PAJA 4-5 ja työllisyyden hoidon vaikea yhtälö

No niin!

Tarjolla olisi nyt Pajasta 4. ja 5. luku ja ne löytyvät alla olevan linkin takaa tai omilta verkkosivuiltani:

PAJA 4-5

Tarinan ensimmäiseen lukuunhan voi tutustua ihan täällä Lilyn sivullakin – eli alla olevan linkin kautta. Kyseessä on kepeä ja aika kiltti tarina verrattuna vaikkapa Onnenonkijaan (vaikka toki kuumia hetkiä löytyy tästäkin!). Jos tarina kiinnostaa,  linkit sekä 2-3 että 4-5 -lukujen ostoksia ajatellen löytyvät myös ykkösosan lopusta:

PAJA 1

______________________________________

Olen tämän tarinan myötä palannut entiseen elämääni, jossa olen ollut monta monituista kertaa rekrytoitavana ja toisaalta taas rekrytoivana työnantajan edustajana.

Olen nähnyt selvää syrjintää – ja olen työni puolesta siitä huomauttanutkin, kun rekrytointipäätöksiä on tehty, mutta sehän harvoin työnantajaa rasittaa, sillä työnantajan ei tarvitse paljon palkkauksiaan perustella, jos kandidaatit ovat paperilla edes joten kuten tasavahvat. Ja vaikkeivat olisikaan, voi aina väittää, että juuri toisen kandidaatin ominaisuudet tai taidot – vaikkapa hindin kieli – ovat yhtäkkiä yritykselle niin tärkeitä, että sillä voidaan ohittaa kymmenien vuosien kokemus, koska huippukandidaatin ikä on ikävän korkea (yli 50 vuotta, herranjestas!) tai vaikkapa jos hänellä on takanaan tässä tarinassa taustalla käsitelty epäilyttävän pitkä työkyvyttömyysjakso.

Ymmärrän tietysti tiettyyn pisteeseen saakka työnantajaakin, koska olen sillä puolen pöytää tehnyt töitä. Kolmikymppinen kymmenen vuoden kokemuksella ja sopivilla papereilla varustettu ihminen on tietysti aina houkutteleva vaihtoehto. Paitsi tietenkin, jos kyseessä on nainen, joka on naimisissa. Silloin on pari kertaa ihan oikeasti puhuttu siitä, että mitä jos se pamahtaa paksuksi heti kättelyssä? 

Mutta kaiken kaikkiaan työnantajan kustannukset työntekijästä ovat valtavat – 1/3 palkan päälle – , joten on aika selvää, että työnantaja pyrkii suosimaan riskittömintä vaihtoehtoa.

Työkokeiluihin pääsemisen vaikeutta on kuitenkin syytä alleviivata. Häpeäkseni minun täytyy tunnustaa, että olen ollut siinä asemassa, että minulle ovat ihmiset soittaneet tai meilanneet ja pyytäneet päästä ilmaiseen kokeiluun. Ja minä olen vastannut ei. Muistaakseni 99% kerroista.

On helpompi sanoa ei ja jättää mahdolliset organisaation tarpeet tutkimatta, kuin aloittaa vaivalloinen prosessi, jossa pitää selvittää olisiko kokeilijalle tilaa, vakuutella esimiehiä ja odottaa heiltä vielä laadukasta perehdytystä.

Yleensä työkokeiluun hakijat ovat todella joustavia, joskus mahtavalla CV:llä varustettuja ja vaikka heillä olisi rajoitteitakin, heistä voisi saada arvokkaan uuden oppijan ja työntekijän yksikköihin, jotka ovat useimmiten työllä todella kuormitettuja.

Nythän minun on helppo huudella. Kun sairauspäiviä alkoi kertyä vuoden verran, alkoi kutsu haastatteluihin tökkiä, vaikka minulla on laskutavasta riippuen 15-17 vuoden kokemus omalta alaltani ja helvetin vaikeista paikoista. Silloin mieleeni tuli se Karma is a bitch -lausahdus, sillä sain tosiaan maistaa omaa lääkettäni.

Nyt asiani ovat aika lailla toisin, enkä edes suunnittele enää hakeutumista entisiin hommiin, mutta voin vakuuttaa, että on nöyryyttävä tunne, kun ei pääse edes haastatteluun sellaiseen hommaan, jonka on joskus hoitanut vasemmalla kädellä. Työkokeilua ei tietenkään kukaan halunnut tarjota, vaikka osaamista olisi vaikka muille jakaa, ja olisin mennyt assistenttitasoisiin tehtäviinkin.

No, ainakin tunnen olevani aika kokenut ja pätevä, mitä tämän tarinan tausta-aiheeseen tulee, vaikkei Pajassa kovin syvälle problematiikkaan sukelletakaan. Pidetään meininki kevyenä, romanttisena ja eroottisena. Ja muistetaan ne arjen tympeät totuudet taas jossain muussa välissä.:)

t. Lilith