50 sävyä harmaata väsymystä
Olenko väsynyt hiipivään pimeyteen vai mikä minussa on vialla?
Kaamosväsymys hiipii tänä vuonna aikaisin. Yleensä en reagoi vuodenaikojen muutokseen näin voimakkaasti, joten huomaan pohtivani: olenko vain uupunut vai onko kyseessä temppuileva kilpirauhaseni? Asiaa ei paranna se, että niin töissä kuin vapaa-ajallakin on tuhat rautaa tulessa. Lisäksi koen syyllisyyttä väsymyksestäni: minullahan on kaikki hyvin. Miksi pirussa minua sitten nukuttaa koko ajan? Työn ja tavoitteellisen treenaamisen lisäksi minulla ei ole voimavaroja muuhun. Makaan vapaa-ajalla joko X-asennossa sängyn pohjalla tai kääriydyn vilttiin television ääreen rapsuttelemaan kissoja ja katsomaan tämänhetkisiä lempisarjojani (Succession, HBO ja Good Girls, Netflix). Muuhun energiaa ei riitä.
Niin ja syömiseen on lisäksi aikaa. Ottaa oikeasti päähän kaikki ne ”Irti sokerikoukusta” -mainokset, jota sosiaalisen median fiidi tuputtaa minulle. Aivoni tarvitsevat sokeria tähän aikaan vuodesta. En todellakaan aio lopettaa / vähentää sokerin syömistä. Sokeri ei ole vihollinen – eikä ruoka-aineiden karsintaan keskittyvä kituminen ole ikinä ollut minua varten. Jos jonkun ruuan kieltää itseltään, sittenhän siitä muodostuu pakkomielle, joka viitoittaa tietä repsahdukseen mikä puolestaan johtaa epäonnistumisen kokemukseen ja itseinhoon. Been there, done that, never again.
Tähän aikaan vuodessa ymmärrän täysin niitä, jotka muuttavat aurinkoisemmille leveysasteille. Jos pätäkkää olisi, en muuta tekisikään kuin imisin auringon energiaa itseeni.
Kävin jo verikokeissakin – olen syönyt kilpirauhaslääkkeitä vuodesta 2004. Yleensä arvoni pysyvät todella tasaisina, joten en kuitenkaan usko, että vika on siinä. Tiedän, että suosituksen mukaan riittää, että kokeessa käy ennen klo 12 ja koetta ennen saa syödä. Raahauduin kuitenkin vanhasta tottumuksesta jo kukonlaulun aikaan paikalliseen terveyskeskukseen ennen aamupalaa.
Vähän helpottaa oloa, kun yhteiskunta avautuu ja etätyösuositus loppuu. Maskisuosituskin on ohitse. Tiedän, että käyttämälläni maskilla suojaan etupäässä muita, joten käyttöä on siksi todella hankala lopettaa. Toisaalta pelkään väsyväni vielä lisää päivittäisissä sosiaalisissa kohtaamisissa. Poikkeusaika on vahvistanut voimakkaasti introverttipiirteitäni.
PS: Tulipa katsottua Suomen poliittista kenttää aikoinaan kuohuttaneen Tamminiemen pesänjakajat-teoksesta kertova Yle Areenan dokumentti Pesänlikaajat – erään kirjakohun anatomia. Kumma, miten näin mielenkiintoisesta aiheesta oli saatu näin tylsä ohjelma – täyttä pintaa, eikä tarpeeksi sisältöä. Etenkin tennismetafora aiheutti suurta myötähäpeää.
Aino Elina