Viime aikoina olen…

Heippa kaikille!

Mitenkäs elämä on rullaillut? Toivottavasti olette pysyneet terveinä ja lähipiirinne myös 🙂

Itselläni tämä poikkeustilassa eläminen on sujunut yllättävän kivuttomasti. Toki kaipaan vapaata liikkuvuutta sekä normaalia kanssakäymistä ihmisten kanssa. Mutta näin yleisesti ottaen kaikki on sujunut vallan mallikkaasti. Epäilen, että suurin syy tähän on tuo toinen osapuoli, joka on samassa tilanteessa, kuten myös henkilökohtaisen vastuun kantamisen tunne. En pelkää sairastumista, mutta en halua myöskään levittää virusta. Jos se siis vaikka itsellä oireettomana olisi. Vaikka en kuulu riskiryhmään, niin moni muu kuuluu ja haluan tehdä osani, jotta tästä selvitään voittajina mahdollisimman nopeasti ja vähin ”vaurioin”.

Ajattelin näin loppuviikon kunniaksi kirjoitella hieman viime aikojen kuulumisia ja tekemisiä. Sellaista rentoa kuulumisten kertomista, kuten tavallisina aikoina –  mitä sitä onkaan tullut puuhailtua?

Viime aikoina olen…

… tehnyt etätöitä epäergonomisesti keittiöpöydän äärestä. Kuten varmasti monet muutkin. Ja ai että kun kaipaan sähköpöytää ja toimistolle menemistä! Mutta en valita, olen onnekas tehdessäni yhä töitä ja kotona työskentely ei ole edes kaikille mahdollista. Tosin jonkinlainen ”lomalle lompsis” on tiedossa, mutta tämän toteutuksesta ei ole vielä 100% tietoa. Kyseinen ei yllätä näin matkailualalla työskentelevää yhtään – ei tarvitse olla ennustaja, jotta tämän osasi arvata. Henkilökohtaisesti otan asian tällä hetkellä suhteellisen rennosti. On olemassa asioita joihin voin vaikuttaa ja sitten on asioita joihin en voi. Ja tämä kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Toki hermoromahduksen asiasta sain jo muutama viikko takaperin ymmärtäessäni tilanteen, mutta tämän jälkeen mielessäni naksahti. Ymmärsin, että se tulee mitä on tullakseen ja sillä mennään.

… innostunut kotitreeneistä ja juoksemisesta. Edellisessä postauksessa listasin Internetin syövereistä löytyviä kotitreeni-suosituksiani ja näitä olen tehnyt aktiivisesti noin 4-5 kertaa viikossa. Olen yllättynyt miten innoissani olen kotitreeneistä ollut ja miten hyvin motivaatio on pysynyt yllä. Olen aina ajatellut olevani laiska kotona treenaaja, mutta pyh – eihän näin ole! Haluan tosin sanoa, että mikäli joutuisin keksimään treenit päästäni, ei siitä tulisi mitään. Heiluttelisin raajojani hetken ja siinä se. Mutta kun ruudun toisella puolella toinen tekee mukana niin tuntuu kuin olisi ryhmäliikuntatunnilla. Sitä ei vain halua luovuttaa.

Kotitreenien ohella olen edelleen aktiivisesti ulkoillut, turvavälejä kunnioittaen. Onni on asua seudulla, jossa tilaa ja metsää riittää. Lisäksi juoksua on tullut harrastettua pitkästä aikaa viikottain. Edelleenkään en siitä nauti, mutta sitä ei voi kiistää etteikö juoksulenkin jälkeen olisi aivan mahtava olo! Siis sen ”kuolen”-olotilan jälkeen…

… ostanut treeni-intoa tukevia välineitä kotiin. Viime viikonloppuna lunastin (jälleen) Les Mills On Demand-palvelun kuukaudeksi – 800+ treeniä verkossa, ja hinta noin 15EUR/kk. Ei millään tavalla paha hinta, kunhan vain muistaa treenejä tehdä 😉 Ja ai niin unohdin aivan kertoa! Pari viikkoa sitten tilasin (ja ostin itse) kotiinkuljetuksella myös 50 kilogramman tanko+levypainosetin (Minimani-verkkokaupasta). Herra Aviomieskin on ollut kyseisestä kiitollinen. Toki näin pienkerrostalossa asuvana ei voi ihan miten vain painoja viskoa, mutta kulmasoudut, pystypunnerrukset ja sun muut sujuvat helposti hiljaisuudessa. Plus nyt voin yhdistää Les Millsin ja painot – Bodypump ja Grit Strength täältä tullaan!

(Huomautan nyt, että liikunta on itselleni enemmän henkisen kuin fyysisen hyvinvoinnin kulmakivi ja tässä suurin syy miksi yritän parhaani mukaan ylläpitää normaalia rytmiä. On myös täysin ok loikoilla, eli älkää ottako paineita jos liikunta ei kiinnosta tällä hetkellä sitten yhtään. Tehkää sitä mistä nautitte ihmiset!)

… kulkenut meikittömänä päivästä toiseen. Ainoastaan kulmia olen pitänyt kuosissa isoäidin ohjeita kunnioittaen, sekä hullutellessani sipaissut kasvoille Lumenen kevyesti sävyttävää seerumia. Iho on ollut meikittömyydestä kiitollinen. Miltäköhän tuntuu laittaa ripsiväriä pitkästä aikaa, saati pestä silmämeikkejä pois? En tiedä, enkä tiedä haluanko enää koskaan tietää… 😀

… elänyt mukavuus edellä. Oodi treenitrikoille ja collegepaidoille. Aluksi yritin pitää farkkuja, mutta eihän siitä mitään tullut. Joustavaa sen olla pitää!

… ihastellut pääministeriämme. Oi Sanna Marin – olet mielestäni niin loistava esikuva nuorille ja vanhemmillekin. Hän on mielestäni hoitanut tilanteen niin hyvin kuin tässä tilanteessa voi hoitaa.

… naureskellut TikTokin videoille. Tämä kohta sopii sanontaan ”älä koskaan sano en koskaan”. Vielä kaksi kuukautta takaperin olin aivan varma, etten TikTokia koskaan asentaisi. En oikein ymmärtänyt koko sovellusta ja tanssivideoiden hehkutusta. Mikä niissä nyt niin hauskaa oikein olisi? Noh, sitten viime viikolla tylsyyden keskellä latasin sovelluksen. Ja se oli menoa sitten. Toki sovelluksessa on paljon videoita, joista huomaan välillä sisäisen ”mummoni” nousevan esiin. Omat suosikkini eivät löydykään tanssivideoiden keskuudesta (ellei ole oikeasti superhyvä tanssija) vaan videoista, joissa esimerkiksi ihminen on naamioitunut pihakasviksi ja juoksentelee teiden yli piiloutuen katseilta. 😀 Että sellaista haha.

… hakenut takaisin koulun penkille. Kyllä luitte oikein. Ajattelin hakea kuluttamaan jälleen koulun penkkejä ylemmän ammattikorkeakoulun opintojen parissa. Vielä kun saisi palautettua (ja tehtyä) ennakkotehtävän 8.4 mennessä niin hienoa… Mutta tästä lisää mikäli tähdet ovat kohdillaan. 😉

… nauranut Yle Areenan Moderneille miehille. Ai että siinä on hyvä sarja! Suosittelen lämpimästi, herra aviomieskin on koukussa kyseiseen sarjaan. Ehkä siitä saa sitä kuuluisaa vertaistukea? 😀 Emme yleensä juurikaan katso kotimaisia sarjoja,  en tiedä miksi. Mutta näin epävarmoina aikoina niistä tulee jotenkin ihanan ”turvallinen” olo. Tiedättekö, sellainen kotoisa, vilttiin kääriytynyt, pehmeä fiilis?


Että tällaista tänne ruudun puolelle! Mitä te olette puuhailleet?

Ja muistakaa – joskus on parasta ottaa iisisti. Keskittyä asioihin joista oikeasti nauttii ja ottaa ilo irti näin epävarmoina aikoina kiireettömyydestä. Toki varmasti osalla on yhä aivan mieletön kiire, johtuen esimerkiksi työnkuvasta tai perheen pienempien ollessa kotona tuomassa lisävauhtia työpäiviin. Lisäksi tulevaisuus saattaa ahdistaa. Toistan nyt itseäni, mutta on olemassa asioita joihin voi vaikuttaa ja sitten on asioita joille ei voi mitään. Henkilökohtaisesti toivon mentaliteetin pysyvän itselläni, mutta voin sanoa että toiset päivät ovat parempia kuin toiset. Joskus vain ahdistaa. Ja se on täysin ok, kukaan ei ole tunteidensa kanssa ikinä yksin. Vaikka siltä tuntuisi. Aina on olemassa toinen, joka jakaa kokemasi tunteet.

Paljon tsemppiä viikkoon kaikille – ja muista, että tänään on loistava päivä olla juuri sinä. Vaikka ei siltä tuntuisi.

xx Krista <3

Lue myös:
Perjantain ilon aiheita
Eteenpäin, sanoi mummo lumessa
Hiki pintaan kotitreeneillä- omat suositukseni (ja hieman levottomia kuulumisia)

Hyvinvointi Oma elämä Ajattelin tänään

Hiki pintaan kotitreeneillä – omat suositukseni (ja hieman levottomia kuulumisia)

Hellurei ja hellät tunteet! Mitenkäs siellä puolen ruutua menee? Itselläni varsin levottomasti ja kello on tätä kirjoittaessani vasta 14:00, ehehe. Olen pari päivää talvilomalla ja hypin hetki sitten lähes pitkin seiniä. Normaalisti olisin lähtenyt purkamaan energiaani kuntosalille, mutta nyt kun turhia ihmiskohtaamisia pitäisi välttää kipaisin juoksulenkille luontoon 11:00 kieppeillä. Ja miten ihana sää ulkona olikaan – tuntuu aivan keväältä <3

Lenkissä ei itsessään ollut mitään omalle toiminnalleni poikkeavaa, mutta sen jälkeisessä toiminnassa kylläkin… En nimittäin vain kaatunut lattialle makaamaan. Aloin harjoittelemaan päällä seisontaa. Kysymysmerkki, kysymysmerkki ja vielä kerran kysymysmerkki.  Eilen puolestaan uhosin opettelevani käsillä seisonnan salat. Siis minä, kuka pelkään kaikkea missä voi satuttaa itsensä, uhoan seistä käsilläni ja päälläni. Kaikkea tämä poikkeustila tekee ihmismielelle, mustelmista voi sitten laskea kuinka kauan poikkeustila kesti 😀 

Itselleni liikunta on henkisen hyvinvoinnin kulmakivi. Toki liikunnalla on vaikutusta myös fyysiseen olotilaani, mutta henkilökohtaisesti voin sanoa, etten liikkuisi yhtä paljoa mikäli se ei tuottaisi itselleni iloa. Liikunta piristää 90% varmuudella, oli päivä kuinka haastava tahansa. Aina treenit eivät tietenkään mene putkeen, mutta eipä sillä niin väliä – tärkeintä on ottaa hetki itselleen ja omalle hyvinvoinnilleen. Kunnioittaa kehoaan ja sen kapasiteettia.

Näinä aikoina kun kuntosalit/jumpat eivät ole vaihtoehto ja ei sitä aina jaksa/voi lenkkeillä, on loistava hetki tutustua netin treenivideo-tarjontaan. Nyt jos koskaan on tärkeää ylläpitää hyvinvointia tukevia rutiineja – ja itselleni tämä tarkoittaa liikunnan aktiivisen harrastamisen jatkumista. Olen kuitenkin niitä tyyppejä, jotka eivät todellakaan jaksa omasta päästään kehittää kotitreenejä – olisin siis aivan pulassa ilman treenivideoita.

Kuten aiemmassa postauksessa lupasin, tässä siis suosituksia kotitreeneihin.  Pääotsikkoa klikkaamalla pääset selaamaan koko sivuston valikoimaa, mutta listasin jokaisen pääotsikon alle omia suosikkejani kyseisiltä sivuilta. Omiin suosikkeihini et tarvitse edes välineitä – ainoastaan jonkin verran tilaa ympärillesi. Suurin osa treeneistä kestää maksimissaan 30 minuuttia eli näiden kohdalla ei voi perustella edes sanomalla ”ei ole aikaa”. 😉

Psst. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, ihan vain harrastelijan suosituksia ilman taka-ajatuksia. Harrastelija nimikkeestä todisteena alla oleva poseerausyritys. Kuva otettu pari viikkoa takaperin ennen kuin lähdin salille. Siis silloin vielä kun uskalsi. 


Syke kattoon ja hiki pintaan;

LES MILLS 

Rakastan Les Mills-ryhmäliikuntatunteja ja ilokseni heidän ohjelmiaan löytyy muutamia myös Youtubesta! Mikäli kaipaat enemmän tarjontaa, kannattaa tsekata Les Mills on Demand – sivusto – siellä tunteja löytyy +800 kappaletta. Palvelu on maksullinen, mutta ilmainen testijakso löytyy myös.

HIIT-treenit alias näissä teen fyysisesti kuolemaa:
Les Mills Grit x Reebok 30-minute HIIT workout
Les Mills Grit 30-minute cardio workout

Taistelulajit alias aggressiot pihalle:
Bodycombat Invincible Workout #12

Tanssi alias peppu heilumaan: 
40 minute Reebok x Bodyjam workout (Dance like Nina)

NATASHA OCÈANE

Tämän naisen Youtube-kanavan löysin vasta pari kuukautta sitten ja ai että hänestä saa inspiraatiota liikkumiseen! Océanen Youtube-kanavalta löytyy myös erilaisia haastevideoita, muun muassa videomateriaalia siitä kun hän juoksee Ultra Maratonin. Océane on todellinen supernainen, häneltä löytyy myös hyvä video koskien käsillä seisonnan harjoittelua… 😉

Suositukseni:
15 minute fat burning HIIT-workout
20 minute full body workout 

Muita kanavia, joissa sykettä nostavia treenejä;

Les Mills & Natasha Oceanen treenit ovat omia suosikkejani, mutta tässä muutama muu josta löytyy myös laaja valikoima erilaisia treenejä. Jokaiselle jotakin!

SELF (–> olen testannut 30-min HIIT cardio treenin, toimii!)
POPSUGAR FITNESS
ELIXIA ONLINE 

Mielenrauhaa ja rentoutumista 

YOGA WITH ADRIANE

Adrianea tituleerattiin eräässä kommentissa joogan Bob Rossiksi eli henkilöksi, jonka neuvojen avulla kuka tahansa voi tulla (tai ainakin kokea tulevansa) täydelliseksi joogiksi. Itse tutustuin Adrianen kanavaan jo useita vuosia takaperin ja hän on varmasti monelle muullekin tuttu kasvo.

Jos et muuten tiedä kuka Bob Ross on niin klikkaa tästä, katso video tai pari ja ymmärrät vertauskuvan. 😀

Omat suosikkini:
Total body yoga – Deep stretch
Yoga for flexibility
Core strength ritual 
Yoga morning fresh

Muita kanavia joista lähteä etsimään mielenrauhaa;

YOGAIA
BOHO BEAUTIFUL
YOGOBE

*****************************

Siinähän niitä treenejä oli! Oliko tuttuja? Tai onko omia suosituksia?

Paljon tsemppiä, liikunnan iloa ja aurinkoa tuleviin päiviin – huumorilla ja hiellä tästäkin ajasta selvitään voittajina! <3 Palaillaan taas uuden postauksen parissa!

xx Krista

Ps. Tänään on hyvä päivä olla juuri sinä.

LUE MYÖS
5 x harrastelijan vinkkiä, miten liikunnasta tulee (ja tuli) rutiini
Miten pysyä aktiivisena kaamoksen keskellä?
Treeni joka ei mennyt kuin Strömsössä

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Suosittelen