Minä ja mun kokemukset

Jos joku lehdissä aina silloin tällöin ärsyttää, se on tämä: kirjoittajien liika keskittymineen omiin kokemuksiin ja niiden yleistämiseen maailmanlaajuisiksi tosiasioiksi. Fakta on, kun itse koin.

Kyösti Niemelän kolumni onnenonkijanaisista on tästä yksi viimeaikainen esimerkki, joka herätti keskustelua (Bluestocking-blogissa enemmän hyvää asiaa aiheesta, ellet ole vielä lukenut!) Vaikka kolumni ei tietenkään ole juttutyyppinä niin tiukkaan rajattu, niin jokin tällaisessa oman navan tuijottelussa ärsyttää. Oma kokemus nostetaan kaiken keskipisteeksi, josta käsin tehdään yleistyksiä maailmasta ja sen tilasta. Eikä Kyösti tietenkään ole ainoa; tietyllä tapaa koko oman olemassaolon ympärille keskittyvä sosiaalinen media ja blogit houkuttelevat samalla tavalla minäkeskeiseen ajatteluun. Meitä rohkaistaan jatkuvaan tunteiden ja kokemusten vatvomiseen, käsittelemiseen ja jakamiseen. Liian usein sitä itsekin on auliisti jakanut hyväätarkoittavia neuvoja, vaikka niitä ei olisikaan kaivattu. Vaikka toinen olisikin ihan erilaisessa tilanteessa kuin itse on. 

Tiedosto_000.jpeg

On tärkeää ja hienoa, että ihmiset jakavat omia kokemuksiaan. Niistä voi löytää samaistumiskohtia eri tavalla kuin vaikka kuivista tilastoista. Joskus yksittäisen ihmisen esiin tuoma kokemus voi rohkaista muitakin puhumaan. Liian moni kokemus ei koskaan näe päivänvaloa, esimerkiksi kun puhutaan vaikka seksuaalisesta väkivallasta. Kokemus voi tietysti osua myös oikeaan, kun tarkastellaan isoa kuvaa. On myös tärkeää, että keskusteluun pyritään osallistamaan niin sanottuja kokemusasiantuntijoita sen sijaan, että äänessä olisivat (kärjistäen) aina samat keski-ikäiset, valkoiset asiantuntijamiehet. 

Tiedosto_002.jpeg

Jokainen meistä on oman elämänsä asiantuntija. On kuitenkin usein myös niin, että rakennamme elämästämme tarinoita, tai narratiiveja, johon kaikki halutaan sujuvasti sovittaa. Täysin todellinen kokemus tulkitaan siitä kehikosta käsin, jossa se halutaan nähdä.

Kaupunkiini tehtiin islamistinen terroristi-isku, siispä kaikki muslimit ovat väkivaltaisia.

Deittailin naista, joka vaihtoi hyvätuloisempaan, siispä ero johtuu pienistä tuloistani. Naiset ovat ahneita.

Onnistuin, koska opettelin uskomaan itseeni. Siispä kuka tahansa voi onnistua, kuten minä.

En ole kokenut tai nähnyt seksuaalista häirintää, siispä sitä ei ole olemassa.

Alkaa kuulostaa vähän huolestuttavalta yleistämiseltä, eikö?

Mieleen tulevat myös joidenkin poliitikkojen ”näin nämä asiat koetaan” -hokemat, joissa kokemus tai tuntemus oikeuttaa itse itsensä, ikään kuin sen taustalle ei tarvittaisi laajempaa kuvaa. Siksi ainakin ammattitoimittajilta, -kolumnisteilta ja muilta mediavaikuttajilta (mielestäni myös bloggareilta, etenkin jos sitä tekee ammatikseen!) toivoisi joskus asettumista oman kokemuksen yläpuolelle. Voi nimittäin olla, että siihen ei aina voi luottaa. Aina minäkertojan paikka ei ole esillä. 

Mitä mieltä te olette, tarkastelemmeko maailmaa liikaa omasta kokemuksesta käsin?

Kommentit (8)
  1. Ah, JUURI NÄIN. 

  2. Kyllä kyllä, nyökyttelen. Välillä mietin, että olen tylsä bloggaaja, koska arvostan lähteitä ja teen toisinaan tutkimustyötäkin blogia varten. Siis tylsä eli ei-kiinnostava. Koska tässäkin maailmassa vaikuttaisi kiinnostavan eniten maisema-/asukuva ja lattea mietelause elämän monista mahdollisuuksista. Ja siinähän ei sinänsä mitään vikaa, jos se ei ole ainoa katsantokanta asioihin. Eikä mun pitänyt siitä nillittää.

    Vaan siitä, että blogeissa tulee musta hyvin esille se henkilökohtainen näkökulma, mutta silti huomaan viihtyväni paremmin niiden tekstien parissa, joissa asiaa valotetaan muutenkin. Tai että on tasapainossa näitä henkkoht ja vähän yleismaailmallisempia juttuja. 

    Näin siis itse koen asian. 🙂 Mutta kaikkien kannalta toivoisin mediassa tfiksumpaa otetta. Erityisesti tämä lause ”En ole kokenut tai nähnyt seksuaalista häirintää, siispä sitä ei ole olemassa” sai niskakarvani pystyyn. Valitettavasti kun tietää, että moni voisi sanoa noin ja mielipiteellään vaikuttaa ainakin johonkuhun ja tehdä asiasta ”faktaa”. 

    1. Joo, mäkään en siis halunnut missään mielessä nillittää mistään pinnallisuudesta tai muusta, mun mielestä blogeja mahtuu tähän maailmaan monenlaisia ja ne eivät sulje toisiaan pois. Olen itsekin miettinyt, jaksaako tällaista pohdintaa kukaan lukea, jos blogit ennen kaikkea on kuitenkin viihdettä ja tapa viettää vapaa-aikaa….

      Allekirjoitan kyllä tuon, että itse tykkään myös enemmän lukea vähän yleismaailmallisempaakin asiaa; tai sitä, että henkilökohtaisesta kokemuksesta osaa jotenkin nostaa katseen ylös maailmaan (kuulostipa siirappiselta, mutta menkööt! :D) Parasta tietysti, jos osaa kirjoittaa sopivasti kaikesta. Ei helppo tehtävä tietysti!

      Mutta kiitos kommentista, laitoinkin blogisi heti seurantaan! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *