Miksi kansalaistottelemattomuus on tärkeää?
Moni pahoitti mielensä eduskuntatalon pylväiden ruiskuttamisesta punaisella maalilla. Lisäksi vihreiden puoluekokous on viikonloppuna käynnissä, mutta onko sillä enää mitään väliä?
Keskiviikkona Elokapina ja ruotsalaiset aktivistit Återställ våtmarkerista osoittivat mieltään Suomen valtion turveyhtiö Neovan (ex Vapo) turvebisneksen vuoksi eduskuntatalolla. Moni pahoitti mielensä kun graniittipylväät värjättiin punaisella. Olin kokouksessa, ja samalla seurasin sivusilmällä Hesarin livelähetystä pylväiden pesusta, koska pelkäsin lynkkausmielialaa nuoria aktivisteja kohtaan, jos pylväiden pesu ei onnistu. Ja väri näytti lähtevän hyvin pois.
Kansalaistottelemattomuus raivaa julkista tilaa asialle: aktivistien tarkoitus on nostaa viesti kansakunnan agendalle. He eivät kaipaa hyväksyntääsi. Monet muutokset kuten useissa maissa turkistuotannon lopettaminen (Suomi ikävästi tässä jälkijunassa), naisten äänioikeus ja Intian itsenäistyminen on saatu aikaan kansalaistottelemattomuudella. Isäni tädit olivat suffragetteja ja naisasialle omistautuneita. Aikalaiset paheksuivat, kuten Elokapinaa paheksutaan nyt.
Ainutlaatuisten suoekosysteemien kuivattaminen ja syntyneiltä turvepelloilta turpeen myyminen polttoaineeksi ei ole kestävää bisnestä, vaikka lopputuloksena saataisiinkin esimerkiksi lääkkeissä tarvittavaa aktiivihiiltä. Lisäksi turpeenotto rehevöittää vesistöjä.
Turpeen energiakäyttöä ei veroteta samoin periaattein kuin muita fossiilisia polttoaineita. Muista fossiilisista lämmityspolttoaineista maksetaan Suomessa hiilidioksidiveroa. Turpeen epäsuorien verotukien arvioidaankin olevan noin 95 miljoonaa euroa vuonna 2025. Noin puolet globaalista turpeen energiakäytöstä tapahtuu Suomessa.
En ole mikään mielenosoittaja. Jos osallistuisin mielenosoitukseen, en pystyisi edes näytösluonteisesti ja väliaikaisesti tuhoamaan julkista omaisuutta. Puhumattakaan siitä, että kykenisin istumaan ajoradalla, josta minut kannettaisiin pois. Luultavasti väistyisin heti kun poliisi antaisi poistumiskäskyn ”ei tarvitse kantaa, minäpä hiippailen tästä takavasemmalle”. Sen vuoksi on hyvä, että nuori polvi on niin peloton, että heillä on pokkaa osoittaa mieltään. Meillä on vain yksi asuttava planeetta, jota olemme loputtoman talouskasvun kiihkossa tuhoamassa. Minä ehdin todennäköisesti kuolla, ennen kuin planeetastamme tulee asuinkelvoton, mutta entä nuorempi sukupolvi?
Jos Elokapina jotenkin epäilyttää, kehotan sinua katsomaan Virpi Suutarin dokumentin ”Havumetsän lapset”. (Ainakin Apple tv:llä vuokrattavana). Kuvatut aktivistit todella ovat metsän lapsia.
Yksinäinen ratsastaja palaa pelastamaan vihreän puolueen?
Tätä kirjoittaessani oppositiopuolue vihreät viettävät puoluekokoustaan Espoossa. Kuten Nordic Business Forumissa puhunut Brené Brown, myös minä nykyään inhoan termiä woke, josta on konnotaatioltaan tullut aivan jotain muuta, kuin mitä termi alkujaan käsitti. Usein wokeen liitetään tietty ehdottomuus, ja se, että se keskittyy lillukanvarsiin sen sijaan, että oikeasti järisyttäisi systeemiä. Tähän mennessä, kuten HS:n pääkirjoitus lauantaiaamuna totesi, uutiskynnyksen on ylittänyt vihreiden kokoontumisesta vain se, alkavatko he ajaa moniavioisuutta lakiin vai ei.
Mielestäni woke mädätti vihreät. Puolue keskittyy identiteettipolitiikkaan, kun sen pitäisi puhua niistä asioista, jotka äänestäjiä oikeasti kiinnostavat. Vihreät hylkäsi juurensa, jotka syntyivät Koijärvellä: se ei ole enää vuosiin halunnut leimautua yhden asian (eli luonnonsuojelun) puolueeksi, vaikka siinä olisi sen vahvuus. Todellakin tarvitsisimme puoluetta, joka ajaa luonnonsuojelun asiaa nyt kun maailma palaa. Ja heillä olisi siinä katu-uskottavuutta. Nyt tämänkin puheenaiheen ja koko punavihreän blokin kuuluvimman äänitorven on kaapannut itselleen kasvava vasemmisto.
Vihreät mataa kannatusalhossa, vaikka puolue yritti haistella nykyisiä tuulia (eli oikeiston nousua meillä ja muualla), ja valita puheenjohtajakseen enemmän oikealle kallellaan olevan Sofia Virran. Tilanne on kulminoitunut siihen pisteeseen, että Ville Niinistö kaivetaan naftaliinista pelastamaan puoluetta. (Ok, Niinistö on minun ikäiseni, ja ilmoitti itse palaavansa, mutta silti!)
Saa nähdä mitä yksinäisen ratsastajan paluu vihreiden päivänpolitiikkaan oikeasti tarkoittaa – otetaanko hänet vastaan pelastajana, vai setämiehenä, joka rasittavasti yrittää sönköttää nuoremmalle naiselle, miten maailma makaa.
Aino Elina
Kuvat Elokapina, valtioneuvoston kanslia ja oma arkisto.