Se on siinä: 15 parasta alkuvuoteen 2025
15 parasta katsomaani, kuuntelemaani, kokemaani, syömääni ja ostamaani asiaa alkuvuonna.
Joten pitemmittä puheitta: parasta just nyt, ole hyvä!
Katsomaani
Slow Horses (Apple TV)
Sekalaisten vakoojahylkiöiden sakki jännittää, hellyttää ja itkettää. Kirkasotsainen River (Jack Lowden) haluaa kovasti olla sankari, mutta on ehkä vähän turhan naiivi menestyäkseen vakoojana. Urallaan epäonnistuneet MI5-agentit saavat viimeisen mahdollisuuden rääväsuisen ja hygieniastaan piittaamattoman Jackson Lambin (Gary Oldman) alaisina. Tämä sarja on oikea löytö ja katsoin kaikki ilmestyneet tuotantokaudet lähes putkeen. Ja jatkoa – on toivottavasti pian – luvassa!
The Wire (Max)
Klassikko, joka jäi ysärillä katsomatta. Sarja on ihan hyvä, vaikka naiskuva ärsyttääkin. Naiset ovat joko sänkyyn vietäviä tai rikoksen uhreja muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta.
The Sex lives of college girls (Max)
Onko tässä tämän ikäpolven Sinkkuelämää? Tytöt eri taustoista aloittavat opiskelun yliopistossa, ja päätyvät toistensa kämppiksiksi. Koomisempi kuin Sinkkuelämää, mutta ah mikä raikas tuulahdus, ollapa nuori!
Penguin (Max)
Pikkutekijä Oz Cobb haluaa isoksi rikospomoksi, ja on sen eteen valmis uhraamaan kaiken. Tunnistamattomaksi maskeerattu Colin Farrell on hyvässä vedossa, mutta show’n varastaa mafioson tytär Sofia Falcone (loistava Cristin Milioti).
Wallace ja Gromit: Kosto kynittävänä (Netflix)
Luin jostain, että Aardmanin animaatiostudioiden elokuvissaan käyttämän vahan valmistaja lopetti, ja studio osti tehtaan loppuvaraston, joten studion tuleva elokuvatuotanto voi olla uhattuna. Pingviini Feathers McGraw (muistat varmaan Aardmanin elokuvasta Väärät housut) palaa kostamaan Wallacelle ja Gromitille. Leffa on myös kommentti tekoälykeskusteluun. Puutarhatonttumainen Norbot-robotti on oiva työkalu, mutta tekee aina samanlaista jälkeä ja on väärissä käsissä jopa vaarallinen.
Lukemaani
Mariana Enriquez: Mitä liekit meiltä veivät
Goottilaisen realismin kuningatar on H.P. Lovecraftinsa ja Edgar Allan Poensa lukenut, teoksen novellit raapivat kiduttavasti tiensä ihoni alle.
Clive Barker: Veren kirjat 1–3
Täytyy sanoa, että Barkerin mielikuvitus on vertaistaan vailla. Lisäksi hänellä ei ole oikein mitään pidäkkeitä, mikä tekee lukemisesta melkoisen kokemuksen. Lapsuudenkavereille tiedoksi: Esiteininä katsomamme ”laatuleffa” Raakapää Rex perustuu Barkerin novelliin, vaikka leffa olikin aika lailla siivonnut tarinaa. (ja muille tiedoksi: kyseisen leffan stop motion tekniikalla tehty Rex näytti siltä kuin Godzilla-nuken pää olisi vain liimattu He-Manin kehoon. Lisättynä kökköön näyttelemiseen ja nauru oli taattu!)
Ostamaani
Sence vitamin C Day Cream
Törmäsin jossain naistenlehdessä listaukseen halvoista kosmetiikkalöydöistä, josta tämän bongasin. Tokmannilta löytynyt alle 3 euron rasva on yllättävän kelpo tuote! Lisäksi syötin rasvan ainesosat INCI Decoderiin, ja hyvältä näytti. Rasva saattaa aiheuttaa joillekin näppyjä, mutta ainakaan minulle niitä ei ole tullut, vaikka ihoni onkin herkkä saamaan näppyjä. (Kärsin nuorena aikuisena aknesta).
Kokemaani
Gothic Modern Ateneumissa
Keskiajan ja renessanssin taiteen merkitystä 1900-luvun taiteilijoille ei ymmärtääkseni ole paljoa aikaisemmin käsitelty. Näyttely on Ateneumin suursatsaus, jonka suunnittelu aloitettiin jo 2018. Omia suosikkeja näyttelystä olivat Lucas Cranach vanhempi ja Marianne Stokes. Yhteistyössä tehty näyttely matkaa seuraavaksi Wienin Albertina-museoon ja Oslon Nasjonalmuseetiin.
Trajal Harrell ja Zürich Dance Ensemble: The Köln Concert Tanssin talossa
Tanssiteos alkaa neljällä Joni Mitchellin kappaleella, jonka jälkeen ryhmä eläytyy Keith Jarrettin jazzlevytykseen The Köln Concert. Olin vaikuttunut – ja nähtävästi Jarrett on niitä harvoja jazzmuusikoita, joita en inhoa. The New York Times nimesi tanssiteoksen yhdeksi ilmestymisvuotensa parhaista tanssiesityksistä. Esitys oli osa Sivuaskel-festivaalia.
Saimaa Savoy teatterissa
Vol. 6 & Vol. 7 tupla-albumi soitettiin illan aikana läpi. Bändin konserttisalikiertue alkoi tällä keikalla helmikuussa. Ilta tarjosi vaivatonta virtuositeettia. Maija Vilkkumaan kokoonpanolle tekemä Pitkii päivät kosketti niin. Mietin sitä kuunnellessani jo aikuista sukulaistyttöä, jonka syntymäpäivä oli keikan päivänä, ja kuinka ihan vähän aikaa sitten hän oli pieni. Suomessa ei ole Saimaan veroista: yhtye kun ottaa vaikutteita niin klassisesta rokista, progesta kuin folkistakin. Ei ihme, että keikka oli loppuunmyyty! Ja aivan parhaat välispiikit!
Oppitunteja eläville Kansallisteatterissa
Kävin Kansallisteatterissa kahtena peräkkäisenä viikonloppuna, mutta pidin enemmän Akse Petterssonin Oppitunteja eläville -näytelmästä kuin Jäniksen vuodesta. Ensinnäkin ajankuva: 70-luvulle sijoittuva näytelmä on herkullisesti lavastettu ja puvustettu. Toisaalta näytelmä on täyttä dadaata: ymmärtääkseni Petterssonin näytelmät muodostuvat pitkälle esiintyjien improvisoinnin myötä. Tulevaisuutta tutkitaan, mutta onnettomin tuloksin. Lisäksi Ringa Mannerin ja Karin Mäkirannan esittämät kappaleet ovat upeita, heidän äänensä soivat niin kauniisti yhteen.
+40 disko Apollossa
+40 diskoissa ihan parasta on se, että ne alkavat jo klo 19, joten ehdit hyvin tanssia monta tutkia putkeen, ja päätyä hyvissä ajoin ennen viimeistä metroa kotiin. Tällä kertaa meno oli katossa alkutahdeista, tanssilattia täyttyi melkein välittömästi tapahtuman alkaessa. Klubi järjestetään aina eri lokaatioissa, mutta ainakin Apollo toimi siinä, että klubi tuli ihan täyteen, lisäksi tanssilattialta löytyi tällä kertaa myös miehiä. Tapahtumaan oli myös panostettu enemmän kuin yleensä esitanssijoin ja jonglöörein.
Lukuseura
Ronja Salmen luotsaama (liittymislinkki löytyy hänen Instagram-profiilistaan) Lukuseura kokoontuu kerran kuussa Tekstin talon Bar Typossa aina kahden tunnin ajan kerrallaan. Lukusessioita on kaksi, joiden jälkeen keskustellaan luetuista kirjoista. Mukaan siis voi tulla millä tahansa kirjalla. Ihanan seesteinen tapa viettää sunnuntaipäivää muiden kirjaihmisten kanssa!
Syömääni
Ravintola 305
Hakaniemessä alkaa jo olemaan paljon hyviä ravintoloita, ja 305 oli itselle uusi tuttavuus. Otimme kolmen ruokalajin menun viinipaketeilla, ja ruoka oli aivan täydellistä. Hopi hopi kokeilemaan, ymmärtääkseni menu vaihtuu taas muutaman viikon päästä, ja ainakin tämä hipoi täydellisyyttä. Etenkin pääruuan made aiheutti ihastuneita huokauksia, ja jälkiruokana ollut porkkanakakku oli parasta koskaan syömääni (ja minähän siis syön usein porkkanakakkua, se on yksi useimmin tilaamistani herkuista, kun käyn hemmottelemassa itseäni kahvilassa).
Aino Elina
Kirjoituksen idea on saatu Haley Nahmanin Substackista Maybe Baby