Miksi aina pitää olla niin tosissaan

Niin paljon kun minä Lilystä pidänkin, on minua alkanut hämmästyttää ja enemmissä määrin ärsyttää. Nimittäin se, että täällä pitää olla varovainen mistä vitsailee, pitää varoa ettei vaan sano mitään mikä vähänkään loukkaisi ketään. Ja nyt en tarkoita sitä että haluaisin kirjoittaa viiltäviä postauksia siitä miten muotibloggaajat ovat sitä ja fitnessbloggaajat tätä. Vaan että jos haluaisin kirjoittaa pilke silmäkulmassa jostain asiasta, kommenttiboksissa joku kuitenkin loukkaantuu. Malliesimerkki oli ehkä tuo toimituksen heittämä ”Suunnitteletko koska synnytät” -postaus. Jokainen järkevä ihminen tajuaa, että 

  • lapsia ei tehdä, ne saadaan
  • synnytystä ei voi tehdessä suunnitella tietylle päivälle 
  • olennaisempaa kun saako vauvan keväällä, syksyllä vai heinäkuun viides päivä on se, että sen vauvan saa
  • toiset eivät lapsia yrittämisestä huolimatta ikinä saa vaikka miten haluaisivat.

Ja periaatteessa kyllä, lapsen syntymän ajankohtaa voi suunnitella. Jos haluat talvivauvan, harrastat suojaamatonta seksiä keväällä. Muina vuoden aikoina ehkäisy kuntoon. Mutta sehän oli oikeasti kuitenkin kevyt keskustelunaihe, vitsi, se koko postaus. Sellainen mihin helteessä raskausmahaansa kantavat voivat puuskahtaa että no niinpä, olisko kuinka paljon kivampaa jos olisikin nyt talvi. Ja tammikuussa isoa mahaa jääpeitteisellä kävelytiellä varovat kironneet sanovat että niinno kivampaa tää loppuodottelu kesällä varmasti olisi ollut. Kevyttä keskustelua, ei niin vakavaa. Mutta ei, sinnekin pitää kommentoida oletuksella että toisen vitsailu siitä haluaisiko kantaa mahaansa kesällä vai talvella on tarkoitettu loukkaukseksi sille joka yrittää saada lasta. Kun ei se ole!

Jotenkin nykymaailmassa saa kyllä olla onnellinen ja elää hetkessä ja iloita jostain uudesta tiskirätistä tai torilta haetuista mansikoista, mutta iloitsepa jostain mitä toisella ei ole. Se taas sitten ei käy, kun kaikkilla ei ole mahdollisuutta. Pitää muistaa että kaikki ei voi ikinä saada lasta, ja siksi on vähän epäsoveliasta mennä sanomaan että olisipa ollut kivampaa olla viimeisillään joskus muulloin kun silloin kun Suomessa on helteisin kesä tuhanteen vuoteen. Se kun tarkoittaa sitä että ei oikeasti halua sitä lasta ja se taas loukkaa sitten sitä joka lasta ei saa. Tai jos olet iloinen siitä että olet saanut treenattua itsellesi vatsalihakset näkyville niin siitä iloitsemisessa pitää muistaa että jollain toisella on liian pitkä matka salille ja ei voi treenata niin että saisi vatsalihakset esille. Tai jollain on ruokavalioproblem, joten se estää nyt sitten jätskeistä iloitsemisen, joten ehkä on parempi ettei niistäkään niin iloita.

Voisin veikata että jos joku täällä kirjoittaisi siitä että jes, laihduin ihan sairaan helposti 10kg tai jes, tulin kotiin synnäriltä farkuissa jotka ei oo mahtuneet jalkaan sitten vuoden -96, kommenttiboksissa olisi niiden hyväsinähyvintehty kommenttien lisäksi niitä ”no mutta ei kaikilta vaan onnistu laihtuminen” ja ”mä synnytin 1921 ja yhä on iso pallomaha jäljellä” -kommentteja. On tietty eri asia jos sitten menee viisastelemaan että kyllähän kaikkien muidenkin pitää laihtua 10kg noin vaan ja kaikki muutkin olivat synnytyksestä vartissa palautuneita, sitten saakin läppäistä sormille. Jos on vaan rehellisesti iloinen ja kertoo että minulla nyt on tämä asia näin, niin ei sitä tarkoiteta pahalla niille joilla ko. asiaa ei ole. Eiks täällä just huudeltu että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo?

Hyvä maanantai, nyt jo ärsyttää.

Kommentit (47)
  1. No just näin. Mustakin vaikka mielipidepostauksen kommenteissa saa ihan reilusti ärsyyntyä ja olla tosi kärkeväkin, kunhan se säilyy semmoisena viihdyttävänä mielipidevääntönä ja kaikki muistaa, että se on vaan eri mielipide, ei hyökkäys toisen ihmisyyttä kohtaan. Semmonen yliasiallinen hymistely kun nyt vaan on tylsää lukea ja kirjoittaa ja se, että ollaan eri mieltä ei silti tarkoita ettei kaikki vois silti olla ihan kavereita keskenään.

