Herkuttelulakkoa on kestänyt jo pari viikkoa. Edelleen se Runebergin päivänä syöty torttu on viimeisin makea juttu, jonka olen suuhuni laittanut. Näköjään en sitten olekaan niin pahasti sokeriholisoitunut, vaikka tammikuun mässäily antoi osviittaa aivan jostain muusta.

Edelleenkin olen yllättynyt siitä, kuinka helppoa makeasta luopuminen on ollut. Jatkossakin täytyy vain yksinkertaisesti välttää hamstraamasta erinäisiä herkkuja kaapin perukoille. Vierasvaraa pitää tietysti olla, mutta kun tiedostaa niiden kuuluvan yllätyskyläilijöille, ei sormet niihin helposti kajoa.

On myös olemassa se vaara, että joku tuo tai antaa lahjaksi suklaata, karkkia tai muuta makeaa pupellettavaa. Vielä näin ei ole käynyt, mutta riski siihen on koko ajan olemassa. Viimeistään jouluna se kuitenkin toteutuu. Jos tämä lakkoilu muuttuu ajan kuluessa totaali (tai melkein totaali) kieltäytymiseksi makeasta, on mietittävä, mitä tehdä noille herkkulahjoille. Erään joulun jälkeen tein niin, että vein työpaikan kahvihuoneeseen useamman päivän ajan suurimman osan saamistani suklaista ja marmeladeista. En nimittäin halunnut niiden jäävän keittiöön pyörimään ja herättämään turhaa houkutusta. Tuo olikin erinomainen keino päästä turhasta makeasta eroon, sillä kahvihuoneen pöytä ammotti tyhjyyttään päivän tai parin päästä, kun olin täydentänyt valikoimaa. Tänäkin vuonna olisin tehnyt saman, mutta hoitovapaalla oleminen esti sen. No mutta, ensi joulun jälkeen sitten taas uudestaan sama homma. Ja tietty tarpeen mukaan jo aikaisemminkin, kunhan vaan ensin pääsen täältä kotoa takaisin työmaisemiin.

Enää on vajaa kaksi viikkoa tämän ”Älä syö makeaa!” -haasteen ensimmäiseen välietappiin eli laskiaiseen. Tai tarkemmin siis laskiaistiistaihin. Silloin saan herkutella pullalla, jos siltä tuntuu. Tuon jälkeen jatkan ehdottomasti lakkoa.

Näin olen päättänyt.

🙂

Haasteen aikaisemmat viikkokatsaukset:

Viikko 1: http://www.lily.fi/blogit/familjen-i-frontmannahuset/ala-syo-makeaa-haaste-viikko-1