Ohikiitäviä ajatuksia kuluneelta viikolta

Onko liian aikaista hakea (muovinen) joulukuusi varastosta?

Vihdoin jokaiselle vuodenajalle omat verhot. Onpa aikuinen olo, huh huh. Paras verhomateriaali on sametti, ei tarvitse silittää kun suoristuu painonsa ansiosta omatoimisesti. Ainoa miinus pöly, mutta siitä selviää pyyhimällä ja tuulettamalla. Kolmet samettiverhosetit omistan ja jokainen näistä on muuten just nyt käytössä – makuuhuoneessa tummansiniset, olohuoneessa viininpunaiset (JOULU TULEEE!!) ja vierashuoneessa beiget. 

Voisiko joku ulkopuolinen asentaa parvekkeellemme jouluvalot? Viime vuonna olin aivan solmussa ja logiikkani ei riittänyt kieputukseen. Valoketjunkin sain totaaliseen umpisolmuun ja lopputulos oli samannäköinen kuin kaulakoruketjut sotkeentuneena laukun pohjalla. Lopulta jouduin nielemään ylpeyteni ja pyytämään herra aviomiehen apuun. Hän oli muuten todella kiitollinen aiheuttamastani solmuisesta aivopähkinästä… 😀

Tarvitsisin ”vanhan kunnon” kalenterin johon kirjata menot, ideat ja suunnitelmat.

Miksi joskus kaikki on vaan hukassa?

Miten olin ennen niin hulvaton (ainakin omasta mielestäni) Instagramissa kun nykyisin kuvan julkaisemista/tekstin muotoilua miettii paljon kauemmin? Olin kunnon meme-mestari. Siinäpä loistava haaste – löydä sama huolettomuus kuin vuosia takaperin *tsek*

Viikonloppuna muuten juon lasillisen glögiä.


Osaisinpa tehdä yhtä maukasta kasvisruokaa kuin mitä esimerkiksi Turun Hüggessa, Rootsissa ja Kuoressa on tarjolla.

Miksi silloin kun sataa on lämpimämpää ja aurinkoisina päivinä on kylymä (kirjoitusvirhe tahallinen). Ja ennen kaikkea – miksi aurinkoisina, kylminä päivinä pitää vielä tuulla?

Unelmissani asun meren rannalla ja siellähän ei koskaan tuule… krhm…

Asettamani kirjahaaste oli paras päätös aikoihin. Ehtisinköhän lukea tänä vuonna vielä kolmannen kirjan? Tai neljännen? Miten olinkaan unohtanut kuinka nautin lukemisesta, kyseinen on tuonut niin paljon iloa harmaisiin iltoihin.

Pitäisikö perustaa kirjakerho?

Voi pätkäpaasto ja energiatasojen kasvu. Reilu kuukausi takana ja tämä energisyys on jotain aivan mieletöntä! Olinkin unohtanut kuinka hyvä fiilis tulee, kun ei napostele. Tästä ruokavalion muutoksesta ehkä lisää myöhemmin…. Parasta paastossa energiatasojen kasvun lisäksi? Paastosta puolet tapahtuu yön aikana!

Mistä näitä banaanikärpäsiä oikein tulee vaikka olen kiilottanut ja kuurannut paikkoja raivolla? Eikä edes etikka/fairy/limsa-ansa toimi.

Miten ennen jaksoin ottaa ”edustavia” selfieitä, kun nykyisin kuvat pärstästäni muistuttavat enemmän oikeanpuolista kuvaa;

Heti yllä olevan lauseen kirjoitettuani tajusin, että enhän ole koskaan jaksanut ottaa selfieitä kuin max. 5 kappaletta ”järkevällä” ilmeellä… Muita joilla selfieiden ottaminen aiheuttaa ”mitä mä oikeen yritän esittää”- efektin? Nimimerkillä yhtä hymyily kuvaa kohtaan pitää olla aina myös yksi irvistys. 😂 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin – aurinkoa perjantaihin ja viikonloppuun! <3

xx Krista

Lue myös;
3 x ajatuksia herättävää podcastia
Bussimatkan ajatuksia

Vanha kunnon ystäväkirja

Seuraathan myös instagramissa. 

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä

3 x ajatuksia herättävää podcastia

Huomenta kaikille!

Toivottavasti juuri sinulla oli ihana ja rentouttava viikonloppu. Ja jos ei, niin toivon että tämä maanantai on parempi kuin aiemmat päivät. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus, lauantai sekä sunnuntai ovat vain päiviä muiden joukossa <3

Viime postauksessa käsittelin tekemisen merkitystä motivaation ja inspiraation syntymisen takana. Itsensä aktivoiminen ei kuitenkaan ole aina helppoa ja sitäkin vaikeampaa ylläpitää. Henkilökohtaisesti ammennan valtavasti inspiraatiota sekä motivaatiota podcasteista ja haluan pistää näin maanantain kunniaksi muutaman englanninkielisen ajatuksia herättävän suosituksen jakoon. Heinäkuussa kerroinkin jo muutamia suosikkejani, mutta lista on kasvanut tässä kuukausien varrella entisestään.

Mikäli kaipaat ajateltavaa tai potkua pepulle toiminnan aloittamiseksi – pistä luurit korville ja ota näistä jokin kuunteluun. Podcastit ovat kaikki englanninkielisiä, joten tarjoavat myös loistavan kielikylvyn.

1. The Think Grow Podcast

Tämän vinkin sain itseasiassa rakkaalta ystävältäni, ilo kirjaimellisesti kiertämään 🙂

Ruben Chavezin pitämä ”self help”-podcast, jossa pohditaan henkilökohtaista kehitystä ja tarjotaan siihen työvälineitä. Miten päästä yli perfektionismista tai turhasta analysoimisesta? Tai miten löytää se työ, jonka takia olet tällä maapallolla? Näihin ja moneen muuhun aiheeseen paneudutaan eri näkökulmista. Jaksoissa on usein mukana vierailevia tähtiä, jotta näkökulmat ovat mahdollisimman monialaiset. Podcast tarjoaakin loistavan työkalun oman elämänsä ja toimintansa pohtimiseen sekä kehittämiseen.

2. Not Overthinking 

Heh, tämän podcastin nimi ja sanoma ovatkin pyörineet jo useammassa postauksessa. Jos joku on tämän ”missannut”, niin podcast käsittelee siis onnellisuutta, luovuutta ja ihmismielen kiemuroita. Podcastia pitävät veljekset Ali ja Taimur ja he toteavat heti ensimmäisessä jaksossa podcastin kuvastavan heidän keskinäisiä keskustelujaan automatkoilla. Keskuisteluissa hypätäänkin syvään päätyyn ja analysoidaan kunnolla eri näkökulmista.

3. brain dump. with Cornelia

Norjalaiseen Cornelia Grimsmoon tutustuin alunperin vuosia sitten Youtuben kautta ja olinkin iloisesti yllättynyt huomatessani hänen podcastinsa Spotifyssa. Kuten Youtubessa, myös podcastissa Grimsmo käy läpi mielen syövereitä oman elämänsä kautta – ja tämä nainen on kokenut paljon. Käsittelyssä ovat muun muassa yksinäisyys, introverttiys sekä omien rajojen ylittäminen.

Rehellisesti – en ole tätä podcastia ehtinyt kuuntelemaan kuin yhden jakson verran. Mutta koska Grimsmon Youtube-kanavan sisältö on laadukasta ja syvällistä, pystyn antamaan tälle suosituksen jo näinkin vähän kuuntelun jälkeen 🙂

*******************************

Siinäpä niitä suosituksia taas oli. Joskus ihmettelen mistä oikein revin aikaa näiden kaikkien kuuntelemiseen. Yllä mainittujen ohella kuuntelen nimittäin myös hieman kevyempiä podeja, etenkin perjantaisin 😀 Onneksi on bussimatkat ja kävelylenkit haha.

Muistakaa tsekata myös aiemmat vinkit (linkki alla), mikäli nämä olivat tuttuja juttuja.

Ja hei – haluaisin kuulla myös sieltä ruudun toiselta puolelta suosituksia! Mikä on juuri sinun suosikki podcastisi tällä hetkellä? Mikä herättää ajatuksia ja tuo iloa näinä marraskuun hämärinä aikoina?

Aurinkoa ja tekemisen meininkiä maanantaihin!

xx Krista

Lue myös;
3 inspiroivaa podcastia (ja podcast riippuvaisen tunnustuksia)
TOP 3 äänikirjat; kuunneltavaa loppuvuodelle
Haaste loppuvuodelle; lue (vähintään) kaksi kirjaa!

Seuraathan myös instagramissa

Kulttuuri Mieli Podcastit Suosittelen