Syyskuussa istuin Porthanian lattialla vastustamassa yliopistoihin kohdistuvia leikkauksia. Ilmassa oli tyytymättömyyttä, ja tyytymätön olin itsekin. Ja olen yhä.

Suomeen on viime vuosina poliitikkojen kommentteihin, juhlapuheisiin ja päättäjien sanahelinään levinnyt ajatus siitä, että markkinaehtoisuus on hyvä tapa johtaa yliopistoa tai Suomea ylipäätään. On kuitenkin paljon asioita, joiden tavoitteet ja joita ohjaavat arvot ovat vain huonosti ymmärrettävissä markkinalogiikalla. Kun kilpailukyvyn tavoittelusta tulee kaikkea elämää määrittävä ohjenuora, koulutuksen arvo mitataan innovaatioissa, päivähoidon laatu hoidettujen lasten määrässä ja vanhustenhoidon tehokkuus annettujen lääkkeiden täsmällisyydessä. Muut arvot ovat markkinalogiikalle toissijaisia. Loppujen lopuksi esimerkiksi ihmisarvoisesta ja laadukkaasta hoidosta ollaan valmiita tinkimään, jos se tarkoittaa säästöjä. Sivistykselläkään ei ole niin paljon väliä, jos sen tuottama hyöty yhteiskunnalle ei ole suoraan nähtävissä. Arvovalintoja.

Tiedonjano on mielestäni yksi hienoimmista asioista maailmassa. Se, ettei koskaan tyydytä siihen, mitä tiedetään jo. Tutkitaan esimerkiksi avaruutta, sukupuolta, alkueläimiä, kemiallisia reaktioita, aivoja, historiaa, kirjallisuutta tai yhteiskuntaa, ja tullaan samalla ehkä kertoneeksi jotain siitä, mistä tässä kaikessa oikeastaan on kyse. Tieteellä mullistetaan maailmankuvia, ratkotaan päivänpolttavia ongelmia ja ehdotetaan ratkaisuja siihen, miten voisimme elää enemmän ihmisiksi. Mielestäni siksi sivistyksellä on arvo sinänsä, ja etenkin sivistyksellä, joka on ilmaista kaikille. Suomessa opiskelu ei vielä toistaiseksi maksa mitään, ja yliopiston luentoja saa mennä kuuntelemaan kuka tahansa. Avoimen yliopiston kurssit ovat laadukkaita, eivätkä maksa vielä ihan hirveästi. Kiinnostaako molekyylibiologia? Siitä vain kuuntelemaan, se tieto on sinunkin saavutettavissasi. Yliopiston kirjastoonkin pääsee kuka vain. Ei yliopisto ole poteroonsa vetäytyneiden, itseriittoisten elitistien kansoittama linnake, vaan julkinen laitos. Jos sivistykselle laitetaan hintalappu, voi se sellaiseksi muuttuakin.

Historiassa yliopisto on avannut ovia yhteiskunnan huipulle myös heille, joiden mahdollisuudet ovat taustasta johtuen olleet heikommat. Yliopistot ovat paitsi tutkimuslaitoksia, myös koko Suomen kannalta merkittäviä instituutioita, joiden arvoa ei mitata rankingeilla. Ja jos rankingeista halutaan puhua, niin onhan se nyt aika mieletöntä, että Helsingin yliopisto on maailman sadan parhaan yliopiston joukossa, vaikka opiskelu siellä on ilmaista. Valtion yliopisto ei koskaan voi olla Harvard tai Yale, mutta tarvitseeko sen? Haluaisin poliitikkojen kysyvän itseltään: ovatko suomalaiset yliopistot olemassa suomalaista yhteiskuntaa varten, vai menestyäkseen kansainvälisissä vertailuissa? Mitä lisäarvoa parempi ranking tai muutamat huippututkimusryhmät tuovat suomalaiseen yliopistolaitokseen, jos se tapahtuu kaiken muun tutkimuksen ja opetuksen kustannuksella?

Toki yliopistojen on elettävä mukana maailman muutoksissa: miten se muuten onnistuisi tuottamaan tietoa, joka koskettaa tässä ja nyt? Yliopiston tutkijat voisivat entistäkin aktiivisemmin ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, ja käydä keskustelua mediassa. (Voi tosin olla, että nykyjärjestelmässä, jossa professorin aika menee apurahahakemuksia täytellessä, se ei ole mahdollista.) On hienoa, että vuosikausien tutkimustyö tuottaa myös keksintöjä tai uusia yrityksiä. Se ei kuitenkaan saisi olla yliopiston tarkoitus, vaan positiivinen lisä. Nyt tutkimusmäärärahoja ollaan siirtämässä pois yliopistoilta poliittisen päätösvallan alle. Tulevaisuudessa siis mahdollisesti yhä useammin poliitikot ja elinkeinoelämä päättävät, minkä tutkiminen on rahan arvoista. Pahoin pelkään, että ne tutkimusalat ovat varsin rajattuja.