    1. En yleensä osallistu tällaisiin keskusteluihin, mutta nyt täytyy kyllä ihmetellä, millä innolla ihmiset haluavat kommentoida asiaa, josta heillä ei selvästikään ole omakohtaista kokemusta. Tämän blogitekstin fundamentaalinen virhe on siinä, että sen punainen lanka näyttäisi olevan tahattoman lapsettomuuden rinnastaminen ongelmiin kuten ylipaino ja allergiat ja ylimalkainen oletus, että lapsettomuudesta voi kevyesti vitsailla. Mutta voiko siitä? Voinko vitsailla keskenmenoista, tehdä pilaa muistisairaasta vanhemmastasi tai kepeästi kirjoittaa siitä, miten joku on vankina väkivaltaisessa parisuhteessa. Toki tähän nyt voi todeta, että mistä vaan voi vitsailla. Mutta onko pakko? Tämän kaltaiset kommenttiosiot kertovat lähinnä siitä, että oma kokemus puuttuu. Ja vielä kummallisempaa on, että kuvien ja tekstien perusteella nimenomaan lapsia omaavat henkilöt ottavat ylimielisen asenteen niitä kohtaan, jotka käyvät läpi tahatonta lapsettomuutta. Siihen liittyvä suru voi olla koko elämän lamauttavaa ja yksi elämän suurimpia kriisejä, joka lakaisee tieltään kaiken muun. Sen ei ole pakko olla, mutta joillekin se valitettavasti on. Täten ihmettelenkin, miksi on niin valtava halu pitää yllä tahattoman lapsettomuuden tabua tällä tavoin, koska sitä tällaiset keskustelut rivien välissä tekevät. En tahdo vängätä, tahdon vain muistuttaa, että kaikesta ei vaan ole kevyen vitsailun aiheeksi.

      Loppuun vielä tarkennus, että Lilyn toimituksen tekstin kommenttiosioissa on ylilyöntejä ja en kannata sanontaa, jonka mukaan oma onni täytyy kätkeä, jos joku niin luulee. Nämä ajatukset herätti vain ja ainoastaan tämä ”vitsaillaan kevyesti”-postaus.

      1. Mä en mitenkään näe että kukaan tässä olisi ottanut ylimielistä asennetta tahattomasti lapsettomia kohtaan, tai että erityisesti halutaan että lapsettomuudesta voisi vitsailla. Enkä rinnastanut lapsettomuutta allergioihin tai ylipainoon. Kyse ei ollut siitä että mistä voi vitsailla ja mistä ei. 

        Voinko vitsailla keskenmenoista, tehdä pilaa muistisairaasta vanhemmastasi tai kepeästi kirjoittaa siitä, miten joku on vankina väkivaltaisessa parisuhteessa. 

        Voit sä vitsailla noista, mutta en ymmärrä suorilta miten se tähän postaukseen liittyy. Tämän postauksen tarkoitus oli  ylipäätään saada sanottua se, kun harmittaa että kaikki pitää ottaa niin tosissaan. Musta se että kysytään ”jos voisit suunnitella, suunnittelisitko” ei kyllä millään tasolla ole vitsailua lapsettomuudesta. Ei sitten millään. Enkä pysty ymmärtämään miten sä pystyit vetämään tähän nyt väkivaltaiset parisuhteet, keskenmenot ja muistisairaat vanhemmat.

        1. Totta, ei tuo toimituksen kysymys ole missään nimessä lapsettomuudesta vitsailua. Sehän on sellaista jossittelua ja mielikuvitusleikkiä, mitä voidaan leikkiä mistä tahansa aiheesta ja siten siis jopa niistä vakavistakin. Toimitus olisi voinut yhtä hyvin kysyä, että ”Jos voisit käsikirjoittaa avioliittosi, minkälainen siitä tulisi?”. Osa olisi lähtenyt innolla tähän ajatusleikkiin ja osa varmasti nurissut, että tämä on nyt loukkaavaa sinkkuja, eronneita ja leskiä kohtaan, koska elämä ei mene niin kuin suunnitellaan. Ei tietenkään mene.

      2. Toimituksen jutun ottaminen lapsettomuudesta vitsailuna menee jo melko pitkälle. Mä ymmärrän, että asian ollessa kipeä itelle, mikä tahansa lapsiin liittyvä keskustelunaihe voi tuntua pahalta. Saakin tuntua. Ei silti varmaan itekään oo sitä mieltä, että mitään lapsiin liittyvää ei saa missään puhua. Etenkään mitään lepposia, kieli poskessa heitettyjä.

        Tuolla aiemmin oli hyvä vertaus, Toimitus ois voinut vaikka kysyä, että onko suosikkinimiä mitä haluis lapselle antaa ja minkä takia. Sellasiakin on moni varmaan miettinyt joskus, enkä mitenkään jaksa uskoo että siinä ois ylimielisyyttä lapsettomia kohtaan tai liian vakavalla aiheella leikittelyä. Kun eihän sillä nimellä oo väliä, kunhan lapsen vaan saa.

