1. Emmä voi ottaa salijäsenyyttä, se olis tosi niinkun sillai sitouttavaa enkä haluu sitoutua. Niin rakkaani. Sä vaan haluat että on iso liuta tekosyitä olla liikkumatta kuten ”en voi mennä hiihtään kun ei oo lunta”, ”en voi mennä juokseen kun sataa” ja ”en voi mennä kävelee ku mulla on huonot kengät”.

2. Mulle ei sovi aikataulutettu elämä, ja sit jos olis joku jumppaharrastus niin siin olis sitte kokoajan kiinni. Aikataulutettu elämä tuo elämään rytmiä ja rutiinia. Niiden avulla on helpompi saada nukuttua säännöllisesti, pidettyä yllä säännöllinen ruokarytmi (= ei tuu ostettua kiskalta karkkipussia kun on törkee nälkä eikä mitään ruokaa) ja aikataulutettu säännöllinen elämänrytmi vapauttaa yllättävästi sitä aikaa oleskeluun ja rentoutumiseen. Se, miten paljon sitten itselleen aikatauluttaa menoja, on jokaisen oma asia.

3. Mä en voi mennä salille kun en haluu mitään isoja lihaksia. Voin lohduttaa että neljän vuoden aktiivisen treenin jälkeen mun hauikset mahtuu edelleen paitojen hihoihin ilman ongelmia. Ei ne jättilihakset kasva noin vaan. Eikä ne kasva sillä että heiluttaa 2kg käsipainoja puoli tuntia viikossa. Että turha pelko pois.

4. En voi mennä mihinkään ryhmäliikuntaan kun en osaa zumbata/tanssia/mitäikinä. Ei ne muutkaan osaa. Ne vaan on ehtineet oppia muistaan sen koreografian. Tän asian voi tulla tarkistaan sille streetstyletanssitunnille, jossa on 15 tyyppiä ja ohjaaja. Ja ne 15 tyyppiä kaikki on samalla tavalla huonoja. Mutta kaikilla on hiton hauskaa.

5. Ei mulla oo aikaa harrastaa, en mä ehdi niinkun salille kun on työ ja perhe. Sitä aikaa on, kun sitä järjestää. Puolison kanssa vuoropäivät, liikunta lasten kanssa yhdessä, liikunta kaverin kanssa (vaihda pullakahvit kävelylenkkiin) ja sitten aikatauluttaminen (katso kohta 2).

+1: Pitää voida rentoutuakin hei. 7 iltaa viikossa rentoutumista on aika paljon. Eikö?