Lepoviikko tuli tarpeeseen
Tällä viikolla olen viettänyt kevyempää viikkoa treeneissä. Kaaduin taannoin kauppakeskuksen portaissa, jolloin oikea nilkkani niukahti. Nyt tuo nilkka on oikutellut sen verran, että loppuviikon treenit jäivät tekemättä. (Paitsi tänään kyllä menen yinjoogaan).
Taannoisessa treenissä personal trainerini totesikin oikean nilkkani olevan yliliikkuva. Olen niukauttanut sen lapsuudessa niin monta kertaa, että se on vähän löysä. Tilannetta ei ole varmaan parantanut se, että olen käynyt nyt pari viikkoa sykettä nostavalla intervallitunnilla, jossa voi joko juosta juoksumatolla tai polkea spinningpyörää. Ja olen valinnut näinä kertoina juoksumaton.
Tässä iässä (47 vuotta) keho ei enää ole nuori ja kivuton. Myös oikea polvi ärtyy helposti (tämä on yksi syy siihen, miksen käy enää toiston voimaan luottavassa bodypumpissa), ja etätyöt ottavat selän päälle, jos en pidä taukoja. (Onneksi meillä on työkoneisiin asennettuna taukojumppaohjelma). Yhtenä päivänä aivastin ja selkä meni jumiin 😄
Miten kehnossa fyysisessä kunnossa olisinkaan, jos en liikkuisi? Toivon, että panostamalla vapaa-ajalla liikuntaan saan mahdollisimman monta hyvää vuotta vanhetessani. Että pystyn sitten vanhuksena hoitamaan asioitani ilman rollaattorin apua. Että jaksan kantaa kauppakassit kotiin. Että pärjään kotona mahdollisimman pitkään omin voimin.
Kotona pärjääminen on taas tapetilla, kun läheinen vanhus on sairaalassa kaaduttuaan jälleen kerran kotonaan. Alkaa vähitellen näyttää siltä, ettei hän enää pärjää kotona. Ja hän itse suhtautuu joutumistaan johonkin vanhusten hoitolaitokseen vankeusrangaistuksena. Ja tätä stressiä en kyllä hänelle viimeisiksi vuoksiksi – tai kuukausiksi – toivoisi.
Tässä iässä elämän rajallisuus tulee vastaan, kun huomaa yhtäkkiä olevansakin sitä vanhempaa ikäpolvea. Siinä missä lapsuudessa yksi päivä tuntui kestävän ikuisuuden, viuhuvat kuukaudet ja vuodet nyt vauhdilla ohi. Siskoni mielestä jokaisessa viikossa pitäisi olla jotain oikeasti elämyksellistä. Ja tähän yritänkin nyt panostaa, että jokaisessa viikossa olisi jotain elämisen arvoista, eivätkä päivät olisi vain harmaata massaa ja oravanpyörässä juoksemista, joka seisahtuu vain viikonloppuihin. Tällä viikolla tuo elämys oli keskiviikon viinikurssi Helsingin aikuisopistolla. Kirjoitan kokemuksesta lisää myöhemmin, koska kurssia on vielä yksi kerta jäljellä. Ostin puolisolleni kurssin lahjaksi, koska hänen syntymäpäiviään vietetään tässä kuussa. Lisäksi olemme menossa ulos syömään minun piikkiini. Tämmöinen lahja, joka ei periaatteessa lisää tavaran määrää kodissa onkin juuri passeli tässä iässä. Hukumme tavaraan!
Minun piti viime viikon kahden päivän lomalla käydä kaappeja läpi, ja laittaa tavaraa kiertoon. Tämä jäi kuitenkin aikomuksen asteelle – vaatteet ehdin kuitenkin käydä lävitse, mutta esimerkiksi kirjoituslipaston (jota käytän työpöytänäni) läpikäynti on vasta edessä. Tuskin tarvitsen esimerkiksi enää läheisen jäämistöstäni hilloamiani papereita, tuosta tulee kuitenkin tänä vuonna jo 8 vuotta. Lisäksi olen aivan varma, ettemme enää koskaan pelaa ystävieni kanssa Trivial Pursuitin Millennium painosta. Miten oppisinkin tuosta tavaroiden turhasta säilyttämisestä pois?
Aino Elina