”En jaksa puhua tästä sun kanssa”. Tämä on yleisin vastaus mitä kuulen kun käy ilmi, että en ole feministi. Keskustelu loppuu ennen kuin se alkaa. Se, etten edusta feminismiä on ikäluokassani ja sosioekonomisessa ryhmässäni täysin hyväksymätöntä. Tuntuu itseasiassa vähän ristiriitaiselta, että erilaisille äänille ei anneta tilaa. Ja ei, en ole keski-ikäinen feikki id:llä varustaunut sortajamies. Henkilöin (aidon) itseni tarkemmin; asun kantakaupungissa, olen korkeasti koulutettu joogava, tervettä elämää viettävä urbaani nainen. Villien sinkkuvuosien jälkeen avioitunut kahden lapsen äiti. Seuraavana listalla kuuluisi kaiketi olla feministi. Mutta ei. Seuraakin yllätys; entinen feministi.

No, what happened? Olen aina perustanut mielipiteeni faktoihin. En mutu-juttuihin. Haluan ensin ottaa selvää ja laitan arvoa tutkitulle tiedolle. Ehkä yliopisto rakensi minut tällaiseksi. Kun innostuin lukemaan naisten tasa-arvosta, törmäsin yhtäkkiä useampaan lähteeseen, jotka pikku hiljaa romuttivat ajatukseni siitä, että eläisimme muka sorrettuina naisina ja patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Tulin ulos kuplasta.

Rupesin myös täysin kyllästymään uhriutumiseen ja ajatukseen että olen naisena jotenkin heikompi. En minä koe olevani heikompi. Jos en saa puheenvuoroa, otan sen. En jää nyyhkimään, että en saanut sitä koska vastapäätä istui sovinistisika. Naisena minua nolottaa tämä uhriutumisilmiö. Myös nolottaa naisena se, että feministien argumentit harvoin perustuvat asian laaja-alaisempaan tarkasteluun. 

Suomihan on siis maailman toiseksi tasa-arvoisin maa. Katsoin muuten tarkemmin tuotakin tilastoa ja miinuspisteitä tuli kotitöiden epätasajaosta, palkkaepätasa-arvosta ja perinteisten sukupuoliroolien heijastumisesta uravalintoihin. Palkkaerot; niin mitkä? Naisen euro on 97 senttiä niin kuin jo kirjoitin.  Ja perinteiset sukupuoliroolit ja uravalinnat ; en ymmärrä miten tämä nähdään epätasa-arvoa tuovana faktorina. Vaikka kuinka yritämme ohjata naisia insinööreiksi niin miten ne oikein aina päätyvät sinne opettajakoulutukseen..? 😀 Mutta tätä pohdinkin tarkemmin jo aikaisemmin. 

Mitä enemmän siis analysoin tätä koko ilmiötä, sen enemmän uskon sen olevan haitallisen kuplan luomista ja tiettyjen merkkien väärin tulkitsemista. Esimerkiksi tänään Hesarissa haastateltiin Bluestocking -blogin pitäjää Minjaa. Minja muisteli haastattelussa tilannetta, jossa oli jonossa ja jonkun pojan annettiin ohittaa hänet. Oliko se sukupuolisyrjintää kuten Minja asian tulkitsi? Jäin miettimään, että huomasivatkohan edes muut, että takana seisoi tyttö tai poika. Ohittajalla kun oli vain jokin jonottajiin kolahtava hieno status. On helppo itse asiassa tulkita aika moni tilanne siten, että kyseessä olisi sukupuolisyrjintää. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämän herkkätulkintaisuus pitäisi heittää romukoppaan. Niin kauan kun se elää,  elää illuusio länsimaisesta epätasa-arvosta, sortavista ja seksihulluista miehistä. Se synnyttää naisten ja miesten välisen taisteluasetelman. Tämä taistelu tuskin synnyttää mitään hyvää. 

Noniin. Saa kommentoida ja asiallinen keskustelu tervetullutta <3