Kylmiä omenoita, vatsalihaksia ja sen semmoisia

gg and the moon

Juuri nyt minua hieman kyllästyttää puhua omasta elämästäni, saavutuksista, tavoitteista, unelmien toteutumisesta ja sen sellaisista. Sen sijaan kiinnostavat pienet yksityiskohdat, hiljaisuus, hyvät elokuvat, ravinteikkaat ateriat, aamupuuro, orkideoiden kylvettäminen, kodin maljakoiden, kukkien ja pienesineiden paikkojen vaihto, kissan kävelyttäminen.

Pieta haastoi minut (ensimmäinen blogihaasteeni jihuu!) jo joskus helmikuussa osallistumaan silloin kiertäneeseen haasteeseen kertoa 5 x 3 hyvää asiaa itsestä ja elämästään. Sen sijaan loin neljä eri teemaa, jotka ovat olleet mielessäni viime aikoina, olkaatte hyvät. Ja ihan vaan protestina ainaiselle pyöreälle numero vitoselle (ja ihan puhtaasti sikse, etten keksinyt enempää teemoja).

 

3 x Kasvikset ja hedelmät

- Pinaatti. Syön aivan hitosti pinaattia. Olisipa kaupoissa myynnissä kohtuulliseen hintaan suomalaista luomupinaattia (mieluiten vielä irtona, ilman muovia ja ehkä myös babypinaatti versiona).

- Omenat. Tekee jatkuvasti mieli, ehkä kukoistavan kevään kunniaksi, kaikkea raikasta. Syön jääkaappikylmiä omenoita sylin täydeltä joka päivä. Ja juon lime-vettä aamuisin ja lounaan jälkeen.

- Perunat. Tein juuri espanjan tunnilla esitelmän Perun ruokakulttuurista, ja haaveilen sinne matkustamista ja 2500 erilaisen perunalajikkeen maistamista. Miksei voitaisi vähän monipuolistaa meidän kasvisvalikoimia ja rikastuttaa maaperää, eikä käyttää sitä typerästi ja saastuttavasti eläinten tehotuotantoon?

 

3 x Jos millään muulla ei olisi väliä, eikä raha olisi rajoite - mitä tekisin?

- Menisin J:n ja Jupiterin kanssa Italiaan, ehkä jonnekin uuteen paikkaan tai vaan Toscanan kukkuloille, joisin lasin punaviiniä jossakin villiksi muuttuneessa puutarhassa, söisin kypsiä viikunoita ja luumuja, kirjoittaisin käsin ja koneella, valokuvaisin, meditoisin, joogaisin.

- Kokeilisin jokaista Balin ravintolaa ja torkkuisin rannalla. Hassua on se, että kaikkine hyvinvointituristeineen Bali ei kiinnosta minua lainkaan juuri nyt, mutta oikeasti se terveysruokabuumi on siellä niin voimakas, että kiinnostaisi maistaa, kokeilla ja inspiroitua niistä annoksista. 

- Perustaisin eko-hostellin Kambodzaan tai B&B:n Italiaan tai pienen kahvilan jonnekin lämpimään ja maksaisin työntekijöilleni nelipäiväisestä viikosta saman verran, mitä he saisivat täysipäiväisestä viikosta.

Poimin tämän paidan itse asiassa Castel del Pianossa sijaitsevasta ilmaisen tavaran liikkeestä (ja aikalailla kaikki läheiseni vihaavat tätä paitaa hah).

3 x Lempikaupunkini

- Firenze. Tämä on lähikaupunki pikku kylälle Castel del Pianolle, jossa vietin kuukauden hidastaen elämää. Firenze oli sen maaseudun rauhan jälkeen niin suuri shokki ihmisineen ja vähän kieroine kujineen, joten päädyin viettämään puolitoista päivää sängyssä syöden marenkia ja oliiveita ja katsoen sarjoja. Join pullon punkkua lilluessani kylpyammeessa ja kuuntelin Sara Tavaresia. Tämän jälkeen tutustuin kaupunkiin ja se tuntuu kaikista eniten kodilta joka kerta, kun sinne päädyn.

- Vilnius – kotikaupunkini. Ikävä Užupia ja vanhaa kaupunkia, kylmää punajuurikeittoa (parasta) ja liettuan kieltä.

- En voi valita lempparia, mutta Kaliforniassa jokin kaupunki. Koko maa lämmittää sydäntä. Aurinko, valtameri, vuoret, metsä, ihmiset, markkinat, puut, eläimet, auringonlaskut.

 

3 x Näitä rakastan tehdä vapaa-aikanani juuri nyt

- Uusien ruoka-annosten kokoaminen

- Lentolippujen etsiminen, vertailu ja pieni haaveilu perheen näkemisestä ja kesän tuoksusta

- Ollaan J:n kanssa tehty sellaista aika hauskaa 30 päivää kestävää vatsalihastreeniä, minkä apin J löysi. Ja oikeasti nautin siitä kovasti! Herään, harjaan hampaat, juon lasin vettä, astun joogamatolle, verryttelen, venyttelen, aktivoin nukkuneita varpaitani ja muita kangistuneita osia, treenaan 20 minuuttia ja menen viileään suihkuun (kämpässämme on vihdoin lämmintä kylmän talven jälkeen – aurinko lämmittää koko päivän, mistä pystyy vielä näin alkukeväällä nauttimaan ilman tukalaa kuumuutta).

Ai että, ruokateema on niin vahvasti läsnä näissäkin vastauksissa. Olen oppinut niin paljon uutta, jonka haluaisin jakaa jokaisen maanpäällisen ihmisen kanssa. Tulossa siis lisää blogiinkin, kunhan saan muotoiltua ajatukseni ja löydettyä kaikki jo lukemani lähteet, joita en ole tallentanut. 

Tämä on jo niin vanha haaste, että en jaa tätä eteenpäin, mutta jos joku innostuu vastailemaan, niin luen erittäin mielelläni!

 

-> IG & Bloglovin'

Kommentoi