        1. *Toimituksen jutun tai tän blogikirjotuksen ottaminen

  2. Tulee mieleen suomalaiset sananlaskut ”kel onni on, se onnen kätkeköön” ja ”ylpeys käy lankeemuksen edellä”. Juuri toi iloitseminen huolestuttaa itseä ja muitakin: käy vielä huonosti, kun noin riemuitsee. Tai jos haaveilee liian suuria. Kommentit on usein lannistavia,  eikä vie mihinkään. ” se on kyl tosi vaikeaa” synkkänä, kun jos kerran tietää asian niin hyvin vois yhtä hyvin sanoo ”yritä tehdä näin äläkä lannistu vaik tuntuis vaikealta”. Mä ehdotankin kaikille RÖYHKEITTEN UNELMIEN haastetta;) voisi tehdä hyvää psyykkisesti! Kirjoittaa siis röyhkeistä unelmistaan – selittelemättä. Tyyliin just aion suunnitella lapseni horoskoopin, laihtua stressaamatta, säästää tosi helposti jne jne. Tai toteutuneita röyhkeitä unelmia!!! Röyhkeää iloa!

    1. Sekin on, miten siitä kirjoittaa onnesta ja onnistumisista. Mä olen yrittänyt etsiä viime aikoina hyödyllisiä lifehacker/lifestyleblogeja meiltä ja maailmalta, ja mulla se touhu sumentuu yhdeksi hötöksi, kun ne tekstit on kuin sen saman tympääntyneen copywriterin kirjoittamaa huttua elämän sietämättömästä keveydestä (aaargh). Mun on vain mahdoton samaistua sellaiseen tyyppiin, joka kuulostaa yhtä fiktiiviseltä kuin YIT:n fiktiivisten hahmojen nukkekoti korulauseineen, jonka mielipide on se, ettei vain astuta kenenkään varpaille. Ellei olla negailijoita, jotka tietenkin oppivat paremmin nillittämään vielä turhasta, mitä enemmän kuulostetaan joltain leiki-ja-laula-hahmolta kuin no, oikeilta ihmisiltä. 

      1. Ihan totta – hyvä ja ihana elämässä on vaan yksi puoli. Ihmiset tykkää draamasta ja vaikka Kauniista ja Rohkeista, koska se on lähempänä oikeaa elämää kuin täydellisyys. Hulluus ja rikkonaisuus kiinnostaa. Ja kai sitä innostuu aina vähän erilaisista jutuista riippuen omasta fiiliksestä – musta tuntuu, et allapäin kaipaan satuja kaiken ihanuudesta. Juo sitruunamehua ja tadaa elämäsi on ihanaa! Ja toisaalta; vaikeuksista selviäminen tarinana on varmaan historian suosituimpia juonikuvioita alkaen Raamatusta. Helppoudesta – saako siitä inspiroivaa tarinaa? ei nyt liity postaukseen, mut pohdin kommenttiasi.  

        1. En nyt tiedä, onko se suoranaisesti ihmismielen rikkonaisuuden ja hulluuden puuttuminen se, ettei ihmiset kuulosta ihmisiltä teksteissänsä, ehkä vain se, että vilpittömästi innoissaan olemista on vaikea kirjoittaa ilman mitään rinnastuksia tai perspektiiviä. Säkin korostat innostumistasi rinnastamalla siihen, ettet aikaisemmin tiennyt jotain, ja se heti antaa inhimillisemmän kuvan ilman, että tarvitsee mässäillä sun heikkouksilla, huonoilla puolilla tai ikävillä kokemuksilla. 

          Toisaaltaan ymmärrän, että helppoa elämää on vaikea myös kuvata silleen tuhkimotarinakitkutteluna, mutta ei se ole este yrittää olla oma itsensä. Mä kyllä kehtaisin jopa sanoa, että ne ovat huonosti kirjoitettuja blogeja, jos halutaan tuoda esiin oma itsensä omana tarinana, mutta kirjoitus on sitten jotain yhtä laskelmoitua kuin minun laskelmoitu neropattikommenttini vähän siellä sun täällä. Ja jottei tämä nyt vaikuta ”Holier than thou”-asenteelta, laskelmallisuus on itsellä juuri se ongelma ja kaiketi juuri siksi nuo blogitkin tökkivät tukin lailla silmiin.

          1. Kirjallinen itsensä ilmaisu on yllättävän haastavaa – vaikeaa pitää mielessä peräkammarin mummo. Usein omiakin tekstejä lukiessa huomaa, että lauseet, jotka kirjoitti inspiraation huumassa antaa hyvin erilaisen kuvan ajatuskulusta kuin oli tarkoitus. (tai sitten kyse on freudilaisista!) Avoin ja rehellinen teksti vaatii myös avointa ja rehellistä suhtautumista itseensä, mikä onkin haastavaa. Ja uskallusta olla mikä on. Haastavaa myös! Aidon tuntuinen teksti kiinnostaa, oisko se salaisuus hyvään blogiin?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *