Viikonlopun jälkeisiä ajatuksia

Aurinkoista maanantaita murmelit! Sujuiko viikonloppu hyvin?

Täällä ruudun toisella puolella ainakin sujui, leppoisasti lapsuuden kodin kulmilla. Tuli lenkkeiltyä äidin, siskon ja koiran kanssa, vierailtua mammalassa sekä moikattua veljen perhettä – plus tietysti katsottua Sohvaperunat, Vain Elämää ja Saturday Night Fever-elokuva. Sellaisia kunnon äidin kanssa katsottavia ohjelmia, tosin Sohvaperunat oli hänelle uusi tuttavuus. Ennakkoluuloista huolimatta nauratti häntäkin, tosin en sitten tiedä kuinka paljon väsymyksellä oli asiaa tämä kanssa. 😀

Tiedättekö muuten sen fiiliksen, kun sitä istuu vanhassa huoneessaan ja muistaa kaikki ne nuoruuden ilot sekä kriisit, jotka tuntuivat elämää suuremmilta? Jotka nyt pääsääntöisesti naurattavat? Se on ihan huippua! Sellaisella itseironisella tavalla. Toki on niitäkin hetkiä, jotka saavat ihokarvat pystyyn ja on onnellinen aikojen ollessa ohi. Mutta kaiken kaikkiaan koen, että jokainen teini-iän mukanaan tuoma kolhu on opettanut itseäni elämästä ja siitä, miten kaikki jollain tavalla aina järjestyy. Ainakin aikanaan.

Vieläkin parempaa, kuin omien kommelluksien muisteleminen, on kuunnella teini-ikäisen pikkusiskon tarinoita arjestaan – yhä näin vuosien jälkeen muistaa, miten jännittävää/mahtavaa aikaa kyseinen olikaan. Kaikki vielä edessä ja ovet avoinna. Tietysti itsellänikin on mahdollisuuksia vaikka millä mitalla, mutta sellainen nuoruuden, ”tulevaisuuden odotus” on poistunut. Toki välillä jännittää, mutta ei se ole sellaista samanlaista kutkutusta vatsanpohjassa. Ei ole enää odotusta siitä, että pääsee muuttamaan omilleen ja elämään ”sitä elämää”. Nykyisin sitä joskus jopa toivoo, että voisi edes päiväksi palata takaisin vanhempien nurkkiin asumaan. Ottamaan ns. paon arjesta ja takaisin noiden aikojen huoliin. Vaikka ei sitä kyllä päivää kauempaa jaksaisi 😀

Pikkusiskoni todennäköisesti tokaisee tässä kohtaa ”voi ei” ja hautaa kasvot käsiin. Jos siis lukee edes tätä. Ei se mitään – luv ju! <3 😀 

Tänään ei ole sen kummempia ajatuksia muuten mielessä. Kunhan tulin kirjoittelemaan lyhyesti viikonlopun fiiliksiä ja kertomaan, että täällä ollaan vaikkei Song For Friday:ta kuulunutkaan viime perjantaina. Song For Friday-postaus julkaistaan nyt epäsäännöllisen säännöllisesti, sen osilta koen pientä luomisen tuskaa tällä hetkellä, joten otan hieman takapakkia. Mutta eipä se ole näin vakavaa, huviksenihan tässä kirjoittelen.

Myöhemmin tällä viikolla tulen todennäköisesti kertomaan viime viikon treenistä, joka oli aivan kuin oppikirjasta ”miten urheilusta ei todellakaan tule rutiini”. Oli ihan hyvä treeni fyysisesti, mutta henkisesti olin aivan muissa maailmoissa! Muistelin treenin keskellä kirjoittamaani postausta, 5 x harrastelijan vinkkiä, miten liikunnasta tulee (ja tuli) rutiini , ja naureskelin että tässäpä oiva esimerkki siitä, millainen treeni ei itseäni todellakaan motivoi jatkamaan. Mutta tästä lisää myöhemmin…

Tämän postauksen pamahtaessa julkiseksi istun parhaillaan kampaajan tuolissa. Pitkästä aikaa, viimeksi joulukuussa 2018 värjätty ja toukokuussa latvoja siistitty. Freesaus tulee siis todelliseen tarpeeseen, alkanut mennä hermo tähän reuhkaan. Tästäkin lisää myöhemmin, tosin mitään radikaalia ei taaskaan ole tiedossa.

Nyt toivotan teille kaikille ihan huippua viikkoa <3 Nauttikaa ruskasta, ilmaista väriterapiaa luonnon kaikissa väreissä  :-)

xx Krista

* Kuvat; Pikkusisko I.