lost in paradise.

mustionlinna.jpg

Viikonloppu tuntui kuluvan aivan liian nopeasti. Kahteen päivään ehti kuitenkin mahtua paljon: yökyläily ystävän luona, brunssi koulukavereiden kanssa, lyhyt auringonpalvonta Mattolaiturilla, silmälasien metsästys, racletten testaus ja ajoretki Tammisaareen sekä Mustion linnaan.

En ole koskaan ollut kotiseutumatkailija -tyyppiä. Minulla on ystäviä, jotka käyttävät kesälomansa vapaaehtoisesti Suomen koluamiseen – mitä minun on toisinaan vaikea ymmärtää. Lukiovuosien epämääräisten telttaretkien ja autossa nukutuiden öiden jälkeen en ole enää jaksanut innostua itikoiden ja sateen keskellä kyhjöttämisestä, saatikka hiostavassa teltassa yöpymisestä. Lisäksi olen aina tuntenut suurempaa vetoa ulkomaille kuin, for example, Kuusamoon tai Leville.

mustionlinna_2.jpg

mustionlinna_3.jpg

Sunnuntaina jouduin kuitenkin pyörtämään lukkiutuneet ajatusmallini.

Olin käynyt Mustion linnassa viimeksi lapsena, mutta siitä oli niin monta vuotta aikaa, etten edes muistanut enää koko paikkaa. Sää oli upea sunnuntaikävelylle kartanon alueella: aurinko paistoi lämpimästi, järven vesi kimmelsi, lumpeenkukat levittivät täydellisen symmetriset terälehtensä kohti taivasta, ruusut tuoksuivat ja koivuista leijaili oranssinkirjavia lehtiä kostealle nurmikolle. Kävelimme hiljaisessa puistikossa, tuntui ihanalta sulkea silmät hetkeksi ja seistä järven yli viettävällä sillalla kaikessa rauhassa.

mustionlinna_4.jpg

mustionlinna_5.jpg

”Täällä on niin kaunista. Tämän kaiken nähtyäni voisin vain kuolla onnellisena”, totesin. Ihastelin luonnon kauneutta, työnsin pääni kukkasiin ja haistelin niitä, pysähdyin tutkimaan naisia esittävien patsaiden yksityiskohtia, tuijotin tyyntä järveä, tunnustelin puisen paalun pintaa.

Mustion linnan kauneutta kuvaa kuitenkin kenties parhaiten ensireaktioni: ”What is this place?” Tuntui, kuin olisin astellut maan päällä olevaan paratiisiin. Se oli ehdottomasti yksi kauneimmista paikoista, jossa olen koskaan Suomessa käynyt.

mustionlinna_6.jpg

Jos haluat kokea naisten hömppäkirjamaisen, ällöttävän romanttisen hetken syksyn viimeisten auringonsäteiden lämmössä, kehotan suunnistamaan nopeasti Mustioon. Kartanon pihapiiri olisi myös oivallinen lokaatio rauhalliselle piknikille.

xo Hanna

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Matkat

so sick of… but happy.

flunssa.jpg

Blogissa on ollut muutaman päivän hiljaista, sillä en ole kerta kaikkiaan jaksanut nostaa sormiani näppäimistölle. Kuten kirjoitin toimituksen blogissa, flunssakausi jyllää parhaimmillaan – ja tämän tytön olotila on pahimmillaan.

Maanantaina menin nukkumaan puoli yhdeksältä. PUOLI YHDEKSÄLTÄ. En edes jaksanut avata tällä hetkellä luvussa olevaa Mia Kankimäen ihanaa, Japanin Heian-kauteen paneutuvaa kirjaa Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Musiikkiakin jaksoin kuunnella kahden kappaleen verran, kunnes torkahdin. (God I feel old.)

Lyhyesti sanottuna tällä hetkellä ei ole erityisen hehkeä fiilis. Olen kuitenkin onnistunut raahatumaan peilin eteen joka aamu, sutimaan meikit kasvoille ja näyttämään ihmiseltä – ja sehän on jo yksi saavutus sinällään.

Olen haaveillut koko syyskuun, että pääsisin aloittamaan kunnolla treenisyksyn, mutta se ei ole nyt mahdollista. Kahden viikon säntäilyn jälkeen on pakko pysähtyä ja viettää yksi totaalinen lepoviikko.

En kuitenkaan aio ärsyyntyä tai stressaantua pakkolevosta, vaan teen kuten Kankimäki ja hänen ihailemansa Sei Shōnagon: kirjoitan listan asioista, jotka piristävät minua tällä hetkellä.

  • Kirpeät mutta aurinkoiset aamut
  • Asfaltille liimautuvat keltaisen- ja oranssinkirjavat lehdet
  • Ihana työharjoittelupaikka, ja vieläkin ihanammat työkaverit, jotka kannustavat joka päivä
  • Tulevan perjantain SATC-ilta, tyttöjutut ja ”pyjamabileet”
  • Vihreä tee, johon en tunnu kyllästyvän koskaan

Tänään vietin hauskan aamun Kalevala Korun pressissä ja pääsin Duudsonien Jukan sekä HP:n syliin. Huomenna juoksenkin sitten koko päivän presseissä – seuratkaa Instagramissa Trendin @trendimag -profiilista tai omasta @sundayblondie -profiilistani, minne kaikkialle päädynkään.

xo Hanna

// Since I’ve been feeling a bit ill for many weeks now, I decided it was best to have one total recovery week in order to get better. On Monday I went to sleep already at 8:30 pm – I was so tired I didn’t even have the energy to read a book or listen to music. But despite this tiredness, I’m so happy of my intership, wonderful colleagues and the SATC -girls night that’s ahead of me on weekend. Today I went to Kalevala Jewelry’s press and met the Dudesons, which was pretty fun. And tomorrow I’ll spend my whole day in all kinds of press events – you can follow my moves on Trendi’s Instagram profile @trendimag or on my own Instagram @sundayblondie.

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Terveys