Et voi (epä)onnistua – ellet edes yritä

Hän seisoo peilin edessä katse jalkoihinsa painettuna ja nojaa käsillään kylpyhuoneen pöytätasoon. Jos kasvot onnistuu näkemään, voi niiltä aistia pohtivan tunnelman ja ajatukset, joita laukkaa päässä enemmän kuin pienen ihmisen mieli voi ymmärtää saati käsitellä. Ja kaikki ajatukset huutavat yhtä kovaa, yrittäen saada hänen mielensä ainoastaan itselleen.

”Pystyt siihen! Anna mennä!” yksi äänistä hihkaisee, mutta väistää sitten toista, joka kuiskaa ”Mutta mitä jos kaikki meneekin pieleen?”. Kolmas ääni huudahtaa ”Kannattaa nyt pohtia tarkkaan, mitä jos….”, jota jatkaa neljäs, viides, kuudes…

Lopulta hän nostaa katseensa ja katsoo itseään peilistä. Peilistä takaisin katsovat tutut kasvot, jotka pintapuolin näyttävät nyt päättäväisiltä. Mutta silmät paljastavat totuuden – sisällä kytee yhä epävarmuus, eikä hän ole edelleenkään varma päätöksestään. Uskooko hän siihen ja toimii sen mukaisesti, vai ottaako lopulta pelko epäonnistumisesta vallan?

*********************

Useat, tai uskallan jopa väittää että kaikki, kokevat elämänsä varrella hetkiä, joissa epäonnistumisen pelko estää meitä toimimasta. Pyörittelemme päässämme skenaarioita, jotka usein alkavat sanoilla ”Mitä jos…” ja varaudumme pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen, jota päätöksestä voi seurata. Lopulta ajamme mielemme ”jossittelulla” niin lukkoon, että heitämme hanskat tiskiin ja päätämme jatkaa samaa suoraa viivaa pitkin haudaten kaipuumme muutokseen syvälle sisimpäämme. Tässä tavassa ei ole mitään outoa, eikä väärää – ihmisiähän tässä vain ollaan.

Kuitenkin jos jatkuvasti antaa epäonnistumisen pelon hallita elämää voi lopulta ajautua tilanteeseen, jossa tajuaa eläneensä elämänsä pelon ehdoilla. Pelko pahimmillaan lamauttaa meidät, saaden meidät pysymään jatkuvasti mukavuusalueellamme ja toistamaan hyväksi todettuja malleja, jotka eivät vahingossakaan aiheuta kaaosta saati muutosta. Tuttujen mallien toteuttaminen ei aiheuta juuri tuntemuksia, paitsi tutun turvallisuuden tunteen, joka on myös täysin luonnollinen ja inhimillinen perustarve. Vaikka todellisuudessa kaipaisimme silloin tällöin juurikin sitä itseään – muutosta.

Epäonnistumisen pelko ei ole mielestäni ainoastaan huono asia, josta meidän pitäisi pyrkiä eroon. Pelko pakottaa meidät puntaroimaan päätöstä useasta eri perspektiivistä ja hahmottamaan, onko päätös todella sellainen jonka haluamme tehdä itse vai tuleeko paine esimerkiksi ulkopuolelta. Pelon seurauksena joudumme myös käsittelemään kyseisen mahdolliset haittavaikutukset, emmekä paina konemaisesti ”START”-nappulaa päätöksen hetkellä. Jos painaisimme ”START”-nappulaa aina hetken mielijohteesta, ennen kuin olisimme pohtineet mahdollisia seurauksia, todennäköisesti aiheuttaisimme ympärillemme tuhoa tuhon perään. Toki välissä olisi myös onnistumisia, mutta empatiakykymme olisi todennäköisesti nollissa emmekä oppisi aiemmista virheistämme mitään. Epäonnistumisen pelko auttaa meitä parhaimmillaan ymmärtämään paitsi itseämme myös muita paremmin.

Tärkeintä mielestäni on pohtia tekijöitä oman epäonnistumisen pelkonsa taustalla ja hahmottaa milloin pelko on oikeaa pelkoa ja milloin vain… no epäonnistumisen pelkoa.

Epäonnistumisen pelon taustalla olevat tekijät vaihtelevat henkilökohtaisesti ja aina aihepiiristä/päätöksestä riippuen. Henkilökohtaisesti koen, että mikäli saa itsensä kiinni kyseisen tunteen parista olisi hyvä pysähtyä ja pohtia, mistä pelko kumpuaa.

Pelon herättäjiä voivat olla (näin keittiöpsykologin näkökulmasta) muun muassa;

• sosiaaliset tekijät (”mitä muut ajattelevat”) 
• aiemmat kokemukset (”yritin aiemmin ja epäonnistuin, miksi tällä kertaa onnistuisin”)
• perfektionismi (”tämä ei ole täydellistä, en voi vielä toimia”)
  

Esimerkiksi itse aloittaessani  tämän blogin kirjoittamisen kävin kaikki yllä olevat kohdat läpi. Ajattelin, että tekstin on oltava täydellistä ennen kuin sen voi julkaista. Lisäksi takanani oli jo muutama blogi, jonka olin lopettanut, koska tekstejäni ei luettu. En myöskään kertonut blogista kenellekään, koska en halunnut tietää jos tuttavani lukevat blogia – olisi ”noloa” jos tuttavani eivät pitäisikään teksteistä.

Lopulta kuitenkin tajusin, että tekstin ei tarvitse olla täydellistä,  motivaatio syntyy tekemällä ( 😉 ), ajatukset ovat omiani ja kaikkien ei tarvitse niistä pitää. Ja ennen kaikkea ymmärsin, että minun pitää ensisijaisesti kirjoittaa itseäni varten. Ja jos edes yksi henkilö saa teksteistäni jotain irti, olisi tämä jo suuri saavutus.

Alunperin listasin yllä olevaan kolmikkoon mukaan myös neljännen – alhaisen itsetunnon (”en ole tarpeeksi hyvä”).  Itsetunto on minä-kuvamme tukipilari ja mitä vahvempi itsetuntomme on, sitä helpompi meidän on olla pohtimatta esimerkiksi muiden mielipiteitä. Helposti ajaudumme kuitenkin ajattelemaan, että huono itsetunto yksinään aiheuttaa epäonnistumisen pelon.  Itse en tähän usko – vaikka ihmisellä olisi kuinka hyvä itsetunto, voi hän silti kokea epävarmuutta ja pelkoa. Kukaan meistä ei ole super-ihminen, joka olisi immuuni epävarmuudelle tai pelolle. Osalla meistä on vain kyseisille korkeampi vastustuskyky, joka voi kummuta muun muassa turvallisesta ja kannustavasta perhetaustasta. Totuus on, että toisten lähtökohdat ovat paremmat kuin toisten. Toki itsetunnon vahvuus heijastuu muihin kolmeen kohtiin, mutta yksinään hyvä ja ennen kaikkea terve itsetunto ei sulje pois sosiaalisten tekijöiden, aiempien kokemusten ja mahdollisen perfektionismin vaikutuksia.

Itsetunnosta ja sen rakentumisesta voisin kirjoittaa oman postauksen oman kokemukseni pohjalta. Siinä on aihepiiri, josta voisin puhua vaikka kuinka kauan.

Näin postauksen loppuun haluan vielä listata muutamia kysymyksiä, joilla epäonnistumisen pelosta voi päästä pikkuhiljaa yli. Kyseiset ovat auttaneet minua pääsemään pahimman pelon yli ja en tietenkään voi taata, että ajatukset toimivat kaikilla. Tarkoituksenani on antaa ajatuksia siihen, miten omia tunteitaan voi käsitellä. Lisäksi huomautan, että en ole immuuni epäonnistumisen pelolle – ja henkisen kasvun näkökulmasta toivon, etten koskaan olekaan.

Itseäni ovat auttaneet seuraavat kysymykset;

1. Mikä on pahinta, mitä tästä voisi seurata?
   1a) Mikä on tämän prosentuaalinen mahdollisuus vai onko pahin skenaario vain mieleni tuote?
2. Olenko aiemmin yrittänyt vastaavaa asiaa ja olenko silloin epäonnistunut?
   2a) Oliko se sitten niin vakava juttu?
   2b) Miksi epäonnistuin aiemmin? Mitä voisin oppia?
   2c) Onko asia sellainen, jota haluan yrittää uudelleen puhtaasti siksi että se on minulle tärkeää vai haluanko yrittää uudelleen vain periaatteesta?
3. Voinko päästä haluamaani lopputulokseen toista kautta?
4. Haluanko tätä todella vai onko tämä jonkun toisen unelma?
5. Jos epäonnistun, mitä voisin siitä oppia?

Lisäksi minua on aivan valtavasti helpottanut seuraavan asian ymmärtäminen; Ihmiset ovat pääsääntöisesti niin keskittyneitä itseensä, että muiden epäonnistumiset eivät kiinnosta kuin hetken verran. Tai jos lähipiiristäsi tietty henkilö käyttää jatkuvasti hyväkseen sitä yhtä ”epäonnistumistasi” ei hän ole aikasi arvoinen – ihmiset, jotka välittävät eivät käytä epäonnistumistasi tietoisesti hyväkseen. Ainakaan jatkuvasti. He nostavat sinut ylös.

Jos et edes yritä et voi epäonnistua. Mutta et myöskään onnistua. Mitä siis vielä odotat?

Aurinkoista viikonloppua tyypit ja kiitos kun olette siellä ruudun toisella puolella <3

xx Krista

Kiinnostaako aihe? Lisää tietoa muun muassa; 
Why People Procratinate
Hidasta Elämää – sivusto (hakusana: epäonnistuminen)
Mindtools – Fear of Failure

Lisäksi suosittelen lukemaan Brene Brownin kirjan häpeän tunteesta – ”I thought it was just me (but it isn’t)” .

*Kuvat minusta: Herra Aviomies