Suhteeni ruokaan muuttui, kun ymmärsin, että minulla on oikeus syödä nälkääni.

Aikaisemmin liikuin kuluttaakseni kaloreita, ja paastosin, jos olin syönyt omasta mielestäni liikaa tai liian tiheäkalorista ruokaa. Tämmöisessä ajatusten kehässä päätät lopulta siitä, mitä syöt ottamatta huomioon nälän tai kylläisyyden tunnetta, siitä mitä sinulla tekisi oikeasti mieli tai sitä, että paino muuttuu päivittäin monesta syystä eikä siitä kannata itseään rankaista.

Olen vielä sitä ikäryhmää, joiden äidit olivat jatkuvalla dieetillä. Äitini jatkuva tyytymättömyys omaan kehoonsa heijastui myös minuun ja suhteeseeni ruokaan. Tämä tuli esiin viimeistään siinä vaiheessa, kun kilpirauhaseni liikatoiminta korjattiin, ja paino alkoi kerääntyä. Käännyin kitu- ja kurikuurien pariin, jotka totaalisesti sekoittivat elimistöni. Lihoin uudestaan.

Päätin kuitenkin antaa elämäntapamuutokselle uuden mahdollisuuden. Tällä kertaa fokus on kuitenkin eri. Tavoitteena on liikkuvuuden ja kunnon ylläpitäminen loppuelämäksi, jotta voin viettää onneksi vielä kaukana siintävässä tulevaisuudessa vanhuuttani suhteellisen hyvässä kunnossa. Ja koska ruoka on suuri nautinto, en kiellä itseltäni mitään. Haaveilen isommista lihaksista ja rautaisemmasta kunnosta, ja pyrin toimimaan sen mukaisesti. Lisään jokaiseen ruokaani – mitä se sitten onkin – myös hedelmiä, marjoja tai kasviksia. Olen allerginen laihdutuspuheelle, koska pelkään sen triggeröivän minut uudestaan epäterveelliseen käytökseen, jossa rankaisen itseäni syödyistä kaloreista tai kieltäydyn ruuasta, kunnes se aiheuttaa ahmimiskohtauksen.

Niinpä suhtaudun kaksijakoisesti taannoin uutisoidusta esityksestä arvottaa ruuat kaloritiheytensä mukaan erilaisin varoitustarroin. Sen kyllä ymmärrän, että pitemmälle prosessoitu ruoka voisi olla prosessoimatonta kalliimpaa. En kuitenkaan haluaisi, että mitään ruokaa demonisoitaisiin varoitustarroihin. Varoitustarrat ovat käytössä jo Chilessä ja Meksikossa.

Samassa jutussa kerrotaan, että Suomen sosiaali ja terveys ry Soste on kehittänyt yhteistyössä Suomen sydänliiton ja Suomen diabetesliiton kanssa ruuan hinnoille terveysveromallin, joka Sosten laskujen mukaan toisi valtion kassaan verotuloina lähes miljardi euroa vuodessa. Mallissa nollaveroluokkaan pääsisivät hedelmät, marjat ja vihannekset sekä Sydänmerkki-tunnuksen saaneet tuotteet. Muut tuotteet olisivat kahdessa eri veroluokassa riippuen siitä, kuinka epäterveellinen tuote on kyseessä.

Lihavuusasiantuntija ja Terve paino -yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Mustajoki esittää jutussa, että myös tiheäkalorisen ruuan paljousalennukset pitäisi poistaa. Britanniassa tämä kielto aloitetaan huhtikuun alusta.

Syömishäiriöliitto ehti kritisoimaan mielipidekirjoituksessaan esitystä, jossa se korosti, että median täytyy lopettaa puhe epäterveellisestä ja terveellisestä ruuasta, koska ruuan demonisointi on syömishäiriökäyttäytymistä. Syömishäiriöt ovat viime aikoina lisääntyneet, mistä voidaan liiton mielestä syyttää lihavuuden ja lihavien ihmisten demonisointia sekä häiriintynyttä ruokapuhetta, josta tuo Hesarin uutinen oli paraatiesimerkki. Liitto toteaa, että jos voimavaroja ei ole, tulee helpommin ostaneeksi itseään lohduttavaa ruokaa ja penää panostamista siihen, että yhteiskunnassa keskityttäisiin mielenterveyden edistämiseen ja eriarvoisuuden poistamiseen tarrojen näpertelyn sijaan.

”En ole fatfoobikko, mutta voin vilkaista” -ryhmään kuuluva Terve paino -yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Mustajoki puolestaan esittää vastineessaan, että tarrat pitäisi olla – siis vaikka jokaisesta tuotteesta löytyykin jo kilokalorimäärät tuota tietoa tarvitseville.

Itse jäin odottamaan alkuperäisessä jutussa mainittujen esimerkkimaiden tuloksia – että oliko varoitusmerkeillä ollut jotain kansanterveydellisiä hyötyjä vai ei. Kuten aiemmin totesin, en kuitenkaan pidä minkään ruuan demonisointia hyvänä. Ruoka ei ole koskaan roskaa. Olemme kaikki ansainneet jokapäiväisen ruokamme.

Taidanpa tänään tilata illalliseksi pizzan.

Aino Elina

Viides viikko takana vaatteiden ostolakkoa. Myyn vaatteitani Zadaassa, joten sovellus on usein auki, ja katson sieltä myös myynnissä olevia tuotteita, mikä tekee lakon hieman haastavaksi. Haaveilen samanlaisista nilkkureista tolppakärjin, mitä minulla oli 90-luvulla. Olisinpa säilyttänyt nuo kengät! Vaatteiden ostolakko on tehnyt minusta vähän anti-konmarin: on kiva kun omista vaatteista löytyy paljon eri vaihtoehtoja.

PS: Auta Ukrainan sodan uhreja  – katso kooste avustuskohteista tästä: https://linktr.ee/apuaukrainaan