Täyttä roskaa?
Luen ihan kaikkea, laidasta laitaan.
Opin lukemaan ennen tarhaa, ja tietty kiinnostuin juuri niistä meiltä lapsilta piilotetuista kirjoista. Lapsuudenkodissani kannustettiin lukemaan, ja kirjahyllyistä löytyivät maailmankirjallisuuden klassikot. Mitä kirjahyllyistä ei löytynyt olivat seksisävytteiset bestsellerit, jotka piilotettiin meiltä lapsilta. Äitini luuli piilottaneensa esimerkiksi Harold Robbinsin kirjat hyvin keittiön kaappeihin (no, minä en ainakaan niitä löytänyt), mutta myöhemmin vanhemmat sisarukseni tunnustivat hänelle lukeneensa ne kaikki. Sisareni oli lainannut ystävältään Julia-lehtiä(?), jotka löysin toisesta kätköstä noin 5-vuotiaana. Vieläkin mietin, miten naisparalle kävi ”Vaimo myytävänä” -tarinassa, josta en päässyt alkua (nakupulahdusta lampeen) eteenpäin, ennen kuin lehti vietiin näpeistäni ja sain torut 😂
Oman kirjastokortin saaminen oli iso juttu, ja kuljetin kirjoja kirjastoon ja takaisin talviaikaan pulkalla. Luin todella paljon, ja saatoin perua menoja kavereiden kanssa, koska halusin vain lukea. Luin iltamyöhään istuen lattialla huoneeni oven vieressä käytävästä tulvivassa valossa, vaikka tietty minun olisi pitänyt olla jo silloin nukkumassa. (Tämän tavan ansiosta varmaan sainkin lasit jo 9-vuotiaana.)
Yleensä saan ihmettelyä tai paheksumista siitä, että luen yhä myös (uteliaisuudesta) myös sellaista kirjallisuutta, mitä moni nimittää roskaksi. Meillä oli viimeksi lukupiirissä keskusteltavana Sally Rooneyn Normaaleja ihmisiä, jossa toinen päähenkilö aivan kuin rankaisee itseään suostumalla nöyryyttävään s/m-seksiin. Mainitsin tässä kohdassa lukeneeni myös Fifty Shadesin, missä sadomasokismi on puolestaan pehmennetty tavoiteltuja massalukijoita varten sopivammaksi omaksua: ihan kivaksi jutuksi. (Vaikka siis kirjan miespäähenkilön käytös on kyllä aivan käsittämätöntä [ylikorostuneella omistushalulla ei ole mitään tekemistä terveessä parisuhteessa].) Tunnustustani seurasi hiljaisuus, mutta olen tottunut siihen – jos mainitsen tietyssä seurassa lukevani myös tällaisia teoksia, seurauksena on yleensä vaivaantuneisuutta.
Jos en olisi lukenut elämäni aikana niin paljon: kertomakirjallisuutta, niin sanottua kioskikirjallisuutta, alempiarvoiseksi arvostettua naisten romanttista kirjallisuutta, kokeilevaa kirjallisuutta, klassikoita, runoutta ja sarjakuvia, ihan mitä tahansa, mikä siinä hetkessä on kiinnostanut, miten pystyisin edes erottamaan hyvän tekstin huonosta?
Harvoin pidän teoksista, jotka ovat nousseet myyntimenestyksiksi. Mielestäni ne kirjoitetaan ihmisille, jotka eivät yleensä lue. Helpommin tällaiset tarinavetoiset tarinat uppoavat kuunnellessa, jolloin tekstin heikkoudet eivät ole niin ilmeisiä. Kuuntelu ei kuitenkaan paljasta minulle hyvän tekstin neroutta, vaan teos on vaan ihan ok. Esimerkiksi kuuntelin Vigdis Hjorthin Perintötekijät -teosta lukupiiriä varten, kunnes jouduin ajan loppuessa kesken vaihtamaan nopeampaan lukemiseen – ja teksti avautui ihan eri tavalla. Ihan kelpo kirja muuttuikin todella hyväksi.
Tällä hetkellä kärsin jo pitkään jatkuneesta lukujumista. Luen kyllä, mutta teksti ei solju entiseen tapaansa sivuilta ja saa minua unohtamaan kaikki maalliset velvollisuudet ja vain käpertymään lukunurkkaukseeni tuntikausiksi kunnes kirja on lopussa, ja minä ihan muissa maailmoissa.
Suosituksia kirjaksi, joka lopettaa tämän lukujumin otetaan mielellään vastaan!
Aino Elina
