Kohti vastuullisempaa vaatekaappia, osa 4: Kannattaako boikotointi?
Kohti vastuullisempaa vaatekaappia -sarja on ollut hetken hiljaiseloa, kuten blogi muutenkin. Mutta nyt on hyvä syy aktivoitua: huhtikuun lopussa vietetään taas Vaatevallankumous-viikkoa ja siihen liittyen ajattelin kirjoittaa aiheesta blogissa vähän tiiviimmin.
Olen vastuullisuutta peräänkuuluttavissa postauksissa puhunut paljon vastuullisempien valintojen puolesta. Osta mielummin lähellä, tai ainakin Euroopassa tuotettua, kuin halvalla ja kaukana valmistettua, ja niin edelleen. Mutta entä jos kotimaisen suosiminen ei ole niin yksioikoisen hyvä neuvo? Elitistiseksikin sitä voisi sanoa: vaikka monella suomalaisilla olisikin varaa parempaan, monella maailmassa ei ole, eikä kaikilla suomalaisillakaan.
Afroamerikkalaisten oikeuksia ajaneen NAACP:n aktivistit boikotoivat Safeway-myymälää, kunnes se alkoi työllistää myös rodullistettuja. Kuva täältä.
Pari viikkoa sitten kävin Vaatevallankumous-kampanjan ja SASK:in järjestämällä aamiaisella, jossa vieraana oli myanmarilainen ay-aktiivi Phyo Sandar Soe. 16-vuotianaa hän aloitti työt tekstiilitehtaassa, jossa vessatauotkin oli tauotettu. Ylitöitä tehtiin joskus kellon ympäri, että palkka riittäisi elämiseen. Kun ammatillinen järjestäytyminen vihdoin sallittiin Myanmarissa, Sandar oli heti mukana. Nyt hän työskentelee maan suurimmassa ammattiyhdistyksessä CTUM:ssa. Aikaisemmin Sandar joutui ay-aktiivina toimimaan maan alla naapurimaa Thaimaassa.
Myanmar on yksi niistä Kaakkois-Aasian maista, joissa tekstiiliala kasvaa kovaa vauhtia. Samaan aikaan maassa on paljon ihmisiä, joilla ei ole työtä. Sandarin viesti olikin tämä: älkää boikotoiko, vaan auttakaa työntekijöitä puolustamaan oikeuksiaan. Me tarvitsemme ne työpaikat.
Monesti boikotteja vastustetaan siksi, että valmistus luo työpaikkoja ja tuo rahaa maihin, joissa moni kamppailee tullakseen toimeen. Sitten tullaankin dilemman eteen: miten parhaiten mahdollistaisi työllistämisen, muttei tukisi työntekijöiden riistoa? Usein itselle tulee se tunne, että vaatemerkeille suunnattu kritiikki menettää pohjansa, jos kuitenkin samaan aikaan kannan rahani niiden kassaan. Kuunteleeko kukaan, jos yrityksen tulos koko ajan kasvaa?
Boikoteista tulee mieleen tulikivenkatkuiset McDonaldsia ja muita kansainvälisiä suuryrityksiä vastustavat aktivistit 1990-luvulta. Koululaisenkin Kynäjengissä boikotoitiin ysärillä vaikka mitä. Silti tuntuu aina vaan vaikealta seisoa kassalla ja tunkea vitosen alkkarit piiloon kassin pohjalle, vähän syyllisyyttä potien. Mutta entä jos niiden valmistus onkin auttanut jonkun pois absoluuttisesta köyhyydestä tai lapsen kouluun? Kärsivätkö boikotista väärät ihmiset?
Mitä mieltä olette: kannattaako boikotointi vai ei? Onnistuneita boikotteja on lueteltu esimerkiksi täällä.
Kohti vastuullisempaa vaatekaappia -sarjan aiemmat osat:
Osa 1. Vastuullisuus vie vararikkoon!