Ihan tavallisia kuulumisia+herkullinen pasta carbonara

Heippa!

Reilu vuosi sitten ostimme unelmiemme puutaloasunnon Portsasta ja remontoimme sen lattiasta kattoon. Tänään meidän kotimme on mukana Suomen kaunein koti -ohjelmassa! Laittakaapa siis MTV3 päälle klo 20.00 ja tulkaa mukaan jännittämään, miten meidän käy.

_F1A9142.JPG

_F1A9160.JPG

Mua alkoi lopulta jännittää niin paljon meidän jakso Suomen kauneimmassa kodissa, että en saanut mitään kunnollista postausta aikaiseksi. Ajattelinkin siis tulla tänne sitten vain höpisemään niitä näitä arkijuttuja. Eilen meillä oli perinteiseen tapaan ystäviemme kanssa ETA kisakatsomo (Ensi treffit alttarilla) – tää on niitä arjen parhaita juttuja! Ystävät, jotka asuvat lähellä ja joiden luo voit hiippailla iso kulhollinen itsetehtyä jäätelöä mukanasi (tämä jäätelö oli muuten menestys, joten sen ohjeen teen blogiin lähiaikoina!). Meillä tähän kisakatsomoon kuuluu tietysti viikoittain vaihtuvat mitä parhaimmat eväät. Tällä viikolla oli sienirisottoa ja lakritsijäätelöä ja viime viikolla feta-pinaattipiirakkaa ja salaattia. Voiko tän parempaa edes olla? Mitä me tehdään, kun ETA loppuu 😀 – ehkä vaan pidetään meidän tiistaista kiinni silti.

Huomiselle sovittiin ystävän kanssa lenkkitreffit. Ihanaa päästä nauttimaan tosta upeasta ruskasta ja ulkoilmasta toimistolla istutun päivän jälkeen. Toivoen ilta-aurinko pilkottaisi tuolloin ja saisi värit oikein hehkumaan.

Viikonloppuna on äitini syntymäpäivä ja nähdään myös pitkästa aikaa meidän lukion tyttöporukan voimin! Tätä on muuten odotettu, ei olla pitkään aikaan oltu kaikki tytöt koolla.Tämä viikko on siis pyhitetty ystäville, perheelle ja hyvälle ruoalle.

Tässä vielä hetki sitten Kolmistaan blogista bongaamani super hyvä carbonaran ohje teille jakoon, sillä tää oli todellista herkkua!

_F1A9125.JPG

KAIKKIEN AIKOJEN PARAS CARBONARA (2 henkilöä)

  • paketti pekonia
  • puoli pakettia spagettia
  • 2 keltuaista
  • 2 dl raastettua pecornioa
  • mustapippuria
  • 2 dl kuohukermaa
  1. Asettele pekonit leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 180 asteessa niin kauan, että pekonit ovat rapeita.
  2. Keitä pasta ohjeen mukaan.
  3. Erottele kulhoon 2 kananmunan keltuaista, 1,5 dl pecorinoa ja rouhu päälle monta rouhaisua mustapippuria.
  4. Kaada kerma paistinpannulle/kattilaan ja ala keittää kermaa pienellä lämmöllä kasaan. Rouhi tännekin vähän mustapippuria.
  5. Ota pekonit uunista, murskaa ne aivan pieniksi muruiksi, iske kermakastikkeen sekaan ja anna olla liedellä vielä hetkinen.
  6. Kaada pastasta vesi pois, iske pastat uudelleen samaan kattilaan.
  7. Iske pastan perään keltuais-pecorinoseos + kermakastike. Sekoita nopeasti kaikki keskenään.
  8. Tarjoile pecorinin ja rouhitun mustapippurin kanssa.

_F1A9117.JPG

Mitä just sun arkeen kuuluu?

 

-Maria

 

P.s Meidän jakso tulee siis tänään ulos klo 20.00, joten kaikki silloin ruudun ääreen ja Suomen kaunein koti katseluun!

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Niihän siinä sitten kävi, että…

meille muutti viikko sitten perjantaina kissanpentu nimeltä Elina, jonka nimi sittemmin vaihtui nimeksi Lempi. Lempi on aikamoinen pikku pippuri, kuten äitini häntä kuvaili. Minusta hän näyttää enemmän haisulilta 😀 Hain pennun kotiin Urjalan eläinsuojeluyhditykseltä perjantaina 28.9. Pentu oli koko pitkän kotimatkan hiljaa kopassaan toisin kuin Armas aikoinaan, joka maukui koko matkan. Piti oikein tarkistaa, että tuliko pentu edes mukaan. Ensimmäinen viikonloppu meni kissojen tutustuessa toisiinsa ja Lempi viettikin suurimman osan ajasta Armasta jahdaten tai sängyn nukkuen. Lempi on aika rohkea ja tutkii paikkoja aktiivisesti. Ruokahalu pennulla on myös aikamoinen. Armas ei ole vielä selvästikkään aivan varma, että oliko pentu hyvä hankinta ja tulee välillä minun tai mieheni viereen makaamaan aivan uupuneena pennun paimentamisesta. Lempi on jo moneen kertaan ehtinyt heittää kukkaruukuista mullat ulos ja säikäyttää Armaksen hyökkäämällä sen kimppuun sängyn alta. Välillä Armas istuu turvassa minun sylissäni Lempin lymyillessä sängyn alla 😀

_F1A8849.JPG

_F1A8734.JPG

_F1A8859.JPG

_F1A8861.JPG

Lempi on musta maatiaiskissa ja oli meille tullessaan noin 14 viikon ikäinen. Pentu oli löydetty metsästä, josta ei löytynyt emoa tai muita pentuna. Silloin Lempi oli otettu eläinsuojelulle haltuun. Bongasin ilmoituksen facebookista ja sittenhän se oli jo menoa. Mietimme tosin asiaa muutamia päiviä asiaa harkiten, sillä vaikka meillä on jo yksi kissa ei toisen hankkiminen ole sen pienempi päätös. On myös varauduttava siihen, että jos kissat eivät tulekkaan toimeen keskenään. Myös kissojen tutustuttamiseen on hyvä perehtyä etukäteen ja alkuvaihe voi silti olla aika hermoja raastava.

Ensin soitettuani pennusta eläinsuojeluyhditykselle se oli jo ehditty antaa toiseen kotiin. Meidän onneksemme tilanteen toisessa perheessä muututtua pari päivää myöhemmin sain ilmoituksen, että Lempi voisikin muuttaa meille. Sovimme noudon perjantaille 28.9 ja ajelin isäni kanssa hakemaan pennun kotiin. Mikäli harkitsette kissan hankkimista suosittelen ehdottomasti katsomaan eläinsuojeluyhdistysten sivuilta. Tälläkin hetkellä eläimiä on monessa paikassa niin paljon, että uusia ei edes pystytä ottamaan vastaan. Voit tarjota kiitolliselle eläimelle hyvän loppuelämän kodin ja se lämmittää mieltä ikuisesti.

_F1A8865.JPG

_F1A8913.JPG

_F1A8937.JPG

 

Sellaista kissojen elämää täällä siis! Toivottavasti heistä tulee vielä hyvät kaverit ja kissoista on seuraa toisilleen meidän ollessa töissä ja harrastuksissa.

 

-Maria

 

ps. itku meinasi päästä, kun kissat yhtenä iltana käpertyivät sohvalle viltin päälle vierekkäin.

 

Suhteet Oma elämä