Hyvästi, Facebook?

6125C291-280E-4C05-9920-F8824AFE4405.jpeg

Sosiaalisen median jättiläinen Facebook on viimeisen parin vuoden aikana räpiköinyt kohusta toiseen. Oli Cambridge Analytica –kohu, Facebookin rooli Myanmarin väkivaltaisuuksissa, Venäjän vaalivaikuttamisyritykset, tietovuodot ja viimeisimpänä yrityksen johdon kyseenalainen kulissientakainen kähmintä julkisuuskriisien aikana. Viimeksi yhtiötä on syytetty esimerkiksi ihmiskaupan mahdollistamisesta.

Vielä kymmenisen vuotta sitten tuoretta sosiaalista mediaa pidettiin demokratian ja sananvapauden pelastajana, mutta tänä päivänä ne näyttäytyvät erilaisessa valossa. Facebookista on tullut alusta rasismin ja naisvihan levittämiselle ja sen vaikutukset käyttäjien mielenterveyteen eivät ole ainakaan positiivisia.

Ollaan aika kaukana siitä globaalista yhteisöstä, jona Facebookin johto haluaisi yrityksen esittää. Facebook (kuten Google, Amazon ja muut isot teknologiayhtiöt) on kasvanut liian suureksi. Eikä mikään ole osoittanut, että kulttuuri Facebookin johdossa olisi muuttumassa.

Kaikkien näiden uutisten jälkeen ei voi olla kuin ajattelematta, pitäisikö lopettaa Facebookin käyttö kokonaan. Tuntuu pöljältä antaa kaikki henkilökohtaiset tietonsa tuottamaan multimiljonääreille lisää dollareita demokratian ja yksityisyydensuojan kustannuksella. Herää kysymys, onko arvokkaiden henkilötietojensa tarjoaminen palvelun käyttöön edes eettistä.

Yrityksen toimitusjohtaja Mark Zuckerberg johtaa yritystään yksinvaltiaan elkein. Yli puolet Facebookin osakkeista omistavasta Zuckerbergista on tullut maailman vaikutusvaltaisimpia ihmisiä, jota ei ole valittu asemaansa vaaleilla.

Liityin Facebookiin lukiossa ja vaikka en jaakaan yhteisössä kovin aktiivisesti mitään, siitä on tullut vaivihkaa osa jokapäiväistä elämää. Facebookissa jaetaan kutsuja tapahtumiin, pidetään yhteyttä (hello, Whatsapp), kierrätetään tavaroita ja osallistutaan mielenkiintoisiin keskusteluihin.

Toisin sanoen Facebookista on vaikeampi lähteä, kun sinne on kerran liittynyt. Jokseenkin ironista sekin, että tämänkin blogitekstin jaan todennäköisesti Facebookissa (niin että jos te siellä Kaliforniassa luette, niin tehkää jotain).

Mutta menettäisinkö paljoa, jos somen käyttö jäisi vähemmälle?

Kun pian koko maailma on verkossa (Facebookilla on jo yli kaksi miljardia aktiivista käyttäjää ja 55 prosentilla maailman väestöstä on internetyhteys), on välillä ihana lukea teineistä, jotka ovat kieltäytyneet liittymästä sosiaaliseen mediaan. Suurin osa kouluikäisistä olisi tyytyväisiä, vaikka sosiaalista mediaa ei koskaan olisi keksittykään.

Kun sosiaalisen median vaikutusvalta näyttää lyöneen kaikki kielteisessä mielessä ällikällä, alkaa tuntua yhä enemmän siltä, että nykynuoret taitavat olla erittäin oikeassa.

Oletko harkinnut eroa Facebookista tai muista sosiaalisen median alustoista?

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta ajattelin-tanaan

Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii pakkoa

Elokuisena iltapäivänä ajoimme merenrannassa olevalle luontopolulle Ahvenanmaalla. Kävellessämme lehdon läpi kallioiseen merenrantaan en voinut olla ajattelematta kuin yhtä asiaa: vihreän sijaan luonnon sävyt olivat ruskeita, auringossa kärähtäneitä. Helteeltä oli turha hakea vilvoitusta merestä, jonka kuuma sää oli muuttanut myrkynvihreäksi syanobakteeripuuroksi.

Kesä 2018 oli aurinkoisempi ja lämpimämpi kuin koskaan, mutta auringossa paistatellessani tunsin ilon sijaan surua. Uutiset kertoivat maastopaloista Kaliforniassa, Kreikassa, Ruotsissa. Se, ettei Suomessa roihunnut, ei ollut mikään itsestäänselvyys. Se oli ihme.

E8CA088C-3801-49FD-AA6A-A4C3F3AD269C.jpeg

Jutun kuvat elokuun reissulta Ahvenanmaalle.

Helteen kärventäessä koko Eurooppaa viikko toisensa perään ei voinut enää paeta sitä ikävää tosiasiaa, jota meille on toitotettu vuosikausia: ilmastonmuutos on totisinta totta ja että pian voi olla jo liian myöhäistä tehdä asialle mitään.

Ilmastoahdistuksen keskellä on vaivannut kasvava ärsyyntyminen kahteen asiaan: siihen, että ilmastonmuutoksen torjunnasta tehdään yksilöiden valintojen ympärille keskittyvä elämäntapavalinta ja siihen, ettei politiikassa puhuta ilmastonmuutoksesta tosissaan.

 

27073FF3-0684-4F75-8AEE-08174A160F77.jpeg

Aina niin viisas kaimani Reetta Räty sanoi sen parhaiten kolumnissaan:

”Kukapa ei kannattaisi ”ympäristöarvoja” tai ”ilmastonmuutoksen torjuntaa”. Tämä kannattaminen ei vain kerro ihmisestä mitään. Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii ilmastotoimien priorisointia. Sitä, että ne määrittelevät muuta politiikkaa”

Tietoa poliittisen päätöksenteon tueksi kyllä löytyy. Sen sijaan ei löydy tahtotilaa, kun pitäisi tarttua toimeen. Odotamme, että maailma pelastuu Puolustusvoimien alkaessa tarjota kerran viikossa kasvisruokaa samalla, kun odotamme kaiken ratkaisevaa teknologista läpimurtoa. Se kasvisruokapäiväkin oli joillekin liikaa.

821416A3-733E-46DE-8E5B-905C385D7EF7.jpeg

Jos minulta kysytään, jokaisen päivän armeijassa pitäisi olla kasvisruokapäivä – ja sama pätee kouluihin ja työpaikkaruokaloihin. Ilmastovalinnoista pitää lakata puhumasta elämäntapavalintoina, jotka voidaan nettilehtien kommenttipalstoilla sivuuttaa naiivien kaupunkilaisvihreiden ideologisena pakkopullana.

Olen itse  mukavuudenhaluinen tyyppi, joka töiden jälkeen mieluiten makaisi sohvalla. Jos ilmastonmuutoksen torjuminen on minun kaltaisistani tyypeistä kiinni, on paljon hyvää tahtoa, mutta liian vähän toimintaa. Siksi ilmastonmuutoksen torjunnassa tarvitaan pakkoa. Olen kyllästynyt väsäilemään tofuleipiä, kun samaan aikaan suomalaisten lihankulutus ei näytä laskemisen merkkejä. Voin ostaa sillä parempaa omaa tuntoa, mutta suuressa mittakaavassa sillä ei ole merkitystä.

41D09066-7014-406E-9957-094755E7FDF3.jpeg

Vaikka yleensä olenkin pienten valintojen, yksilönvapauden ja arjen muutosten puolestapuhuja, ilmastonmuutoksen torjunnassa ei ole enää aikaa hitaaseen asennemuutokseen. Haluaisin, että joku pakottaisi minut ja kaikki muut tekemään ne valinnat, joihin meillä ei yksin olisi tahdonvoimaa ryhtyä.

20.10. Helsingissä järjestetään Ilmastomarssi, jossa vaaditaan poliittisia toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Mukana on iso joukko järjestöjä, eikä marssi ole puoluepoliittisesti sitoutunut. Ehkä nähdään siellä?

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta