Sunnuntain suomalainen Vol.21

Virvon varvon tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks, vitsa sulle, palkka mulle. 

Tätä on tullut monena vuotena toistettua ovelta ovelle lapsuudessa. Hassua tässä on se, että se miten sitä aina piti niin itsestäänselvyytenä ja täysin pääsiäiseen kuuluvana asiana, ei englantilainen mies eikä kukaan Australiassa ole kuullutkaan kyseisestä perinteestä. Suomalaiselle lapselle kuitenkin hyvinkin tärkeä perinne. Toivon, että Lukakin tämän tulisi jonakin vuonna kokemaan.

Muistan myös miten tärkeää oli vitsojen tekeminen ja miten niitä tehtiin iltaan saakka aina edellisenä päivänä. Jotenkin harmittaa ettei niitä pajunkissoja tulla täällä Lukan kanssa etsimään ja niitä koristelemaan, mutta toivottavasti jonakin vuonna meillä osuisi loma Suomeen päin juurikin näihin aikoihin.

Tänä vuonna taisi monen suomalaisen lapsen mieli olla maassa kun virvonta jäi väliin koronan vuoksi, mutta toivottavasti on päästy virpomaan vaikka videopuheluiden välityksellä.

Hyvää palmusunnuntaita!

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Perhe Ystävät ja perhe Tapahtumat ja juhlat Ajattelin tänään

Sunnuntain suomalainen Vol.20

Taas viikko on mennyt ohitse ihan huomaamatta ja monta postaus ideaa kirjoitettuna itselleni ylös muistiin, harmittaa etten niitä ole kuitenkaan taaskaan kerennyt toteuttamaan. Tämä kokopäiväisesti työssä käyminen kun kotona on yksi vuotias ei menekään ihan niin sujuvasti kuin voisi kuvitella. 😁

Minulla on ollut viime aikoina jotenkin normaalia kovempi ikävä Suomeen lomalle. Varmastikin nämä maailmalla hullusti olevat asiat vaikuttavat tähän ikävään omalla kohdallani. Kun ei ole mahdollisuutta tai edes tietoa siitä milloin pääsee Suomessa käymään on asia alkanut jotenkin harmittamaan enemmän kuin normaalisti. Vaikka meillä ei ollutkaan mitään Suomi lomaa varattuna mutta tietysti mietinnässä on ollut pitkään. Ulkomailla asuessa ei Suomessa tule kuitenkaan käytyä niinkään usein kuin haluaisi ja ihan hirvittää ajatella, että poikani on jo yksi vuotias mutta ei ole tavannut kummankaan puolelta isovanhempia.

Miten muut ulkosuomalaiset, kuinka usein käytte Suomessa päin?

Tuntuu, että silloin kun ei pysty niin silloin tahtoisi vielä enemmän. Eikö se menekin juuri niin että kun jotakin kielletään niin silloin sitä varsinkin haluaa?

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Perhe Oma elämä Matkat Ajattelin tänään