Brexit tuli ja meni, ja äänestys herätti paljon tunteita täälläkin. En ole politiikan asiantuntija, mutta tuntuu, että jotain aiheesta haluaisin sanoa.

Äänestyksen lopputulosta spekuloitiin mediassa paljon jo etukäteen, mutta silti lopputulos taisi lyödä kaikki ällikällä: vaaliuurnille vaivautuneista briteistä lievä enemmistö kannatti eroa EU:sta. Äänestystä edelsi katteettomille lupauksille perustunut kampanja. Äänestystulosten tultua jo kauan kytenyt muukalaisviha lähti uuteen nousuun. Sekä Brexit äänestys että Donald Trumpin ällistyttävä menestys Yhdysvalloissa ovat herättäneet paljon ajatuksia siitä, minkälaisia vaikutuksia demokratialla voi olla.

***

Kävin joskus kiivasta väittelyä siitä, onko suora demokratia aina hyvästä. Tokaisin tuskaisena, että ihmisten pitäisi edes vähän tietää, mistä äänestävät. Suoraan demokratiaan vakaasti uskova kaverini toikaisi, että miten eri ihmisten mielipiteiden oikeutusta pitäisi sitten arvottaa – hyvä kysymys, johon en osaa vastata. Demokratia on tietysti huonoista järjestelmistä paras. Jokaisella on oltava valtaa vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Joihinkin asioihin ei sitä paitsi ole oikeaa, yksiselitteisesti hyvää vastausta. Tunne siitä, että asioihin voi ja kannattaa vaikuttaa lisää ihmisten luottamusta koko poliittiseen järjestelmään. 

Mutta mihin politiikka on menossa, kun poliittinen keskustelu ei perustu edes faktoihin vaan tunteisiin? Voivatko ihmiset äänestää väärin perustein: onko vaikka rasismi validi mielipide, jolle pitäisi tarjota demokraattinen kanava tulla ilmaistuksi?

EU näyttäytyy monille etäisenä, suurimpien etuja ja esimerkiksi kansallista taloudellista liikkumatilaa rajaavana yhteisönä. Se tuntuu kaukaiselta, kabinetteihin sulkeutuneelta kumileimasimelta. Monille sellaisena näyttäytyy myös kotimainen politiikka tai globaalistuva maailma, jossa kansallisvaltioilla on yhä vähemmän vastaansanomatonta vaikutusvaltaa omiin asioihinsa. Siksi Make America Great Again lupaa paljon niin monelle.

Sekä Britannian EU-kansanäänestyksessä että Trumpin kampanjassa tuntuu kuitenkin olevan kyse niin paljon muustakin, kuin EU:sta tai presidentinvaaleista. Trump ja monet muut populistit ovat vieneet poliittisen retoriikan äärimmilleen tarjoamalla kanavan etenkin monien työväenluokkaisten, valkoisten miesten turhautumiselle. Heillä taitaa olla muuttuvassa maailmassa eniten hävittävää: perinteiset työt karkaavat ulkomaille tai pienempään palkkaan tyytyville keikkatyöläisille, kotonakaan ei voi enää olla perheen pää ja kulttuurissa kohdistetaan (syystäkin) yhä enemmän kritiikkiä perinteisen mielen mallia kohtaan.

Kun politiikasta tulee pelkkiä tyhjiä lupauksia ja äänestäminen perustuu vain tunteisiin, populismi uhkaa pettää paitsi vähemmistöt, joita sortamalla se kalastelee ääniä ja joihin kohdistuvia ennakkoluuloja se ruokkii, myös ne äänestäjät, jotka ajattelevat Donald Trumpin kaltaisen hahmon tuovan muutoksen maailmaan. Oikeistopopulismi on onnistunut vastaamaan sellaisiin tarpeisiin, joihin muut puolueet, esimerkiksi vasemmisto, eivät ole. Turhautumista ei kanavoida veroparatiisiyhtiöihin, julkisen sektorin leikkauksiin tai vaikka ihmisoikeusrikkomuksiin, vaan muihin ihmisiin: maahanmuuttajiin, feministeihin, helsinkiläisiin, vihervasemmistoon, unelmahöttöön.

***

Kaikki äänestävät enemmän tai vähemmän tunteella, olemmehan ihmisiä. Tuntuu kuitenkin pahalta katsoa, kun todella ison ihmisjoukon tulevaisuutta käsittelevä äänestys perustuu hädin tuskin tosiasioihin. Demokratia ei saisi perustua myöskään pelkästään tunteisiin, sillä tunteidensa vietävissä on joskus meistä jokainen. Pelkkä pelko ei ole peruste. Pelkkä viha ei johda mihinkään.