Jos 15-vuotias minä olisi tiennyt että 30-vuotias minä..
Asuu pysyvästi Australiassa ja omaa pysyvän oleskeluluvan maahan jonne aina haaveili pääsevänsä vuodeksi reissaamaan olisi ollut onnensa kukkuloilla. Haaveilin aina reppureissaamisesta Australiaan, kenguruiden näkemisestä, rannoista ja auringosta. Haaveilin aina, että sitten jonakin päivänä..
On äiti ja toivoo lapsensa oppivan myös suomenkielen taidon, olisin ihmetellyt mikä siinä nyt olisi niin hankalaa opettaa toinen puhumaan suomea. En olisi ymmärtänyt että jos asuu maassa jossa kielenä on englanti ja vain minä puhun pojalleni suomea on se vähän hankalampaa.
On parisuhteessa englantilaisen miehen kanssa, olisin varmaan vain nauranut, sillä englanti ei koskaan ollut se kieli mitä ajattelin käyttäväni päivittäin ja jolla pärjäisin ihan arkisissa asioissa. En olisi uskonut että löydän miehen joka tuntuu enemmän kuin vain oikealta, joka tuntuu siltä kuin olen kotona olen sitten missä vain.
Puhuisin sujuvasti englantia. Edelliseen kohtaan viitaten olisin pyöritellyt päätäni.
Olisin täyspäiväisessä, kokoaikaisessa työsuhteessa. 15-vuotiaana aina haaveili kaikesta muusta kuin siitä, että jonakin päivänä saa kokoaikaisen työpaikan tai varsinkaan vastuullisen sellaisen.
Ei olisi nähnyt perhettään vuosiin. Jos olisin 15-vuotiaana tiennyt että 30-vuotiaana on vuosia siitä kun olen viimeeksi nähnyt perhettäni tai edes käynyt Suomessa, olisi se varmasti pistänyt tietynlaisen eston ulkomaillemuuton haaveilussa. En olisi voinut edes kuvitellakaan että en näkisi perhettäni vuosiin. Tämä olisi ollut aivan mahdoton ajatus ja siltä se tuntuu vieläkin.
Ei olisi värjännyt hiuksiaan niin kauan ettei edes muista milloin. Tai olisin tiennyt että 30-vuotiaalla minulla ei ole blondatut hiukset. Silloin hiuksia tuli värjättyä heti kun pieninkin juurikasvu tuli näkyviin ja en olisi koskaan ajatellutkaan lopettavani hiusten värjäämistä. Tosin, tällä hetkellä taas mietin että miten paljon kivempi olisi kun olisi vaaleammat hiukset kuin mitä ne ovat nykyään luonnostaan. Ehkäpä varaan ajan taas kampaajalle?
Kamppailisi oman painonsa kanssa. Olisin varmaan lopettanut syömästä kokonaan. Normaalipainon alarajoilla/alipainon puolella ollessani en osannut edes kuvitellakaan että joskus en vain voisi syödä mitä sattuu ja miten paljon vain. Koko lapsuuden ja nuoruuden sinne teini-ikään saakka pystyin syödä mitä vain enkä ajatellut asiaa sen kummemmin. En lihonut vaikka olisin syönyt mitä. Terve vaan hormonit ja PCOS ja kiitos näistä lisäkiloista..
On vain yhden lapsen äiti. Olisin miettinyt että mikä meni pieleen. 15-vuotiaana ajattelin että teen kaikki lapseni ennen kuin olen 30 ja 30 jälkeen ei enää lapsia tule. No enhän minä tiedä vieläkään tuleeko enempää kuin yksi, mutta 15-vuotiaana en olisi voinut kuvitellakaan ettenkö olisi ollut valmis lastenhankinnan suhteen. Halusin lapset alle 30-vuotiaana, kun on vielä nuori ja jaksaa lasten kanssa leikkiä.. 30-vuotias kuullosti 15-vuotiaan korviin jo niin vanhalta. Sainhan minä Lukan alle 30-vuotiaana, mutta 15-vuotias minä olisi halunnut lapset siinä reilusti aiemmin.
Paha olo menee kyllä ajan kanssa pois. 15-vuotiaalla minulla oli paha olla. Tein virheitä ja lisää virheitä ja niiden jälkeen vielä enemmän virheitä. En voinut hyvin, en pitänyt itsestäni ja kai se näkyi muillekin. En olisi uskonut, että 15:sta vuoden jälkeen minulla on hyvä olla eikä ole enää paha olo päivittäin.
Ei vieläkään tietäisi mikä haluaa isona olla. Olisin pyöritellyt silmiäni. Eikö 30-vuotiaana jo pitäisi olla varma siitä mitä haluaa ja mitä tehdä?
