Onko väärin kaivata omaa aikaa äitinä?

HellojennaHellojenna

Rakastan äitinä oloa, mutta rakastan myös omaa aikaani sekä tarvitsen sitä. Tykkään käydä ulkona ja tavata ystäviä, mutta kaipaan myös sitä ihan omankeskistä aikaa kun ei tarvitse keskustella tai viihdyttää ja voi vain olla omissa ajatuksissaan. Viime päivinä on ollut hieman turhautuneet fiilikset sen suhteen ettei omaa aikaa enää ole samoin kuin ennen, eikä oma aika ole mikään itsestäänselvyys. Tottakai se on ihan ymmärrettävää äitinä, mutta kai sitä omaa tietynlaista vapautta saa myös ikävöidä ja kaivata? Ikävöin juuri sitä, että ovesta pääsi lähtemään vaikka sillä sekunnilla kun niin päätti, tai jokaisiin kissan ristiäisiin pystyi lähtemään jos siltä vain tuntui. Lisäksi ikävöin juuri sitä meidän kahdenkeskistä aikaa Ryanin kanssa ja treffejä. Sitä odotusta kun valmistautui treffeille ja oli aikaa laittautua. Istua alas yhdessä ja keskustella ajan kanssa kun ei ollut mihinkään kiire. Juoda muutama jos siltä tuntui. Syödä mitä halusi kun ei tarvinnut miettiä että mitä pystyy syömään yhdellä kädellä kun toisella kädellä pitelee poikaa.

Itselläni oli ensimmäinen kunnon mahdollisuus lähteä vähän tuulettumaan kun serkkuni avopuolisonsa kanssa oli täällä. Lähdinkin ja Ryanin jäädessä kotiin pojan kanssa oli itsellä pitkästä aikaa olo, että pääsee vähän tuulettumaan – juuri sitä mitä olen kaivannut. Ilta kuitenkin keskeytyi siihen kun poika huusi hysteerisenä, eikä kelvannut pullo, vaikka Ryan miten oli yrittänyt. Itseä harmitti kun tuli äkkilähtö kotiin ihan sen puolesta ettei sukulaisia näe todellakaan usein, saati ole mahdollisuutta vaihtaa kuulumisia ja nauttia paria juomaa, ja toisekseen Ryanin puolesta. Hänen soittonsa aikana kuulin miten poika todellakin oli hysteerinen ja miten turhautunut olo Ryanilla myös oli. En osaa edes kuvitella miten pahalta tuntuisi jos itsellä olisi olo etten voi omasta pojastani huolehtia kun hän ei suostu syömään, ja hysteerisenä huutaa toista vanhempaa. Se ei kuitenkaan ole pojan vika, hän on vauva ja tällä kertaa oli vain äitiä ikävä ja mikään muu ei kelvannut kuin äidin syli. Ja sinä sylissä oltiinkin sitten koko yö.

Hellojenna

Samaan aikaan kuitenkin tuli taas se todellisuus ettei tästä enää niin vain mihinkään lähdetä, ja vaikka olisi mahdollisuus niin ei sekään välttämättä onnistu. Itseä harmittaa, että jos poika daddyn kanssa on näin niin ei meillä taida oikein olla mitään mahdollisuuksia häntä hoitoon saada edes hetkeksi. Minulla on kuun lopulla synttärit ja pojan ollessa silloin viiden kuukauden ikäinen olisi ollut ihana käydä vähän juhlistamassa kun on kuitenkin pyöreät synttärit tiedossa. En tiedä, olisiko helpompi jos olisi jommankumman vanhemmat lähettyvillä ja olisiko heistä apua, mutta kieltämättä on ollut hieman huono mieli itsellä kun miettii, että en pääse paria tuntia pidemmäksi aikaa yhtään mihinkään. En edes pitkälle lenkille yksin. Kuten jo kuitenkin mainitsin aiemmin, ei ole tietenkään pojan syy ja ymmärrän että olen äiti, mutta kai sen nyt uskaltaa myös ääneen sanoa ettei aina mene niin kuin toivoisi. Vanhemmuudesta kun ei saa vapaapäiviä eikä tarvitsekaan, mutta kyllä se oma aikakin olisi ihan hyväksi. Kun äiti voi hyvin näkyy se lapsessakin. Näin uskon. Haluan olla iloinen äiti enkä juuri sen oloinen, että vapaa ilta ei olisi pahitteeksi.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM 

Kommentit (5)
  1. Löysin aika vasta sinun blogin ja mielenkiintoista seurata kuulumisiasi täältä Irlannista käsin 🙂

    Voin niin samaistua näihin ajatuksiin. Haikeudella muistelen treffejä ja omaa aikaa, mutta toki nyt kun niitä saa, niin niitä arvostaa niin paljon.

    Tämä oli vain yksi kerta, eikä se tarkoita, että tulevaisuudessa et pääsisi enää mihinkään 🙂 Kannattaa rohkeasti vielä kokeilla uudestaan ja harjoitella niitä hetkiä, kun joku muu kuin sinä huolehtii vauvasta 🙂

    Nyt kun meidän neiti on 3-vuotias, niin uskaltauduin lähtemään kaverin kanssa toiseen kaupunkiin yhdeksi yöksi ja lapsi jäi daddyn kanssa kotiin. Se oli ihanaa ja sitä kyllä niin osasi arvostaa. Kaikki aikanaan, ja sinullekin tulee varmasti vielä se aika, kun saat järjestettyä itsellesi ja parisuhteellesi enempi ja enempi ihania hetkiä.

    Tsemppiä <3

    1. Kiitos kommentista 😊

      Uskon että osaa arvostaa juuri treffejä, parisuhde aikaa kuin sitä omaa aikaakin ihan eri tavalla kun siihen ei ole mahdollisuutta samoin kuin ennen. Itse olen sellainen että olisi kiva kun olisi jotakin mitä odottaa mutta juuri tällä hetkellä ei vielä tiedä milloin on edessä sitä omaa aikaa. Toisaalta taas kun poika hymyilee ja katsoo silmiin niin muistaa että mikä se tärkeysjärjestys nykyään onkaan 💖

      Oli varmasti ihana reissu kaverisi kanssa ja hetken irtiotto omasta arjesta, sekun ei pahaksi ole kenellekään oli lapsia tai ei. Oli muuten kiva huomata juuri toi ”daddyn” käyttö sun kirjoituksessa, mä en Ryania pojalle ikinä isänä puhu vaan aina daddy. Näköjään muillakin sama 😊

      Kiitos tsempeistä ja tsemppiä sinnekin <3

  2. Tuo on ihan mielettömän turhauttavaa. Meillä ei ilta-aikaan väsyneenä kelpaa isä ollenkaan, jos vaan satun olemaan samassa rakennuksessa. Hauskanpitoon ja hassutteluun kyllä sopii isi, mutta kun pitäisi huolehtia ja ruokkia, niin ämämämämä.
    Ja ai että kun isi otetaan aina hymyssä suin töistä vastaan, mutta jos minä poistun puoleksi tunniksi ja palaan takas, alkaa sellanen ’miksi hylkäsit’-huuto ettei toista 😂

    Ikäväänsä se vauva huutaa ja on ihan turvassa isän sylissä, kun isäkin malttaa muistaa että hän on yhtä turvallinen aikuinen kuin äiti. Ihan hirveää varmasti isälle, mutta luottoa ja pitkää pinnaa, se helpottaa. Varsinkin kun hää kasvaa ja saa sitten muutakin ruokaa, niin ei itellä oo sitä pelkoa että nyt se lapsi kuolee nälkään siellä.

    Nyt tosin kun pystyy irtautumaan enemmän, alkaa se olla itelle hankalaa. Muksu kyllä pärjää, ite alan tunnin kohdalla jo miettiä, että mitenköhän siellä nyt menee…

    1. Voi Wilma, alku olisi voinut tulla ihan suoraan mun näppäimistöstä niin samanlaista on meillä 😅

      Eihän se poika nälkäänsä olis vielä kerennyt kuolemaan ja varmaan olisi heilläkin paremmin mennyt ellei toisella olisi ollut aamu neljän herätystä töihin. Täytyy ensi kerralla vaan varmistaa että on stressitön ajankohta. Itseä vaan harmittaa toisen puolesta kun itse tietää miltä itsestä olisi tuntunut. Pojan hysteerinen huuto on meillä myös sitä luokkaa että se huutaa niin ettei saa happea ja kuuluu täältä varmaan Suomeen saakka. Ei varmaan helpota sitä omaa paniikkia sillä hetkellä.

      Ihan rehellisesti sanottuna odotan että on taas vapaampi, mutta en mä sillonkaan ole meinannat että se vapaus on äiti viihteellä oloa. Kunhan pääsis ees vaikka lenkille alkuun 😅

      1. En epäile yhtään kyllä, meidänkin poikaa siunattu sellasella temperamentilla että toimin osan päivää korvatulpat päässä 😅
        Mutta vielä se lenkkipäivä koittaa! Paljon tsemppiä, miusta on ihan tervettä kaivata omaakin aikaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *