Julkisuudesta sokaistuneet: miksi palkitsemme hyväksikäyttäjiä?

Samaan aikaan kun televisiossa jaettiin Oscar-palkintoja, HBO esitti Girls-sarjan uusimman jakson. Yhteensattuma oli lähes liian täydellinen: jakso käsittelee seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä tavalla, joka on ehkä sarjan historian parhaimmistoa.

American Bitch –jaksossa päähenkilö Hannah on kutsuttu kuuluisan kirjailijan kotiin. Kutsun syy: räväkkä blogipostaus, jossa Hannah syyttää kirjailijaa nuorten naisopiskelijoiden hyväksikäytöstä kirjan julkaisukiertueella. Ja kas, jakson nimikin viittaa Philip Rothiin, jonka kirjallisuutta on kritisoitu seksismistä.

Jakso käsittelee todella hyvin sitä, miksi vallan väärinkäyttöä on niin vaikea nähdä ja niin vaikea ymmärtää. Samalla pureudutaan etenkin sosiaalisen median ongelmiin: huhupuheista tulee totuuksia, jotka alkavat elää omaa elämäänsä. Hannah huomaa, miten kirjailijan puhe omista heikkouksistaan ja julkisuuden tuoma aura tekevät vaikutuksen. Entä jos kyseessä onkin suuri väärinkäsitys? No, tässä tapauksessa huhut osoittautuvat tosiksi.

Miten tämä liittyy Oscareihin? Paljonkin. Kun Casey Affleck voitti Oscarin parhaasta miespääosasta, Mia kysyi Lilyn toimituksen blogissa ihan syystäkin: saako seksuaalisesta häirinnästä syytetyn tai siihen syyllistyneen henkilön taiteesta tykätä? 

Yritin vastata joskus, mutten osannut.

Kyse on muustakin, kuin taiteen arvottamisesta. Kyse on myös siitä, kenen tekoja olemme valmiita katsomaan sormien läpi. Hollywood on täynnä kuuluisia miehiä, joiden teot tai huono käytös on painettu villaisella. Oscareissa palkintoja kahmi myös Mel Gibson, joka on esimerkiksi uhannut tappaa puolisonsa. Eikä aina tarvitse edes matkustaa meren yli, kuten Axl Smithin Haippirinki ja salakuvaaminen osoittivat.

Casey Affleck toki joutui rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan (tai toisin sanoen sovitteli tekonsa tuntemattomalla rahasummalla), vaikka pääsikin vähällä. Toisin kävi esimerkiksi Nate Parkerkille, joka Oscar-ehdokkuuden kynnyksellä sai syytteet seksuaalisesta häirinnästä ja muuttui Hollywoodin kultapojasta hylkiöksi yhdessä yössä.

Useimmiten valta-asetelman väärinkäyttö ei täytä varsinaisia rikoksen tunnusmerkkejä – puhumattakaan siitä, että tapahtunut rikos tulisi koskaan ilmi. Valta on kavalaa siksi, että se on usein niin näkymätöntä. Kun vallan epätasapainoon yhdistetään vielä julkisuuden tuoma aura, ollaan harmaalla alueella. 

Kyse ei ole vain taiteesta myös siksi, että mitä kuuluisammiksi ja suositummiksi tekijät tulevat, sitä kauemmaksi rikosseuraamusten ulottumattomiin he karkaavat. Ilmiantamisesta tulee uhreille entistäkin suurempi riski, kun se voi paitsi pilata oman uran, myös vaarantaa muiden tekijän kanssa työskentelevien toimeentulon. Muodostuu kulttuuri, jossa naisten on ensiarvoisen tärkeää ”sopeutua” seksistiseen puheeseen ja käytökseen, eikä toteuttaa omaa taiteellista visiotaan. Käy kuten pelialalla: naiset jäävät pois.

Joskus huhupuheet ovat huhupuheita, ja jokaisella on oltava mahdollisuus myös anteeksipyyntöön. Kuitenkin joka kerta, kun jonkun taiteellinen visio tai ”näkemys” nostetaan arvokkaammaksi kuin uhrien kokemukset, valitsemme, mikä tarina on tärkeä. Seksismin ja hyväksikäytön sivuuttaminen ruokkii sitä ikivanhaa kaavaa, jossa taide on aikuisten, valkoisten miesten temmellyskenttä. Taiteessa jopa hyväksikäyttäjä on useimmiten parempi vaihtoehto kuin nainen.

Kuten tässä Ellen jutussa kirjoitetaan:

 By endlessly forgiving and validating abusive men, we tell women that the abuse they suffer is less important than some white guy’s right to get his point of view across. We lose those women’s stories, and their art, because we’ve told them they don’t count.

Kommentit (4)
  1. Kuinka monta kertaa rikoksen tai virheen tehnyttä ihmistä pitää rangaista? Smithin tapauksessa, mies on jo saanut rikostuomion, menettänyt työnsä ja tuntuu, että ihmisille tunnu tämäkään riittävän. Tämän lisäksi vaaditaan muita ”haippirinkiläisiä” ilman mitään konkreettisia tietoja tuomiolle.

    Rauhoittukaa. Te ette ole tuomareita, vaan tavallisia pulliaisia, joilla on vaan pääsy internetiin.

    1. Hei Panomies, en nyt sentään tässä(kään) jutussa vaatinut Axl Smithille jotakin lisätuomiota. Eiköhän tuo tuomio ja sen lisäksi kaikki negatiivinen julkisuus ole enemmänkin kuin tarpeeksi. Enkä edes vaatinut Haippirinkiläisiä tuomiolle, joten eipäs laiteta sanoja suuhun!

      Sen sijaan mun mielestä on kiinnostava pohtia tätä ilmiötä laajemmin – miksi tämän tyyppinen perseily on niin yleistä?

  2. joka kerta, kun jonkun taiteellinen visio tai ”näkemys” nostetaan arvokkaammaksi kuin uhrien kokemukset, valitsemme, mikä tarina on tärkeä.

    Siis just tämä on se tärkein pointti! Olen miettinyt aihetta paljon, vaan en ole saanut ajatusteni ydintä oikein muotoiltua sanoiksi. Mutta tuossahan se nyt on. Kiitos!

    1. <3 ! 

      Kiitos sulle ihan loistavasta blogikirjoituksesta myös! Ihan älytöntä, että naisten pitäisi hävetä sitä, että menivät harrastamaan seksiä julkkiksen (tai yhtään kenenkään) kanssa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *