Ajatuksia ja tunnelmia viime viikoilta

Hei hei mitä kuuluu?!

Viime kerrasta täällä blogin puolella on sujunut mukava tovi. Rehellisesti, yksinkertaisesti ja karusti ilmaistuna: ei ole ollut sanottavaa. Inspiraatio on ollut kadoksissa ja vaikka uskon motivaation syntyvän tekemisestä en ole tällä kertaa jaksanut edes yrittää. Mutta joskus on hyvä ottaa iisisti ja antaa itselleen lupa ”laiskotella”. Tosin kuka sitä määrittelee mitä laiskottelu edes on – yhdelle se on sohvalla makaamista kännykkää selaillen, toiselle kevyitä kävelylenkkejä ja kolmannelle aivojen nollausta pleikkarin äärellä. Kuten moni muukin asia elämässä, myös laiskottelu on henkilökohtainen kokemus. Olen itseasiassa huomannut niin sanotun laiskottelu-trendin valtaavan pikku hiljaa sosiaalisen median, todennäköisesti vastaliikkeenä suorittavalle elämälle. Toki myös maailman tilanne vaikuttaa kyseiseen. Mutta missä kohtaa laiskottelu on enää oikeasti laiskottelua, jos siitäkin saadaan suoritettava ilmiö? Sitä voidaan pohtia toisessa postauksessa, nyt jätän ajatuksen elämään 😉

Täällä ruudun puolella päivät ovat kuluneet suhteellisen pysyvällä kaavalla: herätys, ulkoilu, aamiainen, töitä/vapaa valintaisten opintokurssien tekoa/pleikkarin peluuta (kyllä Sims4 hulluus on yhä täällä), lounas, ulkoilu, epämääräistä pyörimistä, välipala, mahdollinen treeni ja illalla sarjojen katselua iltapalan kera. Päiviin rakennetta ovat siis tuoneet ruokailut ja ulkoilut, muuten olen elänyt todella ”tylsää ja yksinkertaista” elämää. Parina kolmena päivänä viikossa toki teen etätöitä 8h/päivässä, mikä on varsin mukava juttu. Saapa hieman muutosta päiviin. Tylsäksi edellä kuvailtu rutiini on kuitenkin muuttunut vasta viime aikoina ja huhtikuun vaihtuessa toukokuuksi heilahti myös mielialani. Jos viime kuussa totesin olevani ”onnellisempi kuin aikoihin” niin toukokuussa sanan onnellisempi voi korvata sanalla ärsyyntyneempi. Olen ollut kävelevä… räksy-rousku ja kyllä, keksin termin äsken. 

Näin kahden kuukauden kotoilun jälkeen olen huomannut kaipaavani muutakin ympäristöä, kuin lenkkipolkuja ja näitä tuttuja, kolmion seiniä joita tuijottelen päivät pitkät. Älkää ymmärtäkö väärin (tai ymmärtäkää jos haluatte, inhoan tuota toteamusta :D)  – kotona on kaikki hyvin ja asiat ovat muutenkin mukavasti. Mutta (kyllä kaikessa on mutta) koska emme ole käyneet näiden kahden kuukauden aikana kuin kerran herra aviomiehen siskon luona pihalla kahvilla ja kerran viikossa ruokakaupassa on kai normaalia kaivata esimerkiksi kuntosalia tai kuppilassa istuskelua? Normaalissa tilanteessa vietän arkisin kotona aikaa noin 4 tuntia eli muutos on ollut suuri. Kotona oloni päivässä on triplaantunut? Aikamoista 😀 Todennäköisesti jos tilanne ei taas pahene tulen palaamaan kuntosalille kesäkuussa, ruuhka-aikoja välttäen tietysti. Näin osa-aikaisesti lomautettuna ja itseasiassa kesäkuussa kesälomaillessa päivän rakenteessa on paaaaljon joustoa. En muista milloin olisi ollut näin paljon vapaa-aikaa 😀 Peruskoulussa, tosin silloinkin taisi olla enemmän kiire? No mutta, historiallisia aikoja eletään jokatapauksessa!

Ärsyyntymiseni syy ei kuitenkaan ole kotoilu vaan enemmänkin turhautuminen siihen, että ei voi suunnitella tulevaa. Miksi? Koska ainoa varma on epävarma. Eihän sitä tiedä milloin esimerkiksi maiden rajat ajautuvat, tuleeko toinen aalto syksyllä (mitä itse oletan) ja milloin tilanne normalisoituu. Tai siis normalisoituu sen verran kun voi. Aina tällaisten tapahtumien seurauksena joudutaan löytämään uusi normaali. Olen todella tulevaisuuteen katsova tyyppi ja tämä aika on pakottanut kantapään kautta opettelemaan hetkessä elämistä. Onneksi koulujen pääsykokeet ovat tarjonneet tulevaisuuden haaveilun osalta hieman virikettä. Olen voinut pohtia mitä tapahtuu jos pääsen kouluun tai mitä jos en. Mutta olen pyrkinyt pitämään pääni tässä hetkessä, hulluksi sitä tulisi jos vain ”jossittelisi” tulevaa.

Loppuun todettakoon, että ärsytyskynnyksen laskemiseen ovat vaikuttaneet  radikaalisti myös nukahtamisen ongelmat. Kun päivät ovat enemmän tai vähemmän toistensa kopioita ja ulkona on myöhään valoisaa, käyvät aivoni aivan ylikierroksilla ja nukahtaminen on ollut haastavaa.  Sitä luulee sänkyyn mennessään olevansa väsynyt, mutta silmät sulkiessa aivot päättävät että ”Ehei! Nyt on päivä ja aika touhuta – mitä tehdään?! Kirjoitetaanko kirja? Suunnitellaanko tarinan juoni? EHDOTTOMASTI, joo hyvä idis!”. Onneksi itselläni nukahtamiseen auttaa yleensä aina paikan vaihto ja muutaman yönä olenkin päätynyt sohvalle nukkumaan omasta tahdostani. Turhaan sitä jää sänkyyn makaamaan ja ahdistumaan kun uni ei tule. Äitini oppeja kunnioittaen, ihminen nukahtaa kun on tarpeeksi väsynyt. Mutta vielä helpommin sitä nukahtaa kun siirtyy sohvalle. Tai lattialle, kuten nuorena tein. 😀 Itseasiassa paikan vaihto on isoäitini oppeja, eli suvun naisten neuvot on yhdistetty onnistuneesti 😉

Tällaisia tunnelmia siis ruudun tältä puolen! Tulipa aikamoinen valitusvirsi, mutta niitä tarvitaan positiivisuuden rinnalle. Mutta miten teillä menee? Raastaako kotoilu jo hermoja vai oletteko vielä täysillä messissä?

Yritän taas aktivoitua blogin puolella, mutta mitään en uskalla luvata. Kuten yllä mainitsin ainoa varma on epävarma 😉 Olkoon se mottomme ainakin kesän yli haha.

Aurinkoa viikkoon!

xx Krista

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *