Koronavirus ja sen vaikutus Sydneyssä

Koronavirus uutisoinnista ei taida päästä tällä hetkellä pakoon edes hetkeksikään. Asiasta puhutaan joka puolella ja välillä tuntuu että jo vähän liikaakiin, ihmiset ovat huolissaan ja paniikki ostetaan ja kauppojen hyllyt ammottavat tyhjyyttään. Onhan se pelottavaa kun koulut ja työpaikat suljetaan ja uutisissa puhutaan koronaan kuolleiden lukumääristä. Tuntuu vain, että media tekee asiasta vielä isomman ja pelottavamman asian kuin mitä sen tarvitsisi.

Sydneyssä koronaviruksen vaikutukset tai siis lähinnä pelko siitä että joudutaan eristyksiin on saanut aikaan sen, että kaupasta hamstrataan hyllyt tyhjiksi. Vessapaperi on ollut kaupoista loppu jo viikkoja, muista tuotteista puhumattakaan. Itse kävin tänään kaupassa töiden jälkeen ja voin sanoa, että hieman alkoi mietityttämään. Lukalle ei löytynyt vaippoja, ei kosteuspyyhkeitä, ei panadolia, ei mitään.. Hyllyt tyhjiä, ei leipää, lihoja, pakastetuotteita ja jopa tonnikala purkit olivat hyllyistä viety viimesiä myöden.

En tiedä onko Suomen päässä uutisissa näytetty miten, mutta Australiassa on vessapaperista menty aivan sekaisin ja jopa ihan väkivaltaisuuksiin asti kun ihmiset tappelevat vessapaperista. Somessa pyörii videoita missä äiti ja tytär ovat käsirysyssä kolmannen osapuolen kanssa ja tosiaankin vessapaperin takia. Videolla näkyy miten heillä on jo kärry täynnä vessapaperia mutta vielä pitää viedä viimeinenkin siitä hyllystä.. Toinen video on myös pyörinyt missä keski-ikäinen nainen vie vanhukselta vessapaperit käsistä laitten omaan jo täyteen hamstrattuun ostoskärryynsä. Hamstraamista en ymmärrä siinä määrin, että täytyy hamstrata yli omien tarpeiden ja esimerkiksi juurikin sitä vessapaperia varata seuraavalle vuodelle valmiiksi kaappiin. Uutisissa on myös uutisoitu sitä, miten ihmiset ovat ostaneet juurikin liikaa, tulleet järkiinsä ja koittaneet palauttaa, mutta kaupat ovat kieltäytyneet palautuksista.

Ihmiset kävelevät kaduilla kasvomaskit päällä, joka puolella näkee punaisia STOP-kylttejä joissa kielletään liikkeeseen tai toimistoon meneminen. Näin on myös omalla työpaikallani. Ovet lukossa etteivät asiakkaat pääse sisälle vaikka näkevätkin meidän toimistolla, kyltissä ohjeistetaan soittamaan.. Australia on sulkemassa rajat, kansainväliset lennot loppuvat kokonaan kuun loppuun mennessä muistaakseni seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi ja maan sisäisiä lentoja vähennetään puolella. Tuntuu hullulta, että eletään tällaisia aikoja. Veikkaan, että mekin joudutaan lock down jossakin vaiheessa samoin kuten Italiassa.

Meidän huolenaiheena tällä hetkellä on miten meidän käy jos päiväkoti suljetaan. Toinen joutuu silloin pakosti jäämään töistä pois koska Lukalle ei ole mahdollisuutta hoitajaan tai hoito apuun. Jos meillä menee työpaikat kiinni kuten on ollut puhetta en tiedä saammeko palkkaa siltä ajalta ollenkaan. Tukia emme ole tähänkään asti saaneet Australian valtiolta paitsi päiväkotimaksuihin. Jos meillä ei tule rahaa mistään suunnasta ja laskut ja vuokra täytyisi silti maksaa on se tietysti stressaavaa jo pelkästään ajatuksena. Itselläni on mahdollisuus tehdä töitä kotoa käsin tiettyyn pisteeseen saakka, mutta ei loputtomiin. Ensi viikosta lähtien päiväkodilla alkaa tiukemmat linjat ja lasta ei saa viedä päiväkotiin jos on edes hieman nuhainen nenä.

Toisaalta sitä miettii että meidän isovanhemmat tai heidän vanhempansa on aikoinaan kutsuttu sotaan/eläneet sota-aikaan ja tämä koronavirus ei ole mitään siihen verrattuna. Eiköhän tämä maailma tästä selviä.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Kommentit (4)
  1. Hyllyt tyhjiä vain hetkellisesti
    23.3.2020, 03:32

    Kommenttina edelliseen, että vessapaperit, säilykkeet jne. olisivat loppu Suomessa (?). Eiväthän ne ole? Välillä saattaa hetkellisesti olla kauppojen hyllyt tyhjänä, mutta ne täyttyvät seuraavana päivänä. Olen käynyt tässä viimeisen viikon aikana useissa eri ruokakaupoissa ja vain kerran on esim. vessapaperista olleet loppu (viikko sitten sunnuntaina) ja sekin vain yhdessä kaupassa. Säilykkeet, leivät, karkit, pastat, vaipat jne eivät ole kertaakaan olleet loppu mistään. En tosin ole ollut kaupoissa silloin, kun siellä on ollut noita lehdissä näkyneitä hurjia jonoja (silloin hyllyt ovat varmaan olleetkin tyhjinä) 🙂

    1. Nyt vasta huomasin kommenttisi, en tiedä miten jäi huomaamatta. Kiitos kommentistasi 😊 Itse veikkaisin, että on myös varmaankin aika paikkakuntakohtaista tuo tiettyjen tarvikkeiden loppuminen Suomessakin. Meinaan että jollakin puolella Suomea voi asiat olla toisin kuin toisella puolella Suomea.

  2. Suomessa aika lailla sama tilanne, vessapaperit, tonnikala ja muut säilykkeet ja muut säilyvät tai suosikit on lopou. Täällä on tästä päivästä alkaen koulut kiinni kuukauden, etäopiskelua ja voit kuvitella, miten innoissaan meillä ollaan :).
    Media toitottaa samaa asiaa, yli 70 v ei saisi poistua kotoa kuin pakon edessä kauppaan ja kaikkea kanssakäymistä vältettävä. Hallitus julisti tämän poikkeustilaksi. Maan rajat menee kiinni, kotimaahan saa palata. Aikamoista…
    Tsemppiä teille, koita tehdä etätöitä niin paljon kuin mahdollista. Pysykää terveinä!

    1. Juttua on ollut juurikin että kotimaihin saa palata mutta miten palaa jos ei ole lentoja.. Pystyn tekemään töitä kotonta jos ryan on lukan kanssa tai Luka hoidossa mutta en pysty jos olen kaksin toisen kanssa. Puhelimessa ja läppärissä kiinni sen 8 tuntia.. saa nähdä miten tilanne etenee.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *