Tulossa: Hyvinvoinnin ja henkilökohtaisen kehityksen vuosi 2020

Tarvitaan ainoastaan yksi kellonlyömä puoliltaöin ja vuosikymmen vaihtuu uudeksi. Sitten paperille saakin kirjoittaa 2019 sijasta 2020.

2020, ah niin kauniin symmetrinen luku.

Vuoden vaihtumisen yhteydessä aina paasataan muutoksista, uusista aluista. Ja näköjään niistä aion nyt itsekin kirjoittaa. Tai ainakin nuo asiat päässäni pyörivät. Toiset pelkäävät sanaa muutos, itselleni se tuntuu olevan kuin rakas ystävä, joka kulkee vierellä käsikynkässä ja tökkii välillä kylkeen ihmetelläkseen elämää.

Mutta ensin pitää puhua hetki uudenvuodenlupauksista.

En ole enää viimeisten vuosien aikana uskonut uudenvuodenlupauksiin saati tehnyt näitä omassa mielessäni. Toki aina jonkinlaisia tunteita vuoden vaihtuminen herättää, mutta ei numeron vaihtuminen itsessään saa minua tekemään muutoksia elämässäni. Muutoksia tapahtuu ympäri vuoden, omaan tahtiinsa, pikku hiljaa. Olen oppinut, että yhden yön aikana tehdyt lupaukset eivät (ainakaan itselläni) toimi, mikäli näihin ei oikeasti keskity ja aseta itselleen välitavoitteita matkan varrelle. On epärealistista olettaa, että yhden yön aikana tehty lupaus esimerkiksi liikunnan aktiivisesta harrastamisesta viisi kertaa viikossa toteutuu pitkän päälle, mikäli takana on pidempi kausi liikkumattomuutta. Kunnianhimossa ja määrätietoisuudessa ei ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta liian kunnianhimoiset tavoitteet lähtökohtiin nähden osuvat useissa tapauksissa vain omaan nilkkaan.

Tuskin kukaan vaatisi ystävältään äärimmäistä täyskäännöstä sekunnin murto-osassa, miksi siis vaadimme tätä itseltämme?

Omasta mielestäni tärkeintä muutosten tekemisessä ovat edellämainitut välitavoitteet. Pysytään nyt yhä samassa liikunta-teemassa – jos et esimerkiksi ole liikkunut useampaan kuukauteen, tai vuoteen, on epäreilua tehdä itselleen lupaus liikkumisesta viitenä päivänä viikossa. Hetkellisesti tahti voi toimia, sitä en epäile. Todennäköisesti fiilis on alkuun mahtava. Ratkaisevin hetki ei ole lupauksen alkuun laittaminen (vaikka toki aloittaminenkin on joskus vaikeaa) vaan ensimmäiset negatiiviset tuntemukset ja miten toimii näissä hetkissä. Mikä on suunnitelmasi, jos esimerkiksi elämäntilanteesi ei yhtäkkiä sallisi urheilua viitenä päivänä viikossa? Tai kun lihaksesi huutavat lepoa elämänmuutoksen myötä? Lopetatko kokonaan?

Toivottavasti et. Mutta toivottavasti et myöskään väkisin, tuskahiki otsalla valuen yritä ylläpitää tahtia. Ratkaisujen ei tarvitse olla toistensa ääripäitä, välimuodot toimivat usein pitkän päälle parhaiten. Jos ei pysty liikkumaan vaikka tuona viitenä päivänä viikossa, ei se tarkoita sitä että hanskat täytyy heittää kokonaan tiskiin. Päinvastoin – täytyy löytää ne omat välit ja tavat, jotka tukevat juuri omaa hyvinvointia erilaisina hetkinä. Kävelylenkki ulkoilmassa ei ehkä ole yhtä tehokasta kalorien kulutusten kannalta kuin tunnin hikijumppa. Mutta joskus se ”löysemmältä” tuntuva vaihtoehto tukee hyvinvointia ja motivaatiota pidemmän päälle paremmin, kuin jatkuva verenmaku suussa eteenpäin paahtaminen.

Kuten tässä aiemmassa postauksessa totesin, motivaatio syntyy tekemisestä. Kunhan teet ja toimit jollain tavalla tavoitteidesi saavuttamiseksi, pysyt motivoituneena. Kyseinen ei vain iske kuin salama kirkkaalta taivaalta – sen eteen on nähtävä vaivaa ja oltava valmis astumaan pois omalta mukavuusalueltaan.  Lisäksi kannattaa henkisesti varautua ennakkoon edessä häämöttäviin negatiivisiin tunteisiin – tällöin osaat kampata ne nopeammin, eikä matkasi pysähdy ensimmäisiin töyssyihin. Kehitä sivupolun suunnitelmat B, C, D ja mieluiten vielä E näihin hetkiin. Kyseiset eivät tarkoita sitä, että lupauksesi muuttuu täysin – kyseisten sivupolkujen avulla pysyt koko ajan myös A-tiellä. Ja suunnan on aina lupa kääntyä myös täysin, mikäli alkuperäinen ei enää tunnu oikealta.

Näistä ajatuksista päästäänkin mukavalla aasinsillalla suunnitelmiin, joita minulla on tämän blogin, The Feels:n, varalle mielessä vuodelle 2020. Kuten postauksen alussa totesin, en usko yhden yön aikana tehtyihin lupauksiin vaan ennemminkin välitavoitteisiin ja jatkuvaan tekemiseen. Vuoden 2019 aikana tekstini ovat saaneet kevyitä painopisteitä itsensä kehittämisen ja hyvinvoinnin saralta. Tämä on ollut puhtaasti vahinko, mitään suurta suunnitelmaa minulla ei ole ollut. Olen vain kirjoittanut asioista joihin tunnen paloa. Mutta kyseisten kirjoitusten myötä olen ymmärtänyt, että juurikin hyvinvointi ja itsensä kehittäminen ovat aihepiirejä, joihin haluan täällä blogissa keskittyä entistä vahvemmin. Henkilökohtaisesti rakastan itsensä kehittämiseen liittyviä podcasteja ja kirjallisuutta – nyt onkin aika laittaa hyvä kiertämään eteenpäin.

Haluan tarjota teille siellä ruudun toisella puolella virtuaalisen yhteisön ja kotikolon, johon voitte tulla niinä hetkinä kun kaipaatte inspiraatiota ja tsemppiä tavoitteiden saavuttamisessa. Kun kaipaatte kannustajaa tai kun usko omaan tekemiseen on koetuksella. Nyt voi kuulostaa siltä, että ryhdyn opettajaksi – en todellakaan. Olen kaverinne täällä ruudun toisella puolella, joka myös haluaa kasvaa ja kehittyä ihmisenä jatkuvasti. Uskon vuorovaikutuksen voimaan ja eniten odotankin keskusteluja, joita toivottavasti pääsen kanssanne käymään kommenttiboksissa tai ihan sähköpostilla. 🙂 Radikaaleja muutoksia ei blogissa tapahdu, painopiste siirtyy vain entistä vahvemmin syvällisempiin aiheisiin. Aion yhä pitää pilkkeen silmäkulmassa 😉

Vuosi 2020 tulee siis olemaan hyvinvoinnin ja henkilökohtaisen kehityksen vuosi – startataan alkava vuosikymmen yhdessä asenteella!

Näin postauksen loppuun haluan sanoa vielä – KIITOS. Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos tästä vuodesta. Kiitos jokaiselle teistä siellä ruudun toisella puolella, kun tulette tänne kerta toisensa jälkeen uudestaan. Kiitos jokaisesta kirjoittamastanne kommentista. Olen itse äärettömän huono kommentoimaan toisten kirjoituksiin, joten jokainen kommentti, jonka saan, yllättää minut aina yhtä suuresti. Olette ihania <3 (Ja  siinä olisikin itselleni hyvä kehityksen kohde ensi vuodelle, kirjoittaa enemmän kommentteja toisiin blogeihin heh).

Nyt haluan kohottaa jokaiselle teistä siellä ruudun toisella puolen (näkymättömän) skumppalasin ja sanoa;

Tänään on loistava päivä olla juuri sinä.

Huippuja juhlia kaikille, olitte sitten kotona, töissä, ulkosalla tai jossain aivan muualla. Palataan ensi vuosikymmenellä! <3

xx Krista

hyvinvointi oma-elama mieli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *