Karhunvatukka-ricottapiirakka

Viikonloppu kului kaupungissa, mutta marjasaalis voi löytyä kaupastakin! Kun saan käsiini kotimaisia karhunvatukoita, teen tätä harvinaista herkkua. Tähän yksinkertaiseen ricottatäytteiseen piirakkaan sopivat myös muut marjat. Kokeile vaikka vadelmilla ja punaherukoilla!

fk-karhunvatukkapiiras.jpg

Karhunvatukka-ricottapiirakka (8-10 palaa)

Pohja
– 4 dl vehnäjauhoja
– 3 rkl sokeria
– 125 g kylmää voita
– 1/2 dl kylmää vettä

Täyte
– 250 g ricottajuustoa
– 1/2 dl sokeria
– 1 rkl vaniljasokeria
– 2 kananmunaa
– noin 200 g karhunvatukoita

Aloita pohjasta. Yhdistä jauhot ja sokeri. Paloittele kylmä voi kuutioiksi, ja nypi voi jauhoseokseen kunnes taikina on noin herneen kokoista murua. Pirskottele joukkoon kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Siirrä taikina muovikelmun päälle, painele ohueksi levyksi ja kääri kelmuun. Laita taikina pakastimeen 10 minuutiksi.

Painele taikina piirakkavuokaan (22 cm). Leikkaa reunoilta pois ylimääräinen taikina ja tasoittele reunat. Pistele haarukalla reikiä pohjaan, ja paista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.

Valmista täyte sillä aikaa kun pohja on uunissa. Sekoita ricottajuusto, sokeri, vaniljasokeri ja kananmunat tasaiseksi seokseksi. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja ripotte pinnalle karhunvatukoita. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 20 minuuttia kunnes täyte on kiinteää muttei vielä ruskettunut. Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoilua.

fk-karhunvatukat.jpg

Koti Ruoka ja juoma

Pecorino-hernesalaatti

Ostin torilta pussillisen herneitä – ja makeita olivatkin! Tässä salaatissa tuoreet kotimaiset herneet pääsevät oikeuksiinsa italialaisen juuston kanssa. Pecorini on lampaanmaitojuusto ja ruualaitossa yhtä monipuolinen kuin parmesaani. Sitten viime syksyn Toskanan matkan, pecorino tuli jäädäkseen meidän keittiöön. Voit tehdä salaatin myös pakasteherneistä. Kokeile täyttävämpänä ateriana salaattia rapeaksi paistetun kaslerpihvin lisukkeena.

fk-pecorino-hernesalaatti2.jpg

Pecorini-hernesalaatti (2 annosta)

– 1 litra herneenpalkoja (tai 1 pss pakasteherneitä)
– pala pecorino-juustoa (esim. Pecorino Romano)
– 1/2 sitruunan mehu
– 2 rkl oliiviöljyä
– nippu tuoretta rucolaa
– suolaa & mustapippuria
– maalaisleipää tarjoiluun

Avaa herneenpalot ja kerää herneet kulhoon. Raasta mukaan pieni kämmenellinen pecorinoa. Purista joukkoon sitruunanmehu ja lisää oliiviöljy. Revi salaattiin reilusti rucolanlehtiä ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita salaatti ja tarjoile leivän kanssa.

fk-pecorino-hernesalaatti.jpg

Koti Ruoka ja juoma