8h työpäivä täyttää 100v – onko nyt muutoksen aika?

Tänään on kulunut tasan 100 vuotta siitä, kun laki työpäivän lyhentämiseksi kahdeksantuntiseksi astui voimaan. Onneksi olkoon! Suomessa on muuhun maailmaan verrattuna lyhyt työviikko, meillä on liukuvia työaikoja, sunnuntain tuplapalkkoja, lomia ja työsuhde-etuja.

Kuitenkin olen viime vuosina miettinyt, onko tässä kahdeksantuntisessakaan työpäivässä mitään järkeä? Jos edellisestä muutoksesta työaikoihin on jo sata vuotta, ehkä on aika arvioida tilannetta uudelleen. Miltä kuulostaisi kuusituntinen tai nelipäiväinen työviikko? Olen erityisen iloinen huomatessani, että STTK on aloittanut keskustelun työviikon pituudesta ja työajoista.

1CFEEF6A-3FF0-4C95-AF31-63416FA2F59A.jpegNykyisessä kapitalistisessa, tuloshakuisessa ja tehokkaassa yhteiskunnassa on melko mahdotonta myöntää, jos ei haluaisi käyttää koko elämäänsä työntekoon. Jos uran rakentaminen ei ole se ykkösjuttu elämässä, leimautuu helposti laiskaksi ja keskinkertaiseen elämään tyytyväksi. Minun on myös vaikea ymmärtää, miksi joku haluaisi puurtaa pitkiä päiviä jonkun toisen yrityksen eteen, jos ei tietysti pidä sitä työtä erityisen tärkeänä.

Työajan lyhentämistä voi tarkastella esimerkiksi näiden muuttujien kannalta:

1. Tehokkuus

Ensinnäkin, kuten Pieta jo erinomaisesti kirjoittikin, kuka pystyy olemaan tehokas kahdeksan tuntia päivässä?

Ihmisillä olisi enemmän vapaa-aikaa oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja rentoutumiseen, mikä vaikuttaisi tehokkuuteen työpaikalla. Tuntuu, että se keventäisi oravanpyörän vauhtia ja oikeasti antaisi vapautta ihmisille, joiden on kuitenkin tehtävä töitä koko elämänsä ajan, jotteivät olisi yhteiskunnan taakkana.

2. Hyvinvointi

Toiseksi, työpäivän lyhentäminen kuuteen tuntiin lisäisi hyvinvointia aivan valtavasti, ottaen huomioon, että kuukausipalkka pysyisi suhteellisen samana. Göteborgissa eräässä hoitokodissa kokeiltiin kahden vuoden ajan 6-tuntista työpäivää, mutta kokeilu lopetettiin sen kalleuden vuoksi (kulut nousivat 22%, koska palkattiin 17 uutta työntekijää – mahtavaa!). Kuitenkin, tutkimuksessa on saatu vahvaa näyttöä lyhyemmän työpäivän positiivista vaikutuksista työntekijöihin.

Tietysti on mietittävä, olisiko esimerkiksi yrittäjän edes mahdollista lyhentää työpäiväänsä – erityisesti uran alkuvaiheilla todennäköisesti ei. Lyhyempää työpäivää tutkinut Aram Seddigh esittääkin, että kuusituntinen päivä sopisi parhaiten suuriin organisaatioihin, jossa ero työajan ja yksityiselämän välillä on selkeä.

3. Työttömyys

Työttömyys on Suomessa ja koko Euroopassa korkealla. Jos työpäivä lyhenisi, yritys joutuisi palkkaamaan enemmän ihmisiä. Suuri kysymys on, miten yritys voisi maksaa kuuden tunnin työstä saman verran palkkaa kuin kahdeksantuntisesta päivästä ja palkata vielä lisää henkilökuntaa? Uskon kyllä, että isoissa organisaatioissa ehkä tiukan alun jälkeen tämä alkaisi toimia, varsinkin jos lyhyemmästä työpäivästä säädettäisiin laki.

7EFB5E3A-6E8C-4BF3-A2FF-21BC613FFB96.jpegAsiat eivät ole mustavalkoisia, ja tässä keskustelussa on niin monta eri tasoa ja tekijää, jotka vaikuttavat lyhyemmän työpäivän mahdolliseen toteutukseen, mutta rehellisesti sanottuna valtaosalle kansalaisista tämä olisi todella hyvä juttu. Toisaalta yrityksillä ei varmaan ole minkäänlaista motivaatiota tuhlata enemmän rahaa työntekijöihinsä, mutta haluammeko elää pelkästään tuottaen heille voittoa?

Kaiken kaikkiaan voidaan olla varmoja, että maailmassa, jossa työnkuvat muuttuvat niin nopeasti juuri nyt, nykyinen työaika ei ole kehityksen loppuhuipentuma. Tulevaisuuden suuntaviivoja määritellään nyt.

Jos haluat, seuraa Bloglovinissa tai paina sydäntä <3

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta

tuomitsevuus vegaanipiireissä

77638C95-0E7B-4BFE-86D3-441C61A4F3A2.jpegLuin eilen Ylen julkaiseman artikkelin nuorten erityisruokavalioista ja vaikka voisin keskustella hetken laihduttamisesta, kiinnitin huomioni pieneen mainintaan tytöstä, joka aloitti vegaaniruokavalion sen trendikkyyden vuoksi ja lopetti, koska se oli liian hankalaa. 

Nuoret, rakkaat, ihan kaikenikäiset vegaanit, entiset ja tulevat sellaiset.

Ei tarvitse olla ”kaikki tai ei mitään” -ihminen.

Vaikka aloitatte vegaani-ruokavalion trendin vuoksi, yrittäkää sisäistää syyt valinnan taustalla – miksi vegaanit ovat jättäneet pois ne eläinperäiset tuotteet. Ja sen jälkeen, jos kertaheitolla tehty päätös veganismista on liian suuri (varsinkin vielä kotona asuville, minulle tämä olisi ollut aivan mahdotonta), miettikää, jos voisitte edetä pikkuhiljaa. Esimerkiksi elämä ilman punaista lihaa on aivan järjettömän suuri teko eläimille, maailmalle ja omalle terveydellenne.

Lokerointi (ja yleistäminen) on ihmisille luonnollinen tapa hahmottaa maailmaa, mutta usein se voi olla myös harhaanjohtavaa. Nykyään erilaisille kasvissyöjille on monta erilaista termiä ja vaikka kasvissyöjä oikeasti tarkoittaa ihmistä, joka syö pelkkiä kasvikunnan tuotteita, arjessa (ja ravintoloissa) kasvissyöntiin lasketaan usein kuuluvaksi myös maitotuotteet ja kananmuna. Siksi puhun tässä veganismista.

Olen miettinyt jo jonkin aikaa tapaa, jolla vegaanipiireissä keskustellaan ja kuinka vegaaniruokavalion suhteen on pakko mahtua tähän yhteen pieneen muottiin, josta ei saa lipsua. Puhutaan repsahduksista, ikään kuin tämä olisi jonkinlainen dieetti, eikä elämäntapa. Ja ymmärrän sen, että eläimettömään elämäntapaan eivät kuulu eläinperäiset tuotteet, mutta eikö rakastava ilmapiiri olisi tärkeämpi, kuin tämän repsahduksen aiheuttama mielipaha? Vegaaniruokavalio voisi olla myös helpommin lähestyttävämpi, jos sitä ei ympäröisi kilpailullisuus ja jonkinlainen fanaattisuus. Minusta olisi ihana keksiä jokin uusi nimitys ihmiselle, joka ei halua käyttää eläinperäisiä tuotteita, mutta vielä vähemmän haluaa satuttaa itseään stressillä ja itsensä ruoskinnalla, että syö silloin tällöin jotain kiellettyä. Ei tarvitsisi pelätä jäävänsä ”kiinni” ja saavan läksytystä, vaikka on tehnyt jo valtavan harppauksen eteenpäin ekologisempaan ja eettisempään ruokailuun. 95% -kasvisruokavalio voisi helposti toteutua 100% -veganismina, jos ei tarvitsisi stressata siitä, että tekee jotain väärin. Ja kaiken kaikkiaan, maailman kannalta olisi parempi, jos kaikki olisivat vapaamielisiä vegaaneja, eikä että kourallinen ihmisiä olisivat ehdottomia vegaaneja.

En ole vegaani, mutta pyrin syömään mahdollisimman vähän mitään eläinperäistä. Voisin helposti päättää heittää menemään veganismiin ”pyrkimisen” satunnaisen Snickersin tähden. Eikö olisi surullista, jos en tuntisi olevani tervetullut vegaaniyhteisöön, koska syön yhden suklaapatukan kuukaudessa? Saattaa mennä hetki, ennen kuin löytää esimerkiksi ihanan vegaanisen ichoc-hasselpähkinäsuklaan. Ei kaikkia tottumuksiaan voi muuttaa kerralla, varsinkaan maailmassa, joka on rakennettu sekasyöjille. Hidas, omaan tahtiin tapahtuva kehitys on yleensä myös pitkäkestoisin.

Ja voi hyvin olla, että jonakin päivänä lähitulevaisuudessa en halua mitään näistä nykyisistä paheistani ja kasvan täysvegaaniksi, kuten olen kasvanut nykyisyyteen yhdeksän vuoden lacto-ovo-pesco-vegetaristina olon jälkeen. Miksi tallata niitä, jotka ovat matkalla kohti parempaa? Tukekaa, rakastakaa, sivistäkää. Antakaa heille tilaa olla ja oppia, haluta olla vegaani koko sydämestä, tuntematta pilkkaa ”oikeilta vegaaneilta” ja häpeää epäonnistumisesta. Koska me kaikki teemme tämän päätöksen rakkaudesta – rakkaudesta eläimiä, ympäristöä ja itseämme kohtaan.

Rakkaudella,
GG

 

Jos haluat, seuraa Bloglovinissa tai paina sydäntä <3

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Ajattelin tänään Syvällistä