Oodi musikaaleille (ja unelmille)

Rakastan musikaaleja. Niin teatteriesityksinä kuin valkokankaalla. Jos saisin päättää, elämä olisi yhtä musikaalia heh. Meinasin nuorempana jopa hakea erääseen paikalliseen tuotantoon mukaan. Lopulta jänistin epävarmuuteni takia, ajattelin etten ole tarpeeksi hyvä. Mikä on huvittavaa, sillä mistä sitä voi tietää jos ei edes yritä. Noh, ehkä vielä jonain päivänä, toistaiseksi nautin olostani katsojan roolissa. 😉

Mutta miksi rakastan musikaaleja? Koska musiikin ja tarinan kerronnan konkreettisessa yhdistämisessä on jotain sanoinkuvaamattoman kaunista ja koskettavaa. Jos muiden elokuvien genreissä musiikki soi tapahtumien taustalla, musikaaleissa tarina luodaan ja välitetään katsojille musiikin kautta. Toki muissakin taiteenlajeissa musiikilla pyritään tukemaan ja vahvistamaan tunnetiloja, mutta musikaaleissa tämä viedään omasta mielestäni aivan uudelle tasolle. Roolihahmot laulavat tunteista, ajatuksista, menneistä ja tulevasta, unelmista ja peloista. Niin kauan kuin muistan, olen aina kuunnellut laulujen sanoja ja tämä on todennäköisesti yksi useista syistä miksi musikaalit iskevät omaan sydämeeni suurella voimalla. Sanat juurtuvat mieleeni ja alan pohtimaan hahmojen tunnetiloja, sekä visiota, jota sanoituksilla pyritään välittämään yleisölle.

Musicals are, by nature, theatrical, meaning poetic, meaning having to move the audience’s imagination and create a suspension of disbelief, by which I mean there’s no fourth wall.

– Stephen Stondheim

Välillä (tai oikeastaan todella usein) musikaalit ovat mahtavan ”övereitä”. Roolihahmojen laulukohtaukset ovat voimakkaasti dramatisoituja ja usein näihin yhdistetään vaikuttavia askelsarjoja. Suoraan sanottuna kohtaukset ovat välillä todella ”epäuskottavia” ja saavat varmasti osan katsojista liikehtimään tuskastuneena penkissään. Joillekin tämän kaltainen esittävä taide menee aivan yli hilseen, mutta näin rönsyilevänä tyyppinä saan mahtipontisesta taiteesta aivan valtavasti inspiraatiota. Musikaalit vievät minut eri maailmaan – maailmaan, jossa rajoituksia ei ole ja unelmat saavat elää juuri sellaisena kuin ne ovat. Siinä hetkessä ei ole tilaa epävarmuudelle, vaan ainoastaan suurille haaveille ja tavoitteille (….toisin kuin kauhuleffoissa, joita itse inhoan ja toiset puolestaan rakastavat…). Musikaalit ovat kuin yksi iso unelmakartta, johon tulee koko ajan lisäyksiä tarinan edetessä.

Musikaalit ovat vuosien varrella myös opettaneet minulle paljon. Yksi isoimmista opetuksista on:

Tavoittele unelmiasi vaikka välillä ne tuntuisivatkin kaukaisilta ja toisten mielestä epärealistisilta. Fakta on, että aina tulee olemaan ihmisiä, jotka pyörittelevät silmiään haaveillesi, mutta mitä sitten?

Jos unelmat eivät satuta ketään tai tuota ympäristölle valtavaa haittaa, väliäkö sillä mitä muut ajattelevat. Elämä on tässä ja nyt, uskalla haaveilla ja suunnata kohti tavoitteita joihin tunnet palavaa vetoa. Yritä edes. Ja jos et onnistu, yritä uudelleen. Muista kuitenkin, että jos unelma ei enää jossain kohtaa tunnu omalta, anna sen olla. Sekin on täysin ok.

I think of what the world could be
A vision of the one I see
A million dreams is all it’s gonna take
A million dreams for the world we’re gonna make

– Million dreams, The Greatest Showman

Amatööri-analyysista omiin musikaalisuosikkeihin. Ehdottomat suosikkini musikaalien värikirjosta ovat La la land, Moulin Rouge ja The Greatest Showman. Moulin Rouge oli ensimmäinen ns. aikuisten musikaali, jonka näin, ja tämän jälkeen musikaalien tieltä ei ole ollut poistumista. ”Come what may” pyöri mielessäni miettiessäni häihimme musiikkia, mutta koska alttarikappaleeksi valikoitui lopulta La la landin ”City of stars” päätin antaa musikaalibiisien jäädä siihen – olisin kyllä voinut vetää koko hääpäivän yhtenä musikaalina 😀 Moulin Rougen olen nähnyt myös Tampereella suomenkielisenä versiona ja vaikuttava sekin oli, Suomesta löytyy taitoa ja lahjakkuutta.

Yllä mainittujen lisäksi Oopperan kummitus, Chicago ja Housut pois ovat jääneet vahvasti mieleeni. Musikaaleja ovat toki myös Disneyn piirroselokuvat ja näidenkin joukosta löytyvät ehdottomat suosikit – Anastasia ja Aladdin. Ja myönnetään, myös High School Musical oli aivan ykkönen. Pakotin veljeni harjoittelemaan lauluja ja tanssiaskeleita kanssani, hän muistaa kuulemma yhä biisien lyriikat kaikkien näiden vuosien jälkeen 😀

Mutta mites siellä ruudun toisella puolella – ovatko musikaalit ihastus vai kauhistus? Jos ihastus, niin mitkä ovat omat henkilökohtaiset suosikkisi? Lisäksi kuulisin mielelläni myös vastakkaista näkökulmaa eli jos musikaalit eivät iske, niin miksi näin? On aina mielenkiintoista tarkastella asioita eri perspektiiveistä 🙂

Nyt suuntaan itse kohti leffateatteria ja Aladdinia! Viimeinkin, olen niin innoissani. Sain jopa herra aviomiehen mukaan lapsuuden muistojen kunniaksi.

Ihanaa viikonloppua!