Ensimmäinen adventti ja jouluisia fiiliksiä

20181130_224218-01.jpeg

Joulukuun ensimmäinen viikonloppu alkaa olla takanapäin ja joulutunnelmointi on täällä taloudessa potenssissa (joulu)kuusi kautta viisi – joulu ja etenkin joulun odottaminen ovat itselleni yksi vuoden kohokohdista. Rakastan sitä miten keskellä enemmän tai vähemmän kylmää talvikuukautta mieleen sekä sydämeen hiipii lämpö ja ajatukset muuttuvat kirkkaammiksi. Jouluvalot valaisevat pimeitä katuja samaan tapaan kuin tähdet mustaa taivasta ja aamun saa aloittaa nostalgisesti avaamalla suklaakalenterin luukun. Kahviloista kantautuu glögin makean mausteinen tuoksu ja ajatus joulupipareiden leipomisesta itsenäisyyspäivänä kutkuttelee jo mielessä. Lapset hihkuvat nähdessään joulupukin, kuka muuten kummasti ehtii joka paikkaan, ja kaupoissa soi hyvän mielen joulumusiikki.

… Tuo joulumusiikki muuten saisi omasta mielestäni loppua heti joulupyhien jälkeen. Muistan miten useita vuosia takaperin kuuntelimme töissä pakon sanelemana joululauluja marraskuusta tammikuun loppuun – soittolista ei vain päivittynyt. Siinä tuli oma rajani vastaan ja Justin Bieberin sekä Michael Bublen joulubiitit saivat näkemään tammikuussa punaista. Eikä siis enää iloista joulun ja joulukuun punaista. 😀

turuntuomiokirkko.jpeg

joulukuusi_turku_kirkko.jpeg

Tänä viikonloppuna tuli fiilisteltyä joulunodotusta olan takaa. Perjantaina kannoin kuusen varastosta asuntoomme ja ripustin pallot oksille roikkumaan. Ostimme kuusen viime vuonna ja vaikka kyseessä onkin varsin muovinen kapistus tuo se mukavasti joulufiilikstä ilman havuja lattialla. Toki kuusen tuoksua se ei asuntoon tuo, mutta pitänee ostaa löylytuoksu korvaamaan tämä puute pari kertaa viikossa. 

Eilen puolestaan tuli pyörittyä joulukadun avajaisissa ja hörpittyä kuumaa glögia niin kuppilassa kuin kotona. Tai itseasiassa kotona tuli hörpittyä Antin työreissulta tuomaa saksalaista Glühweinia, joka kyllä maistui aivan glögiltä. 

Ainoa mikä keskustassa hieman söi joulunodotuksen tunnelmaa oli Turun tori, joka on kunnon myllerryksen vallassa. Sanotaanko näin että alue ei ole kovinkaan tunnelmallinen vaan kirjaimellisesti työmaa, johon on yritetty loihtia joulun ihmemaata. Yritys hyvä kymmenen, mutta toteutus hieman puolitiessä. Muun muassa grilli sijaitsee melkein joulupukin pajan vieressä, muutaman ”joulumökin” keskellä näkyykin kutsuvasti välkkyvä ”open”-kyltti. Ainakin joulupuk(e)illa on lyhyt matka lounaalle ja bongasinkin punanutun eilen kyseisen snägärin jonosta. Fanilauman ympäröimänä tietenkin 😀 

No mutta – joskus on pakko kunnostaa ja uskon, että vuodesta 2020 eteenpäin odotus palkitaan kun tori avataan. 🙂
 

jouluvalot turku.jpeg

Joulufiilistelyistä pudotaan huomenna takaisin maanpinnalle. Edessä on tuttuun tapaan normaali työviikko ja viikonloppuna otan suunnaksi Helsingin. Itseasiassa kaksi viikonloppua tulee vietettyä nyt putkeen Helsingissä kamuja moikkaillen. Sitten onkin jo itse jouluaatto. Hui – täytyykin alkaa kiriä glögikiintiötä täyteen. Joulun ihana aika on lopulta kovin lyhyt. 

Glögin ja joulusuklaiden täyteistä sunnuntaita kaikille!

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Tällä (arki)viikolla olen…

turku_suomi_evening.jpeg

… käpötellyt kotiin pakkaskelissä ja innostunut (taas) jouluvaloista. 

… fiilistellyt lunta. 

… laittanut asuntoa joulukuntoon, jouluverhot ja -kuusi welcome!

… katsonut kaksi ja puoli joululeffaa – ensin Kuninkaallinen Vaihtokauppa, sitten Jouluprinssi ja viimeisimpänä New Year’s Eve. Tosin kyseinen taitaa olla ennemminkin uuden vuoden elokuva? Joulu ja uusi vuosi melkeinpä sama asia heh. Paitsi että uuden vuoden suunnitelmat ovat aina viime hetken kehityksiä, josko sitä joku vuosi vain hengailisi kotona?

… elänyt koko viikon päivän jäljessä.

… toivottanut yllä olevan johdosta useammalle asiakkaalle sähköpostilla hyvää päivän jatkoa ja aina väärälle päivälle. Esimerkiksi torstaina lähti muutama ”Mukavaa keskiviikkoa!”. Nooooh ihmisiä sitä tässä vain ollaan 😀

… kuunnellut useamman tunnin Michelle Obaman elämänkertaa, inspiroiva opus!

… ärsyyntynyt toisena päivänä salilla väkimäärästä ja toisena taas nauttinut vapaista tangoista sekä painoista. Vaihtoehtoisten treenien keksiminen tuottaa työpäivän jälkeen päänvaivaa, joten suht tyhjälle salille lähtee täältä suuret peukut.

… jännittänyt bussissa matkalla töihin pysytäänkö tässä lainkaan tiellä – tiet ovat olleet super liukkaita ja välillä Fölillä onkin perä heittänyt uhkaavasti sivulle käännöksissä. Plus keskiviikkona kotimatkan bussi piti ihme tuuttausta, todennäköisesti sähkövian vuoksi, ja mielikuvitukseni alkoikin laukkaamaan turhan vauhdikkaasti. Olin ihan varma, että bussin jarrut hajoavat. No eivätpä hajonneet koska tässä ollaan, oli helpotus kun pääsi hyppäämään bussista pois :’D

… nauttinut omasta rauhasta ja nukkunut keskellä sänkyä Antin ollessa koko viikon työmatkalla.

…mutta silti odottanut innolla että Antti palaa takaisin kotiin (tänä yönä, jee!). Tyhjään kotiin on tylsää tulla ja kainalossa paras olla.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Suhteet Oma elämä