Äitiyspäiväraha Australiassa

Minulla on sovittuna vuoden äitiysloma työpaikaltani. Vuosi on myös mitä Australiassa työnantajan täytyy lupautua työpaikkaa pitämään varattuna ja jos päätät tämän vuoden jälkeen ettet ole valmis vielä palaamaan töihin, ei työnantajan tarvitse paikkaa sinulle enää pitää vaan hän voi palkata tilallesi toisen työntekijän. Tämä vuosi on kohdallani kokonaan palkaton, työnantajani ei siis maksa minulle minkäänlaista äitiyspäivärahaa.

Kun jäin töistä äitiyslomalle sain viimeisen palkkani mukana myös vuosilomani rahana mitä minulla oli tallessa, muuten en mitään ylimääräistä rahallisessa muodossa saanut. On työnantajista kiinni maksavatko he minkäänlaista äitiyspäivärahaa ja omien havaintojeni mukaan aika harva työnantaja maksaa, sillä tämä ei ole pakollista. Toki on heitäkin jotka maksavat, mutta mitä olen kuullut niin aika harvassa ovat he jotka saavat maksettua äitiyslomaa työpaikaltaan.

Viimeisenä päivänä ennen äitiyslomaani sain työpaikaltani lahjoja tulevalle vauvalle

Australiassa on kuitenkin mahdollisuus saada valtion maksamaa vanhempainrahaa tietyin edellytyksin. Tämä maksetaan minimipalkan mukaan ja tätä saa 18 viikon verran.

Ehtoina on muunmuuassa;
– Sinun täytyy olla joko biologinen vanhempi, adoptio vanhempi tai laillinen huoltaja vastasyntyneelle
– Täytynyt tehdä tarpeeksi töitä viimeisten 13 kuukauden aikana
– Täytyy olla vapaalla töistä eikä saa työskennellä lapsen syntymästä tämän maksetun 18 viikon loppuun saakka
– Et ole ansainnut enempää kuin $150,000 viimeisenä verovuonna
– Olet Australian kansalainen tai pysyvän oleskeluluvan haltija

Tämän hetkisen minimipalkan mukaan vanhenpainrahaa maksetaan $719.35 per viikko ennen veroja. Tämä on tämän päivän valuuttakurssin mukaan 450.35€. Yleensä tämä maksetaan työnantajallesi, joka maksaa summan sitten tilillesi.

Isyyslomaa saa myös vation maksamana kaksi viikkoa ja tietyin ehdoin myös.

Valtion kautta on myös mahdollista saada apua lastenhoito maksuihin ja summa määräytyy sen mukaan mitä taloudessa tienataan, sekä sen mukaan mikä on tunti kustannus lastenhoito paikassa. Ehtoina tämän avustuksen saamiselle sinun täytyy olla joko Australian kansalainen tai pysyvän oleskeluluvan haltija sekä lapsi täytyy olla rokotettuna.

Lisä avustusta voi myös saada Family Tax Benefit sekä Parenting Payment tukien muodossa. Kaikista edellämainituista voi lukea lisää täältä  jos haluaa.

Meidän kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että emme ole oikeutettuja mihinkään näistä tällä hetkellä. Meillä on edelleen viisumiasiat vireillä ja kuukausia olemme jo odottaneet päätöstä pysyviin oleskelulupiin. Asiaa on myös pitkittänyt se, etten raskaana ollessani pystynyt tekemään lääkärintarkastuksia viisumeita varten, sillä näihin vaaditaan keuhkoröntgeniä, jota ei suositella raskaana ollessa tehtäväksi.

Tietysti tämä harmittaa rahallisessa mielessä ja se, että olen täällä viimeiset vuodet tehnyt töitä vakipaikalla ja maksanut veroja samalla prosentilla kuin Australialaisetkin. En saa siis minkäänlaista avustusta Australian päästä, enkä tietenkään Suomenkaan päästä kun en Suomessa asu. Täytyy siis pärjätä sillä mitä on.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM 

Kommentit (4)
  1. Vitsi miten kurja juttu, ettei mitään tukia tule. Osaa taas arvostaa tätä suomalaista järjestelmää. Mutta ihana tuo lahjapino. :*

    1. Ikävältähän se tuntuu, mutta toisaalta ihan ymmärrettävää että tuet menevät vain maan kansalaisille/pysyville oleskeluluvan haltijoille. Onhan meillä mahdollisuus hakea apua päivähoitomaksuihin myöhemmin jos vain pysyvät oleskeluluvat meille myönnetään.

      Mitenhän Suomessa, maksetaankohan tukia muillekin kuin Suomen kansalaisille?

      1. En muuten tiedä. Ehkä kaikille joilla on pysyvä Kela-kortti? Mutta täällä onneksi Kela maksaa 9 kuukautta vanhempainpäivärahaa, hieman pidempi aika kun 18 viikkoa. 😀

        1. Juu eihän tuo 18 viikkoa paljolta kuullosta mutta summana kuitenkin olisi ollut ihan hyvä. (Reilu 8000 euroa)

          Saahan Suomessa myös lapsilisää sen 17 vuotta. 😊 Monet asiat kuitenkin hyvin siellä päässä, ei ihme että Suomi taas listan ykkösenä maailman onnellisten kansojen listalla 😁

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *