Uuden elämän alku
Huomenna meidän poika on jo viikon ikäinen. Tuntuu oudolta ajatella, että tasan viikko sitten tähän aikaan me oltiin sairaalassa keskellä synnytystä ja nyt me ollaan kotona opettelemassa meidän uuden elämän alkua. Meitä on nyt kolme kahden sijasta.
Meillä käy hoitaja nyt muutaman päivän kotikäynneillä katsomassa miten meillä menee vauvan kanssa ja näin ollen päästiin kotiin eikä tarvinnut jäädä sairaalaan.
Synnytys ei ollut se kaikista paras mahdollinen ja vauva saapui maailman imukupilla avustettuna, kun oltiin jo leikkaus salissa valmiina hätäsektioon muutamien komplikaatioiden johdosta. Itselleni nousi kuume sekä vuotoa oli jonkun verran ja pääsin näkemään kunnolla poikani vasta muutaman tunnin hänen syntymänsä jälkeen. Poika vietti tarkkailussa elämänsä ensimmäiset tunnit kun minua paikkailtiin muualla. Ryan ei myöskään tiennyt missä olin parin tunnin ajan ja kokemuksena synnytys kaiken kaikkiaan ei ollut paras itselleni eikä hänelle.
Tärkeintä kuitenkin on, että kaikki on hyvin.
Minua on harmittanut miten synnytys meni ja muutamia kohtia mietin päässäni uudellen ja toivon todella ettei tästä jää mitään pysyvää kammoa itselleni. Huomaan kuitenkin miten nyt kotona ollessa minun täytyy kaiken aikaa käydä tarkastamassa, että poika hengittää hänen nukkuessaan. Kai tämä vaihe on ihan normaali?
On kuitenkin ihana, että pääsimme kotiin ja voimme harjoitella meidän uusia asemia perheenä. Eiköhän se elämä ala tästä järjestyä itsekseen ja ihan odotan, että olen itse taas normaalissa kunnossa ja pääsen tekemään taas niitä ihan normaaleja asioita.
