Jouduin luomaan uudestaan suhteeni ruokaan päästäkseni irti ahmimisesta

Twitterissä kysyttiin neuvoja painonpudotukseen.

Ja tietty vastasin laihdutuksen kokemusasiantuntijana näin:

Ja sitten aloin miettimään, mitä tulikaan kirjoitettua ja mitä se kertoo minusta.

Kurikuurista ahmimiskohtauksiin

Olen nuorena ja aina 28 -vuotiaaksi saakka ollut laiha. Tuon jälkeen kilot kuitenkin alkoivat karttua. Aloitin ensimmäisen laihdutusurakkani joskus 2013, ja paino tippui ihan kivasti, mutta juuttui lopulta mielestäni liian korkeaan painoon.

Selfie sporttivaatteissa.
Olin tässä kuvassa hoikka, mutta en siltikään ollut tyytyväinen painooni.

Mielestäni paino oli saatava vielä alemmas – keinolla millä hyvänsä, joten tilasin netistä kunto- ja kurikuurin. Noudatin ruokavaliota, ja sainkin painon alemmaksi. Mutta millä hinnalla. Ohjelmaan kuului yksi ”cheat day” viikossa, jonka tarkoitus oli buustata aineenvaihduntaa syömällä kaloreita laskematta. Minusta se teki ahmimisongelmaisen.

Saavutettuani tavoitepainoni en uskaltanut palata täysin normaaliin syömiseen, vaan jatkoin käytännössä kanan ja raejuuston syömistä seuraavat pari kolme vuotta, ja lauantaisin tyhjensin kuiva-ainekaapit kaikesta rasvaisesta, sokerisesta ja suolaisesta. Kaikki vain sen eteen, että pysyisin laihana.

Tuorepuuroa puolukoilla valkoisessa kulhossa.
Nykyään syön aamupalaksi joko tuorepuuroa tai mysliä siksi koska pidän niiden mausta, en siksi että joku käskisi.

Eihän kukaan jaksa tuollaista elämää lopun ikänsä. Joku on sanonut, että itsekuri on kuin kuminauha, joka jatkuvasti venyy ja venyy, kunnes lopulta ei palaudu ja napsahtaa. Lopulta aloin syömään normaalisti, ja kilot tulivat tietysti takaisin. Kehoni oli varmasti muutenkin jo säästöliekillä (huolimatta lauantain ahmimisesta), joten kilot palasivat nopeasti.

Kaksi kuvaa minusta, jossa painoa toisessa +13 kiloa ja toisessa -13 kiloa.
Painoni seilaa näiden kahden ääripään välillä – ja se on täysin ok.

Ei dieetti vaan elämäntapa

Päätin jouluna 2019 panostaa – tällä kertaa omaan terveyteeni ja lisätä liikuntaa ja lopettaa arvottamasta ruokaa hyväksi tai huonoksi. En enää kieltäisi itseltäni mitään ruokaa, vaan kiinnittäisin huomiota annoskokoihin ja siihen, että lopettaisin ruokailun heti kun olen kylläinen. Tämä siksi, etten myöhemmin retkahtaisi ahmimaan suuhuni kaiken mitä kaapista löytyy.

Akseli Gallen-Kallelan Ad Astra.
Loin ruokasuhteeni uudelleen.

En edusta intuitiivista syömistä tai muuta -ismiä. Tällaisiin ryhmiin kuuluvat kutsuvat kaltaisiani ruuan punnitsijoita dieettimielisiksi ”diet mind”. Haluan kuitenkin summittain tietää paljonko syön. Jokainen taplaa tyylillään, ja ainakin tämä tyyli on ehkäissyt ahmimiskohtaukseni jo yli vuoden ajan.

Syön ihan tavallista kotiruokaa, eineksiä ja puolivalmisteita. Välillä saatamme tilata ruokaa kotiin. Tätä kirjoittaessani esimerkiksi sulattelen juuri erinomaista napolilaista pizzaa. Niin ja pienen määrän karkkia syön lähes päivittäin  tähän aikaan vuodesta olen varsinainen sokerihiiri.

Kuva pizzasta.
Elämässä pitää olla tasapainoa. Pizza silloin tällöin tekee hyvää.

Elämä on elämästä nauttimista, ei kurikuureja ja sitkun -elämää varten. Jo aika pitkälle pääsee hyvillä yöunilla ja säännöllisellä ateriarytmillä. Pyrin olemaan keholleni kiltimpi, enkä jatkuvasti rääkkää sitä vähäkalorisuudella tai vedä sykkeitä tappiin hikiliikunnalla. Tilalle on tullut lempeämpi jooga, kävely ja vaellus luonnossa. Summa summarum: kohtuus kaikessa. Ja jos oikeasti haluat bikinikuntoon, niin pue sopivat bikinit päälle ja voilà, olet rantakunnossa!

Aino Elina

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *