltä, että kukaan olisi tulossa huoneesta pois. Pehmeä voihkaisu, tömähdys, äidin kikatusta. Koko vartaloni tuntui jäätyvän ja jäykistyvän paikoilleen. Aivoni tyhjenivät kaikesta muusta paitsi noiden äänien analysointiin tarvittavasta kuuloaistista. Kun kuulin miehen ähkäisyn, minun oli pakko lähteä liikkeelle. Jäseneni tuntuivat raskailta ja kömpelöiltä, mutta minun oli kuultava enemmän. Nähtävä enemmän. 

Hiivin äidin makuuhuoneen ovelle, kurkistin ovenraosta ja siellä he olivat. Sängynpääty oli vastapäisellä seinällä ja ovi peitti suoran näköyhteyden siihen suurimmalta osalta, mutta näin kaiken suuren antiikkipeilin kautta. Se oli asetettu vinosti sängyn toiselle laidalle. Äidin pää oli painautunut tyynyyn. Hänen pitkä solakka vartalonsa oli täysin alaston, käsivarret ja rintakehä lepäsivät vasten patjaa, alavartalo oli kontillaan. Takapuoli ilmassa, reidet levällään ja selvästi jännittyneinä.

En halunnut katsoa tällaista. En halunnut katsoa äitiäni tällaisena. Silti pysyin paikallani.

Näin, kuinka miehen käsivarsi siirtyi äidin pohkeelta reidelle ja siitä takapuolelle ja vatsalle. Tamásin käsivarsi. Mieleni teki oksentaa ja samaan aikaan järkevä minäni karjui päässäni kuurouttavan kovaa: Mitä sinä oikein odotit! Etkö muka tiennyt!

Halusin juosta pois ja kääntää pääni, mutta masokisti minussa pysyi tiukasti paikoillaan. Näin, kuinka Tamásin käsi alkoi hieroa äitini jalkoväliä.

– Nyt kun sä oot ajellu ittes paljaaks, mä voin maistaa tätä herkkua kunnolla, kulta, Tamás kehräsi pehmeästi äidilleni.

Äiti voihki ja paineli itseään Tamásin kättä vasten. Näin kuinka mies siirtyi äidin taakse, nosti häntä ylöspäin ja upotti suunsa äidin jalkoväliin. Äidin voihkinta muuttui äänekkäämmäksi ja hän huohotti Tamásille:

– Mä haluun sut sisään.

Kurkkuni oli kuroutunut umpeen, sisälläni tuntui särkyvän miljoonia saippuakuplia yhtä aikaa ja tuntui siltä, etten enää koskaan pystyisi kävelemään. Lähde pois, yritin komentaa itseäni, mutta en vain päässyt liikkeelle. Katsoin, kuinka Tamás upotti komeasti seisovan kullinsa äitiin ja painoi tätä lujemmin patjaa vasten toisella kädellään, kun toinen nykäisi lanteita parempaan asentoon. Äitini kiemurteli kuin riivattuna, ja minä tiesin, miltä hänestä tuntui.

Tamás ähkäisi tyytyväisen kuuloisena. Hänen pakaransa jännittyivät ja ihana lihaksikas selkä notkahti taaksepäin, kun hän alkoi työstää äitiä. 

Tuo mieshän on paholainen. Hän on itse Saatana ja asettunut taloksi meidän kotiimme, mieleeni juolahti. Ilmeisesti pahaenteiset ajatukset saivat minut viimein liikahtamaan. Ja ilmeisesti Tamás huomasi liikkeen sivusilmällään, koska hänen silmänsä siristyivät ja ampaisivat peiliin. Peräännyin nopeasti pois, mutta ehdin nähdä hänen ilmeensä. Hänen huulilleen kohosi tyytyväinen hymy ja hänen silmänsä loistivat kiihkosta.

Juoksin ovelta nopeasti huoneeseeni, mutta en voinut olla kuulematta äitini huohotusta ja Tamásin kovaäänistä ärähdystä. Oliko hän lauennut, kun oli nähnyt minut samaan aikaan, kun hän pani vaimoaan? Lysähdin maahan ovea vasten. Minusta tuntui kuin koko sisustani olisi kaivettu tyhjäksi ja ontoksi, ja kaikki mitä oli jäljellä oli tylppä kipu, kaikkialla. 

————————————

Heti kun pääsin lattialta ylös, kävelin reppu selässä Eveliinan luo. Hän oli yksi opiskelijakavereistani, joka asui lähellä pienessä yksiössä. En ehkä pääsisi karkuun pitkäksi aikaa, mutta tänään en pystyisi olemaan kotona saatikka mallina. Valehtelin Eveliinalle, että kotona oli kauhea meteli pienen remontin vuoksi ja että minun pitäisi lukea. Äidille laitoin viestin, että olisin kaverin luona bileissä ja jäisin todennäköisesti yöksi. Se riitti äidille mainiosti.

Eveliina päästi minut sisään, juttelimme vähän aikaa ja sitten hän lähti kesätöihinsä Linnanmäelle. Makasin hänen sohvallaan koko päivän. Puolenpäivän aikaan Tamás yritti soittaa minulle, mutta minulla ei ollut aikomustakaan vastata. Että hän kehtasi. Ilmeisesti hän odotti saavansa annoksen minua, vaikka tiesi, mitä oli tapahtunut.

En tiennyt, miksi olin niin järkyttynyt. Olin kuullut äidin makuuhuoneesta jos vaikka mitä monta kertaa aiemminkin. En ollut koskaan nähnyt mitään, koska minulla ei todellakaan ollut ollut halua nähdä äitini harrastavan seksiä kenenkään kanssa. Enkä ollut halunnut katsoa nytkään. Olin vain…ajautunut. Oli kuin jokin olisi pakottanut minut liikkeelle ja katsomaan. Varmistamaan, että tämä painajainen oli totta. 

Kun Eveliina palasi illempana, valitin päänsärkyä ja menin aikaisin sohvalle nukkumaan. Tamás oli yrittänyt soittaa uudelleen, mutten edelleenkään vastannut.

Aamulla minun oli hyväksyttävä se, etten voisi vallata Eveliinan pientä kotia pitemmäksi aikaa. Hänen poikakaverinsa oli joka tapauksessa tulossa Jyväskylästä illalla ja vaikka kiertäisin kaikki opiskelukaverieni kämpät, ei minulla ollut paikkaa, jossa voisin viipyä pitempään.Varmistin, että kello oli niin paljon, että äiti olisi poissa. Sanoisin Tamásille suorat sanat. 

Heti, kun avasin kotioven, kuulin määrätietoiset askeleet ja Tamás ilmaantui halliin kuluneessa, mustassa tiukassa t-paidassa ja vaaleansinisissä farkuissa, paljain jaloin. Purin hampaani yhteen ja tuijotin hänen korvaansa, etteivät petolliset silmäni olisi lähteneet harhailemaan. 

– Missä sä olet ollut?, Tamás melkein ärisi minulle.

– Mitä helvettiä se sulle kuuluu?, sinkautin vihaisesti. – Vai aiotko sä nyt alkaa leikkiä kunnon isäpuolta?

– Mulla on aikataulu ja sä lupauduit malliksi.

– Se oli ennen kuin…

– Ennen kuin mitä! Luulitko sä, että mun suhde sun äitiin on platoninen?, mies kysyi sanat ivaa tihkuen.

Nielaisin vaikeasti. Olin toivonut, että suhde olisi ollut platoninen. Se oli vaikuttanut niin erilaiselta kuin äidin edelliset liitot ja suhteet. Niin…etäiseltä. 

– Sä pidit siitä, että sä näit mut!, sihahdin Tamásille vihaisesti. – Sä NAUTIT siitä, että mä katsoin!

Tamásin kasvoille levisi hymy ja silmäni siirtyivät automaattisesti hänen korvaltaan hänen silmiinsä. Hänen harmaat silmänsä kimalsivat pahanilkisesti. Hän ojensi kätensä ja tarttui minua niskasta. 

– Niin nautinkin. Mielettömästi. 

Yritin temmata itseäni irti, mutta miehen ote piti ja hän kuiskasi korvaani. 

– Ja mä laukesin sulle. Vain sulle. Mä ajattelin sua, kun mä panin sun äitiis ja sain valtavat orkut kun mä näin sut ovenraossa. Melkein yhtä hyvät kuin silloin, kun mä panen sua oikeesti.

Henkäisin ja peräännyin, mutta takanani oli ulko-ovi ja Tamás seurasi perässäni. Tuo mies oli paholainen.

– Miten sä kehtaat?, kysyin värisevällä äänellä, vaikka minulla tuskin oli varaa esittää hyveellistä. 

– Mähän sanoin, että meillä on vapaa suhde. Ja olis aika outoa, jos mä en hoitais aviollisia velvollisuuksiani, kun mun vaimo pyytää. Vaikka mun mielessä pyöriskin herkullinen nuori blondi. Ja kuka käski sun tulla vakoileen?

– Mä en vakoillu!

Tamás nykäisi tukkaani ja kohotti kasvojani ja minä aloin hengittää kiivaammin. Miehen huulet painautuivat korvaani vasten, kun hän puhui. 

– Nyt. Kuuntele. Mä tarvin mallin ja jos sä et aio jatkaa, niin mun pitää tietää heti. Mulla oli tyttö varattuna sua ennen ja mä saan sen tänne kyllä järkevällä aikataululla. Mä maksan sulle kolmenkympin tuntiliksaa, jos sä jatkat, mikä on ihan helvetin paljon. Mutta mun pitää tietää tänään. 

Vartaloni oli jo täydessä hälytystilassa ja korvissani soivat Tamásin sanat. Aviolliset velvollisuudet. Kun mun vaimo pyytää. Tamás ei yrittänyt esittää mitään, mutta minun aivoni yrittivät totta vieköön keksiä kaikenlaisia tekosyitä, jotka tekisivät kaiken helpommaksi hyväksyä. Niin kuin, että seksi äidin kanssa oli Tamásille velvollisuus. Mikä vitsi. Minä olin nähnyt ja kuullut heidät.

Tiesin, ettei hän raiskaisi tai pakottaisi minua mihinkään. Minun tarvitsi sanoa vain yksi ainoa sana. Ei. Vaikka hän oli kieltänyt minua sanomasta ei. Nyt kun olin taas hänen lähellään, minua ei huvittanut sanoa ei. En edes oikein muistanut, miksi olin ollut niin järkyttynyt.

– Me ei voida enää…tää ei voi jatkua, minä yritin kuitenkin kähistä Tamásin rintaa vasten.

– Sä päätät siitä, Tamás kuiskasi ja suuteli niskaani. En tehnyt elettäkään väistääkseni.

– Mutta ehkä mä…voin jatkaa mallina.

Tunsin sydämeni hakkaavan sormenpäissäni asti ja tiesin valehtelevani sekä Tamásille että itselleni. 

– Hyvä juttu, mies mutisi. Hän näykki huuliani ja painoi minut tiukasti ulko-ovea vasten. 

Voihkaisin, kun tunsin kovan kohouman painuvan vatsaani vasten. Tamás irrottautui minusta vastahakoisen oloisesti ja otti kädestäni kiinni.

– Tuu katsoon, mitä me tehdään tänään. Tää piti tehdä miesmallin kanssa, mutta se peruutti tältä päivää. Se on sairaana. Todennäköisemmin krapulassa. 

Olin astunut taas unimaailmaani, eikä minulla ollut aikomustakaan vastustella. Kun tulin ateljeen ovelle, huomasin, että sinne oli kannettu suuri parivuode. Vuoteella oli kaunis sini-harmaa päiväpeitto ja siinä oli korkea pääty. 

– Otetaan ensin kuvaa susta yksin. Luet tai viestittelet kännykällä tai mitä vaan arkista. 

– Pitääkö mun riisuutua? 

– Ei, Tamás vastasi silmät välähtäen ja alkoi valmistella kuvausta. 

Istuin ja makasin taas kuvattavana. Hetken kuluttua Tamás käveli luokseni. 

– Nyt me ollaan sängyllä yhdessä. Niin kuin pariskunta. Loikoillaan. Rupatellaan. Suudellaan. 

Mies kiipesi sänkyyn kanssani ja asetti minut ensin lusikka-asentoon kanssaan. Minulla oli täysi työ pysytellä paikoillani, kun hänen käsivartensa kiertyivät ympärilleni ja kun hän asetti meidät vastakkain kun palapelin palaset. Kamera naksui ja Tamásin hengitys leyhyi hiuksillani.

– Miten susta tuli taiteilija?, kysyin, jotta saisin jotain muutakin ajateltavaa kuin hänen vartalonsa minua vasten. 

– Mä halusin aina taiteilijaksi. Aluksi mä pelkästään maalasin. Nyt mä teen kaikkea muutakin. Arvaa vaan kiusattiinko  mua, kun mä vietin teini-iässä enemmän aikaa siveltimien kanssa kuin moottoripyörien. 

– No tytöt ainaki pyöri sun ympärilläs, vastasin kuivasti ja kiehnäsin itseäni parempaan asentoon.

Tamás pyöräytti minut selälleni ja nojasi kyynärvarteensa ja asetti toisen kätensä vyötärölleni. Kamera naksahteli taustalla. Hän katsoi minua harmaat silmät huvittuneina.

– Eipä oikeastaan. Mä olin tosi lyhyt, aina luokan lyhimmästä päästä ja vielä hintelä. Monet tytötki oli mua pitempiä. Naiset on kauheita pituusrasisteja. Kaikille oli järkytys, kun mä aloin kasvaa 18-vuotiaana pituutta, eikä siitä tahtonu tulla loppua.

Tirskahdin ääneen. Minun oli vaikea kuvitella Tamásia lyhyenläntänä, laihana taidenörttinä. Miehen käsi vaelsi toppini alle ja siveli vatsaani. Lämpö muuttui roihuksi ja huokaisin syvään. Tamás painoi päätään ja suuteli kaulaani.

– Ootko sä ennen ollu naimisissa? Onko sulla lapsia?, suustani livahti ja kuljetin samalla käsiäni miehen hiuksissa.

– En ja ei. Mikä kuulustelu tää oikein on?, Tamás mutisi.

– Meidänhän piti rupatella.

– Ai niin, mies vastasi poissaolevasti ja painoi vihdoin suunsa suutani vasten. 

Hän ei ollut vielä kertaakaan suudellut minua sillä tavalla. Hitaasti, hellästi, viettelevästi. Kehoni alkoi soida kuin hyvinviritetty viulu, kun hän raotti huuliani tunnustelevasti. Tulin häntä vastaan, kun hänen kielensä liukui suuhuni. Käteni lähtivät vaeltamaan Tamásin selällä ja kyljillä ja pujotin ne hänen paitansa alle. Tamás mutisi jotain huuliani vasten ja irrottautui sitten otteestani. Olin jo kärsimätön, mutta hän nousi istumaan ja asetti minut eteensä niin, että nojasin häntä vasten. Kiemurtelin kärsimättömänä. Halusin hänen kätensä ja suunsa kaikkialle vartalolleni, halusin hänen kalunsa sisääni, halusin mieltäjärisyttävän orgasmin.

Tamás siirsi vaalean hiuspehkoni toiselle olalle ja suuteli kaulaani ja sitten olkapäätäni. Pääni vaipui hänen olkaansa vasten ja suljin silmäni. Hänen toinen käsivartensa piti minua kiinni vyötäröstä ja toinen hieroi hellästi toista rintaani. Tunsin alaselkääni vasten, kuinka kova ja valmis hän oli. Ojensin kättäni taaksepäin hieroakseni Tamásia housujen etumuksen läpi, mutta mies nappasi kädestäni kiinni ja käänsi minut itseään vasten.

Odotin uutta kosketusta, uutta asentoa, mutta mitään ei kuulunut. Silmäni rävähtivät muutaman sekunnin päästä auki. Tamás katseli minua silmät tummina ja täynnä halua, mutta hän ei koskettanut minua. 

– Mitä..? Miksi sä lopetit?, sopersin hänelle epävarmalla äänellä.

– En mä halua lopettaa, Tamás vastasi matalalla, kireällä äänellä. – Mä haluan naida sulta aivot pihalle. 

– Mikset sä sitten tee sitä?

– Mä en haluu, että sä jahkaat. Päätä mitä sä haluut. Tietoisesti. Jos sä sanot kyllä, mä saan nussia sua, vaikka mä harrastan seksiä sun äidin kanssa. Vaikka mulla on kaksi rakastajatarta, joita mä panen silloin kun huvittaa. Vaikka mulla on tapana harrastaa yhden tai kahden illan juttuja reissuillani ja erityisesti ulkomailla ollessani. Mulla on voimakas libido ja mä rakastan seksiä. Mutta mä en rakasta ketään erityisesti. Joten älä saa pieneen päähäs mitään romanttisia kuvitelmia.

Jäykistyin paikalleni ja katsoin ympärilleni silmiäni räpytellen. Tamás oli repinyt minut unimaailmastani väkivalloin ja vatsaani tuntui syntyneen tehokas jääpalakone. Ainakin hän oli herättänyt minut kertarysäyksellä ja kipeän varmasti. Tuijotin Tamásia silmiin suu raollaan ja näin, kuinka hänen silmänsä siirtyivät palavina suuhuni. Tietoisesti. Ei oikeutta paeta unimaailmaan. Olisin yksi nainen pitkässä rivissä ja yksi kolmesta hänen tämänhetkisistä rakastajattaristaan. Jos äitini luettiin yhtälöstä pois. 

– Usko pois Margareta, mä en haluis himoita tota sun ihanaa vartaloa tällä tavalla. Se ei oo fiksua eikä reilua. Mutta jos sä sanot kyllä, niin mä en pysty vastustaan kiusausta. Mä panen sua aina kun on tilaisuus. Aina. 

Nielaisin ja nousin vuoteelta.

– Mä voin jatkaa mallina. Jos se on sulle ok, sain puristettua huulieni välistä. – Oliko tää tässä tältä päivää?, kysyin sitten katsomatta Tamásia.

– On ok. Ja joo, tää oli tässä tältä päivää, Tamás sanoi asiallisen kuuloisella äänellä. 

Käännähdin pois ja kävelin huoneeseeni. En tajunnut, minkä ihmeen takia minua itketti. Tämähän oli vain parasta. Kaikille. Ja varsinkin minulle. Onneksi Tamás oli saanut minut hereille, yritin järkeillä. Järkeilyni ei estänyt kyynelkarpaloita tippumasta poskilleni ja nyyhkytyksiä tulemasta, kun istahdin nojatuoliini ja painoin pääni käsiini.

Olin kusessa korviani myöten. Kumpikaan vastaus ei ollut hyvä. Ei aiheuttaisi sietämätöntä fyysistä tuskaa ja kyllä yhtä sietämätöntä henkistä kipua. Kumman kanssa olisi helpompi elää? 

 

 

Suhteet Seksi Suosittelen Höpsöä