Viime aikoina tapahtunutta
Heippa kaikille ja (tällä hetkellä) aurinkoista kesäkuun ensimmäistä päivää!
Yhden käden sormet eivät riitä laskemaan kertoja, joina olen pohtinut blogin avaamista viimeisten viikkojen aikana. Olen uutta tekstiä välillä aloitellut, mutta sulkenut koneen parin rivin kirjoittamisen jälkeen. Joskus ei vain suju ja se on täysin ok.
Mutta saanen kysyä – mihin toukokuu oikein katosi?
Toukokuuta voisi kuvata sanalla ”vauhdikas”. Koska useiden lauseiden kirjoittaminen perätysten on itselleni yhä haastavaa, päätin tehdä listan asioista, jotka ovat pitäneet itseni liikkeessä viime aikoina. Tämä postaus ei kuulu muuten kategoriaan ”olen kirjoittanut tätä viikkoja” vaan ennemminkin tipahtaa ”mitä saat aikaan tunnissa, kirjoita ja toivo parasta”-kategorian alle. Postaus on pikainen katsaus siihen, mitä ruudun tälle puolen kuuluu – sen tarkoitus ei ole olla kirjoitustaitojeni näyte. Olipa muuten hyvä ”disclaimer” näin blogiin… 😀
No mutta – mitä viime aikoina onkaan tapahtunut?
Olen matkustanut Suomen sisällä enemmän kuin aikoihin. Olen juhlistanut herra aviomiehen syntymäpäiviä Tampereella, vieraillut aiemman postauksen mukaisesti kotikonnuilla Satakunnassa ja käynyt kahdesti Helsingissä. Turussa vietettyjä viikonloppuja oli toukokuun aikana kaksi, joista ainoastaan toinen oli ”vapaa”. Kummasti viikonloput täyttyvät, mitä lähemmäs kesää mennään.
Olen myös nähnyt ystäviäni enemmän kuin aikoihin. Matkustaminen on siis tapahtunut iloisissa merkeissä. Satakunnan reissusta kerroinkin jo aiemmassa postauksesta, Ei Paris, mutta Poris.
Helsingissä söin ensimmäistä kertaa dumplingseja ja tulipa sitä korkattua myös terassikausi. Suojaisalla terassilla istuessa saattoi hetken kuvitella olevansa etelän lämmössä, vaikkakin takki visusti päällä. Vahva suositus muuten Hills Dumplingsille ja Groteskin terassille.
Olemme ystäväni kanssa juonineet hieman uusia ideoita ja suunnitelmia tulevaisuutta ajatellen. Näistä ideoista ja suunnitelmista ehkä lisää myöhemmin… Kyllä, tämä oli tällainen kaikkien rakastama vihjaus tulevasta, mitään kuitenkaan kertomatta. Sanotaan vaikka näin ärsyttävästi, että olen tulevasta todella innoissani.
Viihteen puolella olen innostunut Stranger Thingsin neljännestä kaudesta, rakastunut This Is Us-sarjaan ja kiintynyt Harry Stylesin uusimpaan levyyn. Rakastuin myös Stranger Thingsin estetiikkaan – oi ihana kasari. Joskus tunnen syntyneeni väärälle vuosikymmenelle.
Juhlistin häitä laivalla. En kuitenkaan Ruotsin laivalla vaan tunnelmallisella S/S Höyrylaiva Ukkopekalla. Ystäviemme häät olivat kauniit, modernit ja lämminhenkiset. Pysähdyimme juhlien aikana pienelle Loistokarin saarelle, jossa tanssittiin laiturilla kaunein koskaan näkemäni häävalssi. Häät osoittivat myös sen, että juhlien ei tarvitse jatkua yömyöhään – juhlat loppuivat 20:00 tienoilla ja hääpari suuntasi nauttimaan kylpylän hemmotteluhoidoista hyvissä ajoin. Miten ihana idea, jos en olisi naimisissa varastaisin tämän juhlarungon! 😀

Pistimme herra aviomiehen kanssa asuntomme myyntiin. Asunnon myynti on yllättävän stressaavaa hommaa ja olen kiitollinen ostajan löydyttyä kahdessa viikossa. Toukokuun ensimmäisten kahden viikon aikana kotimme oli siistimpi kuin… noh, koskaan. Asuntonäyttöjä varten siivoamisesta tuli ehkä hieman isompi asia, kuin siitä olisi tarvinnut tulla, mutta olipahan siistiä 😀
Kuulimme myös pääsevämme uuteen kotiimme näillä näkymin heinäkuun alussa.Uusia alkuja siis edessä, vaikka yhä tutussa ympäristössä. Toisella puolen Turkua, mutta silti yhä Turussa.
Kaiken kaikkiaan olen nauttinut kesäisimmistä päivistä ja auringonpaisteesta, niin ulkoilmassa kuin sisätiloissa. Eilen tiistaina ja tänään keskiviikkona sää on ollut harmaampi, mutta kyllä se aurinko lopulta pilkisti pilviverhon takaa. Kesä on virallisesti täällä vaikka siltä ei ehkä vielä tunnu.
Mutta ehkä kesässä on kyse lopulta mielentilasta eikä säästä.
Miltä tulevat viikot näyttävät? Edelleen vauhdikkailta. Tulevana viikonloppuna juhlistamme toisen pikkusiskoni YO-juhlia ja ensi viikolla puolestaan olisi edessä työpaikkani kesäjuhlat Tampereella ja toisen siskon valmistumisen juhliminen jälkikäteen. Pian sitä pitäisi myös alkaa pakkailemaan elämää tässä asunnossa laatikoihin – heinäkuu yllättää todennäköisesti yhtä suuresti kuin kesäkuu.
Nyt toivotan kaikille ihanaa viikkoa ja kesäkuun alkua! <3
Kuulumisiin!
x Krista
PS. Pyrin palaamaan Costa Rican postausten pariin mahdollisimman pian. Haluan kuitenkin panostaa näihin virkeämmillä aivoilla, enkä hutaista toisella kädellä. Kyseiset postaukset eivät suttaannu yhdeltä istumalta, valitettavasti 😀
Nyt soi: Harry Styles – Music For a Sushi Restaurant
Lue myös:
Toukokuun havaintoja elämästä – täydellisyydestä ja muiden ihmisten merkityksestä
Juoksemisesta, motivaatiosta ja armollisuudesta
Kysymyksiä ja vastauksia – pieniä paljastuksia itsestäni