Mieli maassa ja oman ajan puute
Olen ollut paljon Lukan kanssa kahdestaan, ja Ryan on tullut töistä kotiin niin että hyvä kun on kerennyt Lukalle hyvät yöt toivottamaan. Ryanin palatessa töidensä pariin jouluna viettämiensä vapaiden jälkeen, tuntuu jotenkin hankalalta taas palata siihen normaaliin arkeen. Tiedostan, että ulkona vietetyn ajan puute on saanut myös omaa mieltä tummemmaksi, ja onkin tuntunut kuin mikään ei oikein lähde kunnolla käyntiin. Huomaan toivovani hetken omaa rauhaa ja itsekseni olemista sen vauva-arjen lisäksi, ja monet kerrat olen taas kironnut mielessäni miksi asummekaan maassa, jossa ei ole isovanhempia tai muita läheisiä lähellä auttamassa edes hetken.
Kun itsellä on vähän surullinen olo ja välillä siis ihan syyttä, niin tuntuu jotenkin vain niin vaikealta saada päiviä käyntiin. En tiedä mikä tällä viikolla on ollut, mutta jotenkin on kai mietityttänyt myös se töiden etsiminen ja se uudenlainen elämänvaihe sen töiden saamisen ohella. Vaikka valmis olenkin niin toisaalta on jossakin mielessä ajatus, että olenko sittenkään. Tällä viikolla olen ollut jotenkin niin väsynyt etten muista milloin olisi viimeeksi näin paljoa väsyttänyt. Siitä huolimatta, olen Lukan kanssa käynyt leikki puistossa jokaisena päivänä, sillä näistä päivistä kun ei ole savuista täytyy todellakin ottaa kaikki irti.
Eilen Ryan tuli kotiin ihmisten aikoihin ja päätin lähteä juoksemaan. Viime kerrasta on jo hävettävän pitkä aika (kuukausia) ja tuntuihan se aika pahalta suoraan sanottuna, mutta hyvältä samaan aikaan. Askel oli painava, mutta mieli keveni jokaisen askeleen jälkeen. Tuli olo, että liikuntaahan se oma keho on huutanut ja juurikin sitä hetken yksin oloa. Lupasin eilen siinä juostessa itselleni, että jokaisena päivänä kun Ryan on kotona hieman aiemmin niin lähden taas lenkkipolulle. Ihan vain oman itseni takia, sitä mä tarvitsen tällä hetkellä.
Tsemppiä! <3 Tuo muuten varmasti auttaa kun päättää että näinä päivinä menen lenkille ja piste. Siitä on niin paljon helpompi pitää kiinni. 🙂 Toivottavasti energiatasot nousevat lähiaikoina & kaikki työkuviohommelit selviää. <3
Kiitos ❤️ Lenkillehän voisi lähteä ihan milloin vaan, mutta Sydneyn huono ilmanlaatu palojen takia viime aikoina on kyllä pistänyt lenkille lähdöt jäihin. Mutta toivottavasti senkin puolesta kohta paremmin. 😊