Arvaa mitä tekisi mieli just NYT? Juosta täysiä kirkkaan siniseen veteen, paiskautua vastaantulevaan aaltoon, joutua uppeluksiin ja pelätä, että kaikessa tässä melskeessä piilolinssi tippuu silmästä ja katoaa ikiajoiksi. Tekisi mieli nousta takaisin pintaan ja tuntea polttava aurinko olkapäillä, kellua X-asennossa ja lipua aaltojen mukana takaisin rantaan täydellisen kirkasta taivasta tuijottaen.

Sitä tekisi mieli aika useinkin, ja siihen mielitekoon tuli tällä viikolla ratkaisu. Ostettiin Antin kanssa lentoliput toiseen kotiini Los Alcazaresiin! Viime reissusta on aikaa jo kahdeksan kuukautta, ja siitä lähtien olen viikoittain – joskus jopa päivittäin – miettinyt, milloin pääsen takaisin.

Siis, mikä homma? Jotkut siellä tietääkin epämääräisestä kytköksestäni Espanjaan. Long story short: meidän perheellä oli viime vuosituhannella kämppä Los Alcazaresissa, mutta se myytiin pois kun olin vasta ihan parivuotias. Isälle jäi kuitenkin hirveä hinku lähteä takaisin Espanjaan, mutta se ei ollut mahdollista, koska me lapset oltiin Suomessa ja käytiin kiltisti peruskouluja.

Yritin pienenä aina villitä isää lähtemään lomalle Espanjaan, mutta kaikista riivaamisistani huolimatta me tehtiin paluu Los Alcazaresiin vasta kun olin kirjoittanut ylioppilaskokeet. Isä sai vanhoilla kontakteillaan hankittua meille asunnon, ja siitä lähtien ollaan joka vuosi palattu samaan paikkaan kuin määrätietoiset muuttolinnut.

Ensimmäisellä Espanjan reissullani rakastuin n. kaikkeen. Kuumaan paahteeseen, suolaiseen mereen ja hiekkapölyisiin katuihin. Rentoon tunnelmaan, hitaisiin busseihin ja keskipäivän siestaan.

Hoy no, mañana.

Viime vuonna isä jäi ensi kertaa matkasta, kun lähdettiin Antin ja Joelin kanssa kolmisin. Viime vuonna myös olin ensi kertaa Espanjan kodissa vain viikon, mitä en halua tehdä enää koskaan uudestaan. Parhaimmillaan olen notkunut palmujen varjossa yhtäjaksoisesti kuusi viikkoa, vähintään kaksi. Yksi viikko menee niin nopeasti, että siinä ehtii kevyesti laskea laukkunsa kivilattialle, kun ne joutuu jo nostamaan takaisin olalle ja suuntaamaan Suomeen.

Ja nyt olen sairaan innoissani. Liki kolme viikkoa Espanjan kodissa lähellä merta, lähtöön 79 päivää.

Meidän kämppä on kolmikerroksisen talon ylimmässä. Siihen kuuluu kaksi makkaria, olohuone + keittiö ja tietenkin parveke, jolta näkee taloyhtiön uima-altaalle. Naapureiden parveke on ihan vieressä. Siellä asuva poika tulee välillä kysymään sitä sun tätä, esimerkiksi olisiko meillä vesi-ilmapalloja. Äidin kanssa vaihdetaan lyhyet kuulumiset, jos ikinä satutaan samaan aikaan parvekkeelle.

Merelle on matkaa kilometri, kaupunkiin saman verran. Lähikadun markkinoilla käydään aina lauantaisin ostamassa churrot ja aamukahvit, hedelmiä sekä heräteostoksia. Parin kulman takana asuu suomalainen kissamummo, johon isä tutustui vuosikymmeniä sitten ja jonka kanssa käydään edelleen syömässä viiden euron lounaat läheisessä Roda-kylässä.

Tämän kirjoittaminen lievensi vähän hinkua lähteä lentokentälle saman tien. Yhtäkkiä tuntuu taas enemmän todelta se, että kohta sitä istutaan parvekkeella aamukahvit kupissa ja varpaat likaisina tuulen tuomasta hiekasta.

Ihanaa päästä kotiin.

– Essi

Kuvat 1&2) Meillä oli viime perjantaina tuparit, joiden järjestämisessä meni vaivaiset puoli vuotta. Juhlien venyminen johtui siitä, ettei kämppä yksinkertaisesti ollut valmis – eikä olisi sellaiseksi koskaan tullutkaan, jos ei oltaisi päätetty päivämäärää tupareille. Näissä kuvissa näkyy fiilis päivää ennen juhlia, kun kämppä oli vielä melkoisessa remontissa. (Huomaa hätäinen katse toisessa kuvassa.)

Kuva 3) Ja tässä näkyy sitten itse työmaa. Käytiin kaupungilla ja ostettiin kaikki, mikä meiltä vielä puuttui. Muun muassa siis vessan lukko. Mehän ollaan eletty puoli vuotta mututuntumalla arvaillen, sattuuko toinen olemaan vessassa vai ei.

Kuva 4) Tältä näyttää meidän katossa kohdat, joissa pitäisi roikkua lamppu. Yritin opiskella itseni YouTube-videoiden ja kavereiden neuvoilla sähköinsinööriksi, mutta edes kolmen Clas Ohlson -käynnin jälkeen en saanut lampuista kuin yhden kattoon. Omaksi puolustuksekseni totean, että tuollainen käärmeenpesä ei ole ihan kenen tahansa perusjampan selvitettävissä. Tuparit elettiin siis ilman kahta kattolamppua, mutta ei noita reikiä kukaan edes huomannut. Tai ei olisi huomannut, ellen olisi suurieleisesti pitänyt traagisia esitelmiä aiheesta..

Kuva 1) Tuparit meni lopulta niin hyvin ja meillä oli niin mukavaa, että unohdin puhelimen olemassaolon (eli kuvien ottamisen). Ainoa todiste siitä, että meillä edes ketään kävi, oli tämä katkennut henkari, joka lojui lattialla vielä viisi päivää juhlien jälkeen. Voitte kuvitella meiningin, kun meidän eteisessä oli seitsemänkymmentä ylimääräistä kenkää ja takkejakin niin paljon, ettei kaappiin  mahtunut.

Kuva 2) Juhlien jälkeisenä aamuna lähdettiin Antin kanssa kylpylään Tampereelle. Kyseessä oli siis hengaillaan Antin perheen kanssa -päivä, joka oli ihanan rentouttava. Syötiin hyvin, käytiin kylpyläosastolla nauttimassa ja istuttiin tuntitolkut kylpytakeissa hotellihuoneessa. Täydellinen stressin liuotuspäivä kaiken tuon tuparihössäkän jälkeen!

Kuva 3) Sunnuntaiaamun brunssi rakkaan Ainon kanssa <3

Kuva 4) Tässä on erittäin harvinainen kuva minusta urheilutamineissa. Käytiin Antin kanssa pelaamassa sulkapalloa viereisellä urheiluhallilla, ja suorituksen jälkeen kokattiin kunnon mättöpastat. En ole koskaan ollut urheiluintoista tyyppiä, mutta NYT!! Villiinnyin ja varasin jo seuraavan sulismatsin ensi viikon sunnuntaille (kello yhdeksäksi aamulla..).

Kuva 1) Me muutettiin uuteen toimistoon, ja koko perjantain työpäivä kului laatikoita, pöytiä ja näyttöjä raahatessa. Työkaveri paparazzeili tuon kuvan, kun olin ihan näännyksissä Cokistauolla.

Kuva 2) Parastahan tässä uudessa toimistossa on pingispöytä! Työkavereiden sietäisi olla varuillaan, koska tämä tyttö aikoo löylyttää kaikki. Tahkottiin jo muuttopäivänä pingistä kaksi tuntia, heh.

Kuva 3) Käytiin tällä viikolla Ellun kanssa leffoissa katsomassa paljon kehuttu Aurora. Olin superskeptinen leffaa kohtaan, mutta se osoittautui yllättävän hyväksi. Yleisö nauroi täysiä mukana, ja pariin otteeseen repesin pelkästään jonkun toisen röhönaurulle. Tämä Dumbohan ei siis liity millään lailla leffaan, mutta se nökötti niin söpösti teatterin eteisessä, että oli pakko ottaa kuva.

Kuva 4) Ihanaa, kun aurinko paistaa melkein joka päivä! Oli ihana herätä tänäänkin, kun aamuaurinko hehkui sälekaihdinten läpi suoraan valkeille lakanoille <3

(Ps. Tämä blogialusta muutti muotoaan, ja rempan yhteydessä melkein kaikki vanhat kuvani katosivat täältä blogista.. Yritän selvittää asiaa, mutta sillä välin ingnooratkaa visuaalinen puutos jos noihin vanhoihin teksteihin eksytte.)

– Essi