Kun Suomessa alettiin puhua perustulokokeilusta, olin toiveikas. Ehkä viimeinkin uskalletaan ajatella, että työttömien kyykyttämisen sijaan heille pitäisi tarjota mahdollisimman paljon mahdollisuuksia onnistua. Kokeilla yrittäjyyttä ilman riskiä tukien ulkopuolelle putoamista. Ansaita osa-aikatyössä ilman, että joutuu tuloloukkuun tai painiskelemaan monimutkaisen byrokratian kanssa. Ei enää CV:iden lähettämistä paikkoihin, joita ei ole toivoakaan saada, ihan vain siksi, että kiintiöt tulevat täyteen.

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Toisin on muualla kuin ”rohkeiden kokeilujen” Suomessa. Jos joutuu nykyisessä asuinpaikassani Sveitsissä työttömäksi, työvoimatoimisto ottaa heti vahvaan otteeseensa: jokaiselle työttömälle myönnetään oma henkilökohtainen ohjaaja, jonka tehtävänä tosin ennemmin kuin ohjata on seurata työnhaun edistymistä. Onneksi raharikkaassa maassa työttömyysprosentti onkin vain kolmen luokkaa. Suomessa huidellaan lähes yhdeksässä.

Siitä huolimatta en olisi uskonut, että Suomessa työttömyysturvan suhteen mennäänkin vielä konservatiivisempaan suuntaan kuin Sveitsissä, jossa yli puolet naisista työskentelee osa-aikaisesti ja palkallinen äitiysloma tuli voimaan vasta 2000-luvulla. Viittaan naisten työllisyyteen siksi, että se on paitsi hyvä mittari yhteiskunnan tasa-arvoisuudesta myös siitä, nähdäänkö naisten työllistyminen henkilökohtaisena valintana vai yhteiskunnallisena, rakenteellisena ongelmana. Suomessa naisten työttömyyteen on puututtu tukemalla äitien työskentelyä lomilla ja maksuttomalla päivähoidolla, Sveitsissä ei juurikaan. Ja se on toiminut.

Sen sijaan työttömyyteen yleensä on alettu Suomessa suhtautua yksilön epäonnistumisena. Henkilökohtaisella tasolla työttömyys on tietysti ikävää, vaarallistakin. Työttömyys ei kuitenkaan ole vain yksilön ongelma, joka ratkeaa riittävällä päämäärätietoisuudella. Julkisuudessa puhutaan kohtaanto-ongelmasta, mutta todellisuudessa työpaikkoja ei vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Virheellisesti tulkitut luvut luovat kuvan siitä, että työttömyys ratkeaa sillä, että laiskat työttömät patistetaan hommiin, jotka eivät muuten kelpaa.

Mikä sitten avuksi? No, ei ainakaan työttömien rankaiseminen tilanteesta, jolle he eivät lopulta voi juuri muuta kuin taistella niistä paikoista, jotka ovat tarjolla. Tarvitsisimme perustulon kaltaisia malleja, jotka tukevat osa-aikatyötä, yrittäjäksi ryhtymistä ja pätkäduuneja. Elanto kun pitää todennäköisesti kasata tulevaisuudessa yhä useammasta palikasta. Tai sitten patistamisen lisäksi tarvitaan aidosti asiantuntevaa ohjausta, opastusta ja uravalmennusta, eikä standardikursseja, joilla saadaan aktiivimallin vaatimat 18 tuntia täyteen.

No, kaukana ollaan onneksi vielä Valko-Venäjästä, jossa työttömyydestä tehtiin taannoin sakoilla rangaistavaa. Sielläkin protestit johtivat lopulta siihen, ettei lakia sovellettu käytännössä. Saa nähdä, miten käy Suomessa.