Priorisoin työssä jaksamisen

Aikaisemmin koin tekeväni urallani intohimotyötä suurella sydämellä. Tämä sai minut kuitenkin piiskaamaan itseni jaksamisen äärirajoille. Illalla nukkumaan mennessä uudet ideat pongahtivat päähäni jatkuvalla syötöllä ja stressasin mennyttä, nykyhetkeä ja tulevaa. Lopulta en saanut enää unta ilman jokailtaista pitkää rentoutusharjoitusta.

Kävin rauhallisessa joogassa, mutta en voinut olla katsomatta kelloani. Yritin meditoida ohjatusti, mutta koko ajan vain mietin, milloin tämä sessio oikein loppuu. Kävin jatkuvasti ylikierroksilla.

Työ oli intohimoni, mutta suhtautumistani muuttamalla paransin jaksamistani. Aloitin antamalla aikaa levolle ja palautumiselle, jopa tylsistymiselle, ja priorisoin vapaa-ajan (kuten tunteiden hallintaan apunani käyttämäni salitreenin). Muita iloja tuottavia tapoja ovat niin kehonsa liikuttaminen, hurmioituminen taiteesta tai luonnosta, omien tunteiden käsitteleminen kirjoittamalla ja rauhoittuminen älylaitteista lukemaan sohvannurkkaan. Aloin myös asettamaan rajoja: valitettavasti pyytämäsi asia ei tällä aikataululla onnistu. Toisin sanoen opettelen (yhä) sanomaan ei. Rajojen asettaminen ei ole itsekästä, vaan (minullekin) ensiarvoisen tärkeää jaksamisen kannalta. Minulta et saa neuvoja rajojen asettamisessa, se on aivan helvetin hankalaa. Mutta silti yritän tehdä sitä nykyään parhaani mukaan. Kuin opetella kieltä, mitä en vielä täysin osaa.

Lisäksi pyrin suhtautumaan itseeni lempeästi, olemaan itseni paras ystävä, enkä jatkuvasti piiskaamaan itseäni uusiin ennätyksiin. Ja ketä vastaan edes kilpailen? Olen armollinen itseäni kohtaan. En edes tiedä mistä tämä palo täydelliseen suoritukseen tulee, ehkä siitä, että epäilen itseäni ja kykyjäni. Tämä siis siitä huolimatta, että olen työelämässä huomannut, että ne itseään eniten korostavat ja omaan erinomaisuuteensa typertyvät tyypit ovat juuri niitä, jotka ovat parhaimmillaankin vain keskinkertaisia.

Tietty työ on minulle yhä tärkeää, mutta ei enää kaikkeni. Minä olen paljon muutakin, kuin se mitä tapahtuu aamuyhdeksän ja viiden välillä. Intohimo muuttuu helposti perfektionismiksi ja jatkuvaksi suorittamiseksi.

Jos suhtaudut työhösi liian intohimoisesti, etkä aseta rajojasi, mahdollisuutesi uupua töissä on ääretön.

Suosittelen lämpimästi terapiaa kaikille, joilla on samanlaisia tuntemuksia. Minua se on auttanut.

Aino Elina