Kauhukirjallisuus auttaa käsittelemään vaikeita tunteita

Kirjallisuuden eri lajien arvottaminen lukukelvottomaksi on niin väsynyttä. Ehdotus siitä, että kauhukirjallisuus kiellettäisiin, kertoo enemmän ehdottajasta itsestään.

Kirja ja yrtti asetelmassa.
Sama kai, mitä lukee – kunhan lukee. Kuva Unsplash.

Käsi ylös kuka EI lukenut kauhua lapsuudessa ja varhaisina teinivuosina? Olettaisin, että ylös nousee vain harva räpylä. Lapsuudessa kotonani oli paljon kirjoja, ja mitä ei kotoa löytynyt, löytyi lähikirjastosta. Minua ei kielletty lukemasta mitään, tosin äiti piilotti (kuulemma seksiä tihkuvat) Harold Robbinsin teokset lapsilta (en tähänkään päivään mennessä ole lukenut yhtään Robbinsin teosta – toisin kuin sisareni, jotka löysivät äidin piilon).

Vedin kotiin talvella pulkalla kirjoja kirjastosta, joiden sisältö vaihteli hyveellisestä Tiinasta ja Neiti Etsivästä aina Kingin kirjoittamiin kauhujärkäleisiin.

Jo ennen koulun alkua isosiskoni kertoi parhaat kauhutarinat. Ala-asteella löysimme ystävieni kanssa läheisestä divarista Yöjutut, joten viikkorahat menivätkin sitten sinne, irtokarkkeihin ja VHS-kasettien lainaamiseen (kauhua, totta kai). Yrittäjähenkinen ystäväni piti pulpetissaan Yöjuttu-lainaamoa, kunnes opettaja takavarikoi ne.

Yksinäinen lepakko lentää.
Kauhukirjallisuudessa vampyyrit voivat muuttua halutessaan lepakoiksi. Kuva Unsplash.

Kauhukirjallisuus auttoi minua käsittelemään vaikeita tunteita, pelkoa, pettymystä, ulkopuolisuutta ja kauhua turvallisesti. Kauhusta opin vielä paremmin kuin vanhemmilta, ettei vieraisiin todellakaan kannata luottaa ja että hirviöiden lisäksi jokaisella on omat demoninsa.

Niinpä ryystin aamukahvit väärään kurkkuun, kuin luin Hesarista nuorisolääkärin mielipidekirjoituksen, jonka mukaan oli väärin, että kahdeksasluokkalaiset saivat valita äidinkielentunnille kirjakseen kauhua, missä kuokkamummo murhaa. ”Kauhu ei ole missään muodossa kenellekään hyväksi, ei lapsille eikä aikuisille”, Minna Joki-Erkkilä kirjoittaa (jos hän sanoisi sen, niin varmaankin ääni oikeudentunnosta väpättäen). Joki-Erkkilä viittaa siihen, että monet (anteeksi, mutta ketkä?) ovat saaneet elämää rajoittavan pelon kauhukirjallisuudesta tai -elokuvista. Ja tässäpä varmaankin on nuorten pahoinvoinnin ja koulusurmien syy.

Onko tässä Draculan linna? Linna Transilvaniassa.
Onko tässä Draculan linna? Branin linna Romaniassa, kuva Unsplash.

Voe hyvän päivän tähen. Onkohan kirjoittaja koskaan edes lukenut kauhua? Kuten aina, sivusta on hyvä huudella. Ilokseni huomasin, että moni kirjoitti Joki-Erkkilän kirjoitukseen hyvän, kauhua puolustavan vastineen. Tästä pääset lukemaan lastenpsykiatrian erikoislääkärin vastineen, tästä kauhukirjailijan ja tästä kirjastolaisen.

Tietyn genren kieltäminen ei välttämättä innosta ketään lukemaan – ellei sitten innosta nuoria enemmän kirjojen pariin, kun se on kerran kiellettyä.

Se hyvä puoli kirjoituksessa oli, että päätin lukea kertomuksen kuokkamummosta seuraavaksi.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia, myös kirjallisuudessa!

Minä käsissäni Poen kootut.
Löysin keväällä Poen kootut kertomukset sopuhintaan FB-kierrätysryhmästä.

PS: Mistä aloittaa kauhuun tutustuminen? Kannattaa kokeilla Stephen Kingin esikoisteosta Carrieta, jossa King ei vielä kärsinyt myöhemmästä mammuttitaudistaan. Seuraavaksi voikin matkata Dean Koontzin kanssa karnevaalikiertäjien mukana teoksessa Twilight Eyes ja lopuksi sukeltaa Edgar Allan Poen pään sisään Kootuissa kertomuksissa. Kirsikkana kakun päällä voi vielä reissata laivalla ja hevosvankkureilla Transilvaniaan Bram Stokerin kyydissä tapaamaan Draculaa.

Aino Elina

puheenaiheet ajattelin-tanaan kirjat suosittelen
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *