My week: viikon hitit ja hudit

Sunnuntai

Kävimme puolison kanssa katsomassa Akira Kurosawan Kagemusha: varjokenraali Kino Reginan näytöksessä Oodissa. Puolison mielestä lopun sotatantere oli kuin Goyan maalaus. Minut elokuva jätti hieman kylmäksi.

Kino Reginan syysohjelmisto on nyt julkaistu, joten kannattaa tsekata aikataulu! Leffan jälkeen kävimme syömässä vielä tex-mexiä Mayassa eli olimme oikein keski-ikäisiä pieruja.

Ärsyttää kun välillä tuntuu, että olen ainut, joka välittää vähääkään kodin siisteydestä. Jätin imurin kuitenkin kaappiin, ja käperryin sohvalle dekkarin ja kissojen kera.

Saan loppuun Laure Van Rensburgin Ei muita kuin me äänikirjana. Jotkut kirjat pitäisi vain jättää kesken, koska ne eivät tarjoa mitään lukunautintoa. Minä en vain osaa jättää edes huonoa kirjaa kesken, vaan taistelen sen läpi sinnillä.

Olisin toivonut Me too aiheelle paremman käsittelyn. Ennenkin olen kirjoittanut siitä, miten minua ärsyttää dekkareissa (etenkin Nordic Noirissa) naisten kaltoin kohtelu ja kuinka nainen on aina uhri. Päätin kirjoitukseni silloin: ”Jospa hengestään pääsisi Nordic Noirissa välillä keski-ikäinen setämies? Valittaisiin joku mänspleinaava all male panel, jonka besserwisser-jäseniä aletaan murhaamaan yksi kerrallaan. Tämän teoksen lukisin ehdottomasti!” Olen kyllä yhä samaa mieltä, mutta missä kustannussopimukseni uupuu 😉

Maanantai

Toinen päivä ilman hiusten pesua ja hiukseni ovat nyt 90 % kuivashamppoota. Tsekkasin Curlsbotista, onko käyttämäni kuivashamppoo Curly Girl -metodiin sopiva. Siinä on kuivattavaa denaturoitua alkoholia, mutta näillä mennään. Olen helmikuusta 2021 lähtien ollut enemmän tai vähemmän metodilla. Kuitenkin föönaan hiukseni suoraksi kun pesen ne, koska kiharani eivät ole kivan näköiset. (Eikä niitä edes nykyään juurikaan ole, muutama laine vain). Päänahka kuitenkin kiittää tästä, eikä koskaan ole ollut yhtä hyvässä kunnossa.

Tiistai

Pesen hiukseni – toivottavasti tämä on sen arvoista?

Illalla kustantamo Bonfiren paneelikeskustelua seuraamassa keskustakirjasto Oodissa. Tapahtuma on tarkoitettu kirjailijoille ja kirjailijoiksi aikoville, mutta mukaan on myös livahtanut tämmöinen salakuuntelija 😄 Mutta aihe entisenä markkinoinnin ihmisenä kiinnosti.

Illan aloittaa dekkarikirjailija Max Seeck. Lehdissä on luotu sellainen kuva, että Seeck olisi itse suunnitellut markkinoinnin, mainonnan ja myynnin ammattilaisena oman markkinointinsa, mutta näin ei nähtävästi olekaan tilanne. Seeck antaa vuolaat kiitokset Tammen markkinointi- ja viestintätiimille kaikesta avusta ja korosti, että ilman heitä ja agenttiaan tämä menestys ei olisi ollut mahdollista. En tehnyt muistiinpanoja (my bad), joten pitää luottaa muistiinsa. Seeck muistelee, miten yksi mainostoimisto yritti brändätä hänet, huppareita käyttävän heebon mustaa paitaa ja pukua käyttäväksi kirjailijaksi, mikä soti sitä vastaan, mikä hän oikeasti on. Taas hämmästelen nykyajan ja mainostoimistojen historiattomuutta – IKL käytti mustia puvun paitoja ja heidän nuorisojärjestönsä oli nimeltään mustapaidat – vain sininen kravatti puuttui Seeckin lookista. Yritettiinkö tässä luoda jotain Suomen Jens Lapidusta (ruotsalaisdekkaristi, joka on tunnettu tyylikkäänä pukumiehenä)? Hmm… jos kyse olikin mainostoimistolta vain menestyvän dekkaristin matkimisesta on kyseessä ollut kyllä aikamoinen aivopieru. Onneksi kukaan ei yhdistänyt lookia kuitenkaan noihin pahamaineisiin fasisteihin.

Seeckin aloituksen jälkeen paneeli alkoi, jäseninään lisäksi toimittaja, kirjailija Laura Friman ja hr-ammattilainen, tietokirjailija Saana Rossi. Tunnin aikana puhuttiin mm. henkilöbrändäämisestä (ei onnistu ilman todellisuuspohjaa (vrt. aiemmin mainittu musta puku) ja valitettavasti on vähän pakko nykyaikana erottuakseen muista) sekä kirjailijoiden pahimmasta hetkestä, kun teksti on matkalla kirjaksi (oman tekstin päätyminen editointivaiheeseen). Kiitos mielenkiintoisesta tapahtumasta Bonfire!

Aah, avaan somen, ja meillä on nähtävästi taas uusi Sanna Marin -skandaali. Kohun määrästä luulisi, että tissejä olisi vilauttanut Marin itse, mutta ehei. Oikea politiikanteko hukkuu tähän mediasirkukseen. Mutta onpa hänellä ikäviä ystäviä! Oikeasti: jos liikut henkilöiden kanssa, jotka elävät julkisuudesta ja joiden palkkapussin määrittelee some-seuraajien määrä, niin näin voi tapahtua.

Mietin jo kirjoittaa yhden Twitter-salaliittoteorian mukaisen novellin, jossa koronakurimukseen kyllästynyt kulttuuriala päättää kostaa pääministerille odottaen vain sopivaa hetkeä, mutta ehkä se on parempi jättää tekemättä.

Keskiviikko

Pääministeri Sanna Marin murtuu kyyneliin puhuessaan SDP:n puoluekokouksessa. Voitaisiinko Marinin kiusaaminen jo lopettaa? Tästä sotkusta ei tyylipisteitä heru, ei medialle, ei oppositiolle eikä pääministerin ystäville.

Vaihdan Marinin itkuvideon stooreissaan jakaneen sometutun kanssa ajatuksia ja tuon esille sen, että mielestäni absurdein veto oli HS Vision kolumnisti, joka vertasi twiitissään tissikuvaa Capitolin valtaukseen.

En myöskään pidä siitä, miten Marinin kanssa bailanneet on leimattu joiksikin tyhjäpäiksi bimboiksi. Nehän on siis haloo – menestyviä yrittäjiä.

Luen Hesarin kolumnin nyt käynnissä olevasta kirjailijakeskustelusta. Instagramin stooreissa käyty keskustelu on käyty lopulta siitä, kenellä on oikeus olla kirjailija. Närää kirjailijoissa on aiheuttanut WSOY:n järjestämä kirjoittajakoulu sosiaalisen median vaikuttajille. Kustantamo näkee paljon seuraajia omaavissa somevaikuttajissa markkinaraon. Ottamatta keskusteluun sen enempää kantaa, uskallan kuitenkin väittää, että aika monta runokokoelmaa on julkaistu sen ansiosta, että esimerkiksi Kalle Päätalo, Veikko Huovinen tai Arto Paasilinna kävivät kaupaksi. Menestyskirja antaa kustantamolle mahdollisuuden panostaa rahallisesti myös taiteeseen. Enkä siis väitä, etteikö menestyskirja voisi olla taidetta! Aina näin ei kuitenkaan ole. Nykyään menestyskirjoiksi nousevat usein ne kirjat, jotka houkuttavat sitä yleisöä, joka ei yleensä lue. Esimerkiksi viime aikoina lukemani Delia Owensin Suon villi laulu oli mielestäni vain meh. Ihan luettava joo, mutta ei hehkutuksen arvoinen.

Tapaamme täällä käymässä olevan isäni ja hänen vaimonsa ja käymme syömässä. Syön ensimmäistä ja viimeistä kertaa punaista lihaa tällä viikolla. Ilta on oikein mukava!

Loppuillan luen Stephen Kingin Liseyn tarinaa, jonka varasin kirjastosta. Yritin lukea kirjaa äänikirjapalvelusta englanniksi, mutta lukuisat Kingin itse keksimät sanat olivat minulle liikaa. Tunnustan tappioni! Mutta oikeasti ilmaisu, joka kääntyy suomeksi muotoon ”papurikko kuve” ei oikein auennut minulle alkuperäiskielellään.

King on itse pitänyt Liseyn tarinaa parhaana työnään. Kirja tuli mieleeni tässä jokin aika sitten, ja yritin etsiä sitä. Päädyin ensin etsiessäni lukemaan Kingin Naisen raivon, joka oli aivan todella huono, ja varmaankin yksi Kingin kehnoimmista töistä.

Torstai

Postilaatikko kolahtaa kahden maissa. Tilaamani sarjis saapui! En ole pitkään pitkään aikaan tilannut sarjakuvia, mutta nyt tilasin Turun Sarjakuvakaupasta. Kaupalla on myös nyt Netflixin sarjana ilmestyneen Neil Gaimanin Sandmanin sarjakuvia myytävänä hurumycke, joten sinne oitis (ja ei, tämä ei ole maksullinen mainos, vaan tukea kulttuurille). Tiedän, mihin käytän pennoseni lähiaikoina!

Töiden jälkeen suuntaan salille, missä on ensimmäinen syksyn Bootcamp Saaran opastuksella. Eli ryhmä täyttyi! Oli tosi kivaa, vaikka kunto olikin päässyt rapistumaan. Tämä oli ensimmäinen kuntosalitreeni sitten sen jälkeen, kun heinäkuussa sairastin koronan.

En ole syönyt päivällistä, mutta ei tee edes mieli (söin kahvitunnilla monta leipää). Sen sijaan himoitsen hedelmiä ja mehua, joten syön sitten niitä. Yritän nyt syödä kehoani kuunnellen. Eilenkin lopun ravintolan pääruuastani söi puoliso, koska en jaksanut kaikkea.

Torstiboy on ollut hellyydenkipeä pusuttelija sitten sen jälkeen, kun tulimme lomamatkoiltamme. Olimme silloin reissussa yhteensä noin kaksi viikkoa käyden välillä kotona, mutta se oli selvästi liikaa. Torstilla oli vähän aikaa sitten hammashoito, ja siltä otettiin verikoe, joka kertoi munuaisarvojen olevan vähän koholla. Uudessa verikokeessa pitäisi käydä syksymmällä. Eläinlääkäri lohdutti, että kyseessä voi olla sekin, että se ei ole vain kuumalla juonut tarpeeksi nestettä. Kissoilla on neljä vesiastiaa, mutta ne eivät selvästi juo riittävästi. Niinpä tilasimme eläinkaupasta loman aikaisen kissavahtimme suosituksesta kissojen vesiautomaatin, jonka virtaava vesi kuulemma houkuttelee kissat juomaan enemmän. Kerron sitten, onko kyseessä kenties turhake, vai saako laite kissat todella juomaan vettä. Munuaisvaivat ovat vanhenevilla kissoilla todella yleisiä.

(Ärsyttää kyllä tilata joku sähkölaite, johon tarvitsee filtterin ja kalkinpoistajat ja ja ja. Onneksi tilaamamme laitteen voi sentään pestä pesukoneessa.)

Olen akavalaisen liiton jäsen, joten tapaus Sture Fjäder ottaa todella päähän. Tämä on nyt noussut uudestaan somessa esille. Mietin oikeasti eroa, koska kassan jäsenyys ei vaadi liiton jäsenyyttä, vaan voit olla pelkästään työttömyyskassan jäsen.

Illalla luen tilaamani sarjakuvan ja se on karmean hyvä. Kääk, pitäisi jossain vaiheessa lukea lukupiirinkin kirja – tapaaminen on jo ensi viikolla, enkä ole vielä edes aloittanut!

Perjantai

Aloitan töiden jälkeen lukupiirin kirjan, joka on tällä kertaa Sofi Oksasen Koirapuisto. Kuuntelen sitä äänikirjana, mutta voi olla, että jossain vaiheessa tulee kiire, ja täytyy siirtyä lukemiseen. Minulla on kirja lainassa kirjastosta – luen yhä mieluummin oikeaa kirjaa kuin e-kirjaa, vaikka siis välissä oli vuosia, että luin vain e-kirjoja. Tässä on enää pari päivää lukuaikaa ennen seuraavaa tapaamista.

Puoliso tekee aivan mahtavaa kanttarellipastaa, jota syön ahneuksissani liikaa. Lisäksi hän lähtee hakemaan kaupasta ruuan jälkeen lempinaksujani ❤️

Illalla vielä sauna, olut, niitä naksuja ja sen pohdinta, kumpaa nyt katsotaan: Sandmania vai uutta Game of Thronesin esiosaa. Päädymme jälkimmäiseen, mikä on tylsää patsastelua ja verta. Etenkin jäsentenkatkomiskohta tuntuu aivan päälle liimatulta. (Näen mielessäni käsikirjoittajien kokouksen: ”Tässä jaksossa ei ole tarpeeksi väkivaltaa, mitä tehdään?”)

Lauantai

Viikon ainoa oikea vapaapäivä, koska sunnuntai on mielestäni vain surullista liukua kohti arjen aherrusta. Olemme huomenna menossa puolisoni isän synttäreille. Vanheneva edellinen sukupolvi on saanut kyllä ajattelemaan omia elämänvalintoja ja panostamaan sen verran terveelliseen elämään, että vanhana pärjäisi mahdollisimman pitkään omillaan. Tosin olisi aivan tuuriani, että jalat pelaisivat, mutta pää ei. Jälkimmäinen tosin on omalle kohdalle vain sen hetken rankkaa, milloin sen itse ymmärtää, sen jälkeen se kuormittaa vain läheisiä.

Siivouspäivä, jonka aikana kuuntelen Kerhotalo-podcastia. En vain jotenkin totu podcasteihin, mielestäni se on liian löysä lätinäformaatti verrattuna toimitukselliseen sisältöön. Kerhotalo ei kuitenkaan ole pahimmasta päästä.

Vuorossa jo toinen Kurosawan elokuva tälle viikolle: Ran. Elokuva pohjautuu löyhästi Shakespearen kuningas Leariin, mutta tyttäret ovat vaihtuneet pojiksi. Puvustus ja elokuvan väritys ovat upeita. Lisäksi tarina koskettaa enemmän kuin sunnuntain Kagemusha. Koska Lear on tuttu, elokuvan loppu ei ole yllätys. Yllätys on sen sijaan se, että 80-luvulla tehdyssä elokuvassa on genderfluid-hahmo.

Käymme leffan jälkeen vielä pienellä iltapalalla ja viinillä Apotekissa.

Tähän loppui viikkoni, hienoa, jos jaksoit lukea tänne asti!

Aino Elina