Entinen naisvihaaja tässä, terve!

Nuorempana yritin vakuuttaa miehet, etten ole kuin muut naiset ja halveksuin kaikkea naisellista.

Tällä viikolla vietettiin kansainvälistä naistenpäivää, (Korjatkaapa joku enemmän tietävä, mutta eikö naistenpäivä ole kotoisin Neuvostoliitosta? Nähtävästi tätä juhlapäivää ei kuitenkaan lakata Venäjä-pakotteiden keskellä juhlimasta.) ja se sai minut miettimään omaa naiseuttani ja suhdettani naisiin. Nuorempana olin ilmiselvä pick me girl. Olin sisäistänyt ja toteutin naisvihaa tekemisissäni ja sanoissani. Olin äijempi kuin kovin äijä.

”En ole kuin muut tytöt”, julistin ympärilläni oleville pojille ripsiäni räpytellen. Naiseus edusti kehittymättömässä mielessäni heikkoutta – ja viimeiseksi halusin olla heikko. Olin cool girl kauan ennen Gillian Flynnin Kiltin tytön Amy Dunnen monologia.

Olin arvoitus myös itselleni, vaihtaen persoonallisuutta ja tapojani seurustelukumppanin mukaan. Oletko pelaaja, game on! Oletko maailmantuskaa ja mielenosoittamista? Tokihan menemme marssimaan hyvän asian puolesta. Haluatko leikkiä kotista keskellä ei mitään – tokihan me muutamme viettämään ikävää pikkupaikkakunnalle opetellen vähitellen vihaamaan toisiamme.

Samalla suhtauduin naisellisuuteen halveksuvasti. ”Miten tuollaisilla kynsillä pystyy tekemään mitään?” ”Liikkuuko tuolla hiuslisäkkeiden alla mikään aivosolu?” ”Kauhea mikä sotamaali!” Tässä otos sisäisestä puheestani kohdatessani ulkonäköönsä panostaneita naisia. Aivan kuin se olisi jotenkin ollut pois minulta, että toinen on näyttävä. Häpeän olleeni tällainen misogyninen idiootti. Ja vaaleanpunainen väri oli mielestäni pahinta mitä voi olla, koska sen käyttäminen vähintäänkin surkastuttaa naisen aivot.

Totta on kuitenkin myös se, että inhosin (ja inhoan edelleen) kaikenlaista draamailua ja kohtauksia. Tämä johtuu luultavasti siitä, että äitini järjesti noita molempia. Halusin erottaa itseni sukupolvien jatkumosta ja olla toisenlainen nainen kuin äitini (jonka nuoressa mielessäni yhdistin nähtävästi edustamaan naiseutta kaikkinensa). Myöhemmin tulin siihen tulokseen, etten vihannut muita naisia. En vain voinut sietää äitini käytöstä.

Opettelen yhä sitä, että voin pitää tyttömäisistä asioista ja olla naisellinen. Jos tämä aiheuttaa miehistä ylenkatsetta, siitä vähät välitän.

Cool girl kertoo vain siitä, että omat rajat – ja se mitä on valmis tekemään miellyttääkseen toista – eivät ole vielä selvillä. Elämänkokemus, kyynisyys, itseironia ja se, että lopulta opin rakastamaan itseäni pelastivat minut vihdoin toisten jatkuvalta miellyttämiseltä parisuhteessa.

Aino Elina

Kuvat Unsplash

Auta Ukrainan sodan uhreja – katso kooste avustuskohteista tästä: https://linktr.ee/apuaukrainaan