Viikonloppuna päädyin keskustelemaan keskiarvoista ja yleistämisestä blogin kommenttikentässä. Aika on otollinen stereotypioista ja yksinkertaistuksista pitäville: on kärjekästä keskustelua maahanmuutosta, suvakeista, rasismista ja tasa-arvosta. Uutisotsikot suorastaan kutsuvat tekemään kokonaisia ryhmiä koskevia päätelmiä nojautuen milloin mistäkin tutkimuksesta bongattuun keskiarvoon, ja viime aikoina esimerkiksi Anu Kantola ja Nyt-liitteen Jussi Pullinen ovat kirjoittaneet aiheesta julkisuudessa. Juuri nyt, kun maailma tuntuu ainakin internetissä vain seilaavan kriisistä toiseen, asioiden näkeminen mustavalkoisina on entistä houkuttelevampaa. Se helpottaa, vaikka toisaalta stereotypiat ja kärjistäminen myös ruokkivat ongelmia. Bensaa liekkeihin.

***

Maailman jakaminen merkityksellisiin kategorioihin on luontaista. Teen sitä itsekin jatkuvasti, yleistän siis. Ilman yleistämistä elämästä tulisi loppujen lopuksi ihan mahdotonta, kun joka tilanteessa merkityksiä ja mahdollisuuksia pitäisi arvioida uudelleen. Elämästä tulisi kamalan raskasta. Uudessa kulttuuriympäristössä siihen syyllistyy entistäkin enemmän, kun niin monet asiat tuntuvat vierailta. Yksilön erottaminen kulttuurista ei olekaan enää niin helppoa, ainakaan ennen kuin heidät tuntee paremmin. Huomaan, että alan helposti olettaa ranskalaisten olevan huomattavasti yhtenäisempi joukko, kuin he oikeasti ovatkaan, tietenkään. Tuntuu kurjalta jokaisesta tulla kohdatuksi vain jonkun ryhmän ja sen kantamien stereotypioiden edustajana, kuin yksilönä. Silti siihen samaan syyllistyy itsekin, kun tarkastelee muita. Kaikkia tietyn ryhmän edustajia ei kuitenkaan voi tuntea, vaikka jokainen on yksilö. Individualismi ja jatkuva informaatiotulva, vaikea yhdistelmä.

Ihminen on myös itsepäinen siinä mielessä, että kerran syntyneet mielikuvat tapaavat voimistua sen sijaan, että ihmiset olisivat valmiita pohtimaan asenteitaan ja uskomuksiaan uudelleen kohdatessaan ristiriitaista tietoa. Niin, ja hakeudumme myös sellaisen tiedon pariin, joka vahvistaa jo olemassa olevaa maailankuvaa, tutkittu juttu. Yritän haastaa itseäni, mutta joka kerta jonkin oman maailmankuvan kanssa ristiriidassa oleva tieto tekee pahaa. 

Tarrautuminen tilastoihin on usein harhaanjohtavaa, vaikka hyvin tehdyt tilastot ovat usein tarpeellisia erilaisten ongelmien tunnistamiseksi. Muuten olisi mahdotonta esimerkiksi mitoittaa julkisia palveluita tai mitata jonkin poliittisen päätöksen vaikuttavuutta. Mutta helposti ajattelemme, että mikä tahansa havaittu ero on todella merkityksellinen ja suuri. Uutisissa on pylväsdiagrammeja, joissa pienet erot on esitetty dramaattisina. Tilastot ohjaavat meitä myös keskittymään eroihin – harvoin julkisessa keskustelussa keskitytään siihen, miten monella tavalla eri ryhmät ovat esimerkiksi samanlaisia. Tai sitä, että huolimatta havaituista eroista hajonta on niin suurta, ettei yhden ryhmän edustajan ominaisuuksista luultavasti voi sanoa paljoakaan. Luultavasti kun hän ei kuitenkaan osu siihen keskiarvoon. Siksi ”ryhmän X edustajat tekevät enemmän rikoksia” tyylinen tieto johtaa helposti koko ryhmän leimaamiseen, vaikka kyse on ehdottomasti vähemmistöstä. 

***

Stereotypioiden ja yksinkertaistusten vaarana on se, että ihmiset myös alkavat toimia niiden mukaan. Kun ennakko-oletukset valmiiksi asettavat toimintasi tiettyyn raamiin, on toisin todistaminen vaikeaa. On eri asia yleistää kesien olevan lämpimiä, kuin tiettyjen ihmisten olevan rikollisia ja raiskaajia, tai tiettyä puoluetta äänestävien ihmisten tietoisesti pahoja. Siispä varo, kun yleistät. Hyvin todennäköisesti voit olla väärässä.