Kalorikyttääjä tässä, hei

Olen ikuinen herkkuhiiri, joka tietää tällä hetkellä tarkalleen, montako kaloria päivittäin syö. Yritän nyt ruokani punnitsemalla ehkäistä sen, etten saisi ahmimiskohtausta, ja söisi kaappeja tyhjäksi.

Kuva lohinigiri susheista.
Sushi on suurta herkkua, ja herkuttelen sillä noin kerran viikossa.

Välillä tuntuu siltä, että elämä on yhtä takapakkia. Tasapainoilen taas vaihteeksi ahmimishalujen kanssa. Elämässä ei ole oikeastaan muuttunut mikään: työstressin määrä on vakio, ihmissuhteet ovat kai suht kunnossa ja yritän ottaa aikaa itselleni ulkoilemalla ja joogamatolla. Tästä huolimatta tekisi vain mieli sanoa f*ck it, ja tunkea suuhunsa kaikki suolainen, mikä kaapeista löytyy.

Minä ulkoilemassa Keskuspuistossa, olen pysähtynyt poseeraamaan.
Ulkoilu on näinä aikoina tärkeämpää kuin koskaan.
Selfie minusta töissä luurit päässä, koneen ääressä.
Töissä koen välillä riittämättömyyttä, kun yhtenä ihmisenä en pysty kaikkeen, mihin haluaisin. Pahoittelut taustan kaaoksesta (näkyvillä muun muassa syödyt lakurasiat, mitä ei ihan vähän olekaan). Maalaus taustalla oikealla on puolisoni isoäidin tekemä, ja sillä on tunnearvoa.

Johonkin puutteeseen elämässä se viittaisi, johonkinhan tyhjyyteen minä ahmin. En vain vielä ole paikallistanut, mihin?

Lyhyen googlauksen jälkeen löysin Seuran artikkelin, jonka mukaan noin 100 000 suomalaista sairastaa ahmintahäiriötä.

Artikkelin mukaan ruualla muun muassa turrutetaan riittämättömyyden tunteesta johtuvaa pahaa oloa, täytetään tyydyttymättömiä tarpeita tai se on keino rentoutua. Ruokaa käytetään siis mielialalääkkeenä.

Artikkeli kuitenkin luo toivoa parantumisesta, ja kehottaa tutustumaan itsehoito-oppaisiin.

Kuva Keskuspuiston kävelytiestä.
Olen astumassa uuteen, saa nähdä, mihin itsehoito-oppaat tieni vievät.

Hyvä terveyden artikkeli aiheesta aprikoi puolestaan, että ongelma on hankala, koska esimerkiksi alkoholisti voi lopettaa alkoholinkäytön kokonaan, mutta ahmimisongelmainen ei tietenkään voi lopettaa syömistä.

Myös tämän kirjoituksen mukaan ruualla hallitaan tunteita ja turrutetaan etenkin negatiivisia tuntemuksia.

Olen tottunut esimerkiksi palkitsemaan itseni ruualla, ja juhlistamaan elämän huippuhetkiä käymällä ulkona syömässä. Ruoka on minulle suuri nautinto. Yritän syödä säännöllisesti ja pidän ruokapäiväkirjaa. Käytännössä kuitenkin ”laidunnan” koko työpäivän ruokakaapeilla ja syön illalla, jos katson televisiota. Kuivakaapin ovi narahtaa tuon tuosta, kun haen täydennystä. Ruuan punnitseminen tuo minulle kuitenkin hallinnan tunnetta, ja uskon, että ilman sitä ahmisin enemmän.

En siis usko, että tilanne olisi niin paha, että kyseessä olisi minun tapauksessani ahmintahäiriö. Aion kuitenkin tutustua itsehoito-oppaisiin, ja pohtia sitten seuraavaa askelta.

Wish me luck!

Aino Elina

hyvinvointi ajattelin-tanaan mieli hyva-olo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *