Kaksi viikkoa synnytyksestä

Tänään on tasan kaksi viikkoa pojan syntymästä. Synnytys ja sen kulku pyörii tietyllä lailla mielessä vielä, mutta en voi sanoa, että siitä olisi kuitenkaan kammoa itselleni jäänyt. Ehkä suurimpana harmituksena synnytykseen liittyen on se, että tuntuu kuin minulta olisi viety ne ensi hetket poikani kanssa, koska en voinut häntä nähdä heti hänen syntymänsä jälkeen. Tiedän, että se oli meidän molempien parhaaksi ja poika oli tietysti saatava kuntoon, mutta tämä harmittaa silti.

Jokainen varmasti odottaa sitä ensi kertaa kun vauva laitetaan rinnalle ja häntä saa silitellä ja koskea ja ehkä kokemus ensi imetykseen myös. Harmittaa, ettei minulla ollut tähän mahdollisuutta ja jouduimme olemaan erossa toisistamme pojan ensimmäiset tunnit. Tärkeintä kuitenkin on, että poika on kunnossa. Mutta mietin vain miten erilainen kokemus koko synnytys olis ollut jos kaikki olisi mennyt ilman suurempia ongelmia ja olisimme voineet perheenä viettää ne ensimmäiset hetket.

Muuten olen alkanut voimaan paremmin ja olemme pikkuhiljakseen käyneet parilla vaunukävelyllä. Ihan vain lyhyitä ja hiljaisia kertoja kerralla. Huomaan miten oma keho ei ole vielä palautunut ja eihän sitä voi olettaakin vain kahta viikkoa synnytyksen jälkeen. Mutta tästä se palautuminen kuitenkin alkaa.

Huomasin myös miten jo pari päivää synnytyksen jälkeen ruokahaluni ja tottumukseni palautuivat samoiksi kuin ennen raskautta. Enää en voisi kuvitellakaan syöväni samoja annoksia kuin söin raskaana ollessani ja olen täynnä puolta pienemmistä annoksista. Tuntuu oudolta miten se raskaus oikeasti muuttaa omia ruokailu tottumuksia ja mielihaluja tiettyihin ruokiin.

Tuntuu, että se tietynlainen huoli mitä oli raskauden aikana on myös kadonnut tai se on muuttanut muotoaan. Jollakin tavalla huomaan myös muutoksen omissa ajatuksissani ja miten voin myöntää, että kyllä ne raskaushormonit jollakin tavalla vaikuttivat omiin ajatuksiini.

Olen myös huomannut miten nyt jälkikäteen ajateltuna koko raskaus aika meni todella nopeasti, ja miten olisi pitänyt osata nauttia siintä enemmän ilman turhia murehtimisia, mutta kai se on ihan normaalia kuitenkin. Nyt murehtimisen aiheet ovat kuitenkin erilaisia ja ehkä enemmän todentuntuisia kun se vauva on ihan oikeasti täällä.

Kaksi viikkoa on todella lyhyt aika, mutta tästä ollaan kuitenkin selvitty. Se tuo tietynlaista rauhaa itselle ja tietää, että kyllä me jatkossakin selvitään. Helpommaksi kaikki muuttuu myös kun on vihdoinkin palautunut ja tuntee itsensä taas omaksi itsekseen. Ei se keho kuitenkaan yhdessä yössä muuttunut raskaana ollessa joten ei se voi yhdessä yössä palautuakaan. Odotan vain, että voin kävellä normaalisti ilman minkään näköisiä outoja tuntemuksia, sitä palautumista tässä odotan. Jokainen päivä lähempänä kuitenkin.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM 

 

Kommentit (2)
  1. Minäkin sain nähdä lapseni ekan kerran vasta seuraavana päivänä synnytyksen jälkeen. Tietysti tärkeintä, että nyt ollaan terveitä ja kunnossa, mutta harmittaahan se silti. Toivottavasti mahdollisen seuraavan lapsen kohdalla saisi hänet heti syliin!

    1. Näinhän se on, että kaikista tärkeintä on, että kaikki on kunnossa ja terveenä! Toivottavasti tästä harmituksestakin pääsee eroon jossakin vaiheessa, mutta kyllä sitä vaan miettii miten erilaiset fiilikset nyt olisi jos asiat olisivat menneet toisin. No, täytyy vaan nyt halia poikaa ja ottaa takaisin sen minkä menetti siinä alussa.. